Kuka ei ymmärrä leikkiä?



Missä voi leikkiä toisten kanssa?

Sairaalan lastenosastolla kuuluu olla leikkihuone. Se on itsestään selvää kaikille, jotka ymmärtävät lapsista ja hoitotyöstä edes jotain. Leikille täytyy olla tilaa, koska leikkiä tarvitsevat sekä hoitajat työvälineekseen että lapset virkistymiseen (Aldiss ym. 2009, Gillis 1989, Pelander 2008), terveen kehityksen mahdollistumiseen (Kuntz ym. 1996), tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn (Hatava ym. 2000, Li & Lopez 2008, Rocha ym. 2008, Salmela 2010, Visintainer & Wolfer 1975) sekä nopeampaan parantumiseen, sillä stressihän tutkitusti hidastaa toipumista (Jamison ym. 1987). Jo pelkästään sillä, että lapsi on saanut leikkiä rentouttavassa ympäristössä ennen terveydenhuollon ammattilaisen tapaamista on suuri vaikutus siihen, että kohtaaminen sujuu hyvin (Pedro ym. 2007).



Missä mahtuu rakentamaan?

Mutta ihan riippumatta kaikista leikin hyvistä seurauksistakin lapsilla on oikeus leikkiin Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella – eikä se oikeus häviä sairaalaan joutumisen myötä, pikemminkin päinvastoin. Lapsen oikeus leikkiin sairaalassa on huomioitu paitsi lapsen oikeuksien sopimusta selittävässä Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (YK 2013), myös European Association for Children in Hospital -järjestön laajasti hyväksytyissä lasten sairaalahoidon standardeissa (EACH 1988).

Aivan erityisen ehdottomasti leikkihuone kuuluu olla lastenneurologisella osastolla, jossa leikki on hoitajien keskeinen työväline niin lapsen kehityksen arvioinnissa, kehityksen tukemisessa kuin lapsen lähiaikuisten ohjaamisessakin (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2014) ja myös lapsen kuuntelussa ja lapsen näkökulman ymmärtämisessä (Olli, Salanterä, Karlsson & Vehkakoski, tulossa) – mikäli siis asiakaslähtöisyyttä pidetään tärkeänä. Ja mikäli lasta pidetään asiakkaana.



Missä kaikki on lapsen kokoista?

Vaan kun sairaaloiden tiloista saavat joskus päättää henkilöt, jotka eivät käsitä hölkäsen pöläystä lapsista tai hoitotyöstä, niin voidaan päätyä sellaiseenkin älyvapauteen kuin erään sairaalan lastenneurologisen osastolla, jossa leikkihuone oli remontin myötä pakko nimetä toimintahuoneeksi, jotta se saatiin osastolle!  Tämä kuvastaa sellaista sekä lasten näkökulman ja lasten oikeuksien että hoitotyön ymmärtämättömyyttä ja vähättelyä, jota en voi sulattaa. Se kertoo myös siitä järjettömyydestä, että tiloista päätettäessä ei lainkaan tarpeeksi kuunnella niitä, jotka ymmärtävät siellä tehtävän työn luonnetta ja merkitystä.

 

Toivottavasti kaikissa niissä Suomen sairaaloissa, joissa parhaillaan suunnitellaan tai rakennetaan uusia lastensairaaloita (ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa) ollaan vähän viisaampia ja kuunnellaan niin lapsia kuin lastenosastoilla työskenteleviä ammattilaisiakin sekä näihin molempiin liittyvää tieteellistä tutkimustietoa – jotta laadukas hoitotyö mahdollistuisi ja jotta lasten oikeudet toteutuisivat.