Erilaisuudesta, samanlaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta

Nykyään tuntuu olevan kiellettyä puhua siitä, että jotkin ryhmät ovat erilaisia verrattuna toisiin ryhmiin, esimerkiksi miehet verrattuna naisiin, lapset verrattuna aikuisiin, vammattomat verrattuna vammaisiin. Vertailuun kielteisesti suhtautumiselle on hyviäkin syitä kuten se, että ryhmistä puhuttaessa usein unohtuu se, että ryhmät koostuvat yksilöistä, jotka ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Tästä unohtamisesta seuraa monia huonoja asioita, kuten vaikka se, että tyttöjen annetaan ymmärtää, etteivät he voi oppia matematiikkaa tai se, että nähdään vammainen lapsi vain vammaryhmänsä edustajana. Ihmisen kohtaaminen yksilönä siis unohtuu.

Kuitenkin väittäisin, että ryhmien välisestä erilaisuudesta puhumisen kieltämiseen liittyy myös ongelmia. Kaikki edellä mainitsemani ryhmäthän ovat epätasa-arvoisia keskenään. Mielestäni on erittäin ongelmallista, jos tasa-arvoon pyritään tasapäistämisellä eli väittämällä, ettei mitään eroja ole. Ongelmalliseksi tämän tekee sekä se, ettei se ole totta, ja se, että siinä samalla vahvistetaan ajatusta, että naiseus, lapsena oleminen tai vammaisuus olisi jotenkin huonompaa ja vähäarvoisempaa kuin muut olemisen muodot.

Ongelmallista on kuitenkin myös se, jos ryhmien välisestä erilaisuudesta puhuminen tarkoittaa ryhmien välisten samanlaisuuksien kieltämistä. Eikö jokaisessa aikuisessa ole lasta ja lapsessa aikuista, vammaisessa vammattomuutta ja vammattomassa vammaisuutta, naisessa miestä ja miehessä naista? Eikö ole olemassa piirteitä, jotka ovat kaikille yhteisiä, kuuluivatpa mihin ryhmään tahansa?

En tiedä, miksi yleisesti joko-tai -ajattelu on niin yleistä ja sekä-että -ajattelu niin vaikeaa. Siis se, mistä olen väitöskirja-artikkelini pohdinnassa kirjoittanut:

In future it would be significant to emphasize child-centred attitudes and dialogical communication in the basic and further education of all professionals working with disabled children.  These are enabled only if professionals can see children as both competent and incomplete, as Cocks (2006), Komulainen (2007) and Lee (1998) suggest. It would be essential for professionals to see incompleteness and fallibility also in themselves – and yet, at the same time, to be able to value themselves and their professionality. This is related to seeing aspects shared with all human beings (such as the need for agency) in both children and in professionals and seeing diversity as a richness in all of us. (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012.)

Lapsuudentutkimuksessa on pitkään korostettu lasten näkemistä aktiivisina oman elämismaailmansa muokkaajina ja osittain ehkä menty liiaksikin siihen suuntaan, ettei haluta nähdä mitään eroja lasten ja aikuisten välillä. Siksi ilahduttikin lukea Global Studies of Childhood -lehdestä tuore artikkeli (Mühlbacher & Sutterlüty 2019), jossa korostettiin erilaisuuksien yhtäläistä arvostamista, mutta nähtiin myös lapsille ja aikuisille yhteisenä sellaisia asioita, joita ennen on pidetty erottavina tekijöinä.

Siis: olemme yhtä aikaa erilaisia JA samanlaisia! Ja yksilöllisiä. Mutta varsinkin: erilaisinakin samanarvoisia. Tasa-arvosta puhuttaessa on tärkeä huomioida eri ryhmien väliset erot, mutta kun kohdataan yksilö, pitäisi ryhmäjaot unohtaa ja kohdata jokainen vain ihmisenä. 

P.S. Kannattaa lukea myös tämä aiempi kirjoitukseni tasa-arvosta:

http://lastentahden.blogspot.com/2012/03/tasa-arvon-paiva.html  ja muita kirjoituksia erilaisuusteemasta olen kirjoittanut 19 kappaletta, ne löytyvät täältä: http://lastentahden.blogspot.com/search/label/erilaisuus

Avainsanoja: erilaisuus, ihmisoikeudet, ihmisyys, lapsenoikeudet, samanlaisuus, tasa-arvo, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, yksilöllisyys