torstai 1. syyskuuta 2016

Hankala potilas


Osastolle oli tulossa murrosikäinen poika, jonka kerrottiin olevan todella hankala, riitaisa ja mahdoton käsitellä. Minusta tulisi hänen oma hoitajansa. Mietin, miten oikein selviäisin.

Onneksi tajusin, että se oli väärä kysymys. Aloin sen sijaan miettiä, miten parhaiten tekisin pojan olon hyväksi, osoittaisin hyväksyntää, suhtautuisin arvokkaana ihmisenä. Aika paljon piti omaa päätä säätää, että sain pois vallan siltä "mitä siitäkin tulee"-ajatukselta.

En enää muista, miten pojan sitten kohtasin, mutta toivoakseni ihan samalla tavalla kuin nekin potilaat, joista en tällaista negatiivista etukäteismielikuvaa ollut saanut. Sen muistan, miten osastoviikko sujui: meillä oli oikein mukavaa yhdessä.  Poika oli ihan tavallinen murrosikäinen nuori. Tarvittiin vain rajat ja rakkautta.

Hoitotyössä pitäisikin ehdottomasti päästä irti kaikenlaisesta kielteisestä leimaamisesta, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään ja joka vielä usein perustuu väärinymmärryksiin tai -tulkintoihin. Hyvä esimerkki tästä kerrotaan Sairaan(hyvä)hoitaja-blogissa  Ennakkoluulot potilaista -kirjoituksessa. Tutkimuksissakin on tullut esiin, miten hankalista potilaista (tai perheistä) puhuminen liittyy enemmän ammattilaisiin itseensä kuin potilaisiin, ja että siitä voi oppia pois – ja miten hyviä vaikutuksia poisoppimisella on (Veijola 2004).

Sitä paitsi: haluaisitko itse tulla kohdelluksi hankalana potilaana? 

Näetkö happamina vai kauniina?