Tässäpä TV-sarja, jota kannattaa seurata: Ootsä joku vammainen? Yle Femmalla sunnuntaisin klo 18.30 syyskuun lopulta lähtien – ja onneksi myös Yle Areenalla 30 päivää.
Sarjassa toimittaja Peter Al Fakir tapaa ihmisiä, joilla on
fyysinen, psyykkinen tai älyllinen toimintarajoite, joka vaikuttaa elämään ja
muiden suhtautumiseen. Hän ymmärtää, että haastateltavilla pitää olla
kärsivällisyyttä hänen suhteensa, kuten hän itse sanoo:
"Minulla ei ole
aavistustakaan, millaista on elää toimintarajoitteen kanssa – olen siinä
mielessä itsekin vähän vammainen."
Ensimmäisessä jaksossa toimittaja kysyy, miten lievä
kehitysvammaisuus vaikuttaa jakson päähenkilön Ankin elämään. Mutta ei Ankilla
ole sen kanssa mitään ongelmaa. "Se vain on. Niin kuin seeproilla raidat."
Toimittaja: Oletko ajatellut
millaista olisi, jos sinulla ei olisi kehitysvammaa?
Anki: No sitten minulla ei
olisi sitä. Se joko on tai sitä ei ole. Se on kuin hiusten tai silmien väri, se
vain on.
Toimittaja: Joku voi sanoa
sinua hulluksi.
Anki (nauraa hyväntahtoisesti):
Sitten kysyn mikä luulet itse olevasi? --- Kaikilla viiraa välillä päästä.
Normaaliutta on monenlaista. Lehdistä saa lukea, että normaalitkin ihmiset
tekevät jos jonkinlaisia tyhmyyksiä.
Siinäpä hyvä lähtökohta keskusteluille vammaisuudesta,
erilaisuudesta ja normaaliudesta. Ankin asenteesta olisi monella meistä opittavaa,
hän kun hyväksyy itsensä lisäksi muutkin sellaisina kuin ovat.
Mielestäni toimittajallakin on hyvä asenne. Hän uskaltaa
kysyä ihan lapsellisesti kaikkea, mitä mieleen tulee. Välillä vähän tyhmiäkin
ehkä, mutta hänelle sen suo – hänhän on vilpittömästi kiinnostunut haastateltavistaan
ja ymmärtää, ettei käsitä kaikkea, mitä heidän elämäänsä kuuluu; siksi täytyy
kysyä. Hän elää mukana päähenkilön elämässä, jännittää ja iloitsee, kulkee
hetken aikaa samaa matkaa.
Tätä sarjaa kannattaa seurata kaikkien ihan tavallisiksi itsensä kokevien
ihmisten. Varsinkin niiden, joita vammaisuus ei kiinnosta. Tämä kun on sarja
ihmisistä, joista jokaisella on mielenkiintoinen tarina. Hyviä
keskustelunaiheita se tarjoaa niin lasten kuin aikuistenkin kasvatukseen ja
koulutukseen. Vammaisille lapsille, aikuisille ja heidän läheisilleen suosittelen myös katsomista ja aiheesta keskustelemista (onhan tutkimuksessa todettu, että joidenkin lasten kanssa ei ole koskaan puhuttu vammaisuudesta - Kelly 2005). Ja vammaisten ihmisten kanssa työskenteleville ammattilaisille
suosittelen myös: meille tekisi hyvää ottaa oppia toimittaja Al Fakirin vilpittömän kiinnostuneesta
ja oman tietämättömyyden myöntävästä asenteesta.