torstai 25. kesäkuuta 2020

Aikuiset, lapset ja leikki


Lasten tiedekysymykset Hesarissa ovat ihan huippuja. Nytkin joku lapsi oli kysynyt tosi hyvän kysymyksen: Miksi lapset tykkäävät leikkiä, mutta monet aikuiset eivät? Tämä on lasten näkökulmasta todella keskeinen kysymys. Ja sanoisin, että kyllä aikuistenkin. Ja ihan erityisen oleellinen kysymys se on lasten ja aikuisten välisten suhteiden näkökulmasta.

Aikuisilla omat leikit

Professori Kristiina Kumpulainen vastasi tuohon kysymykseen, että myös suurin osa aikuisista tykkää leikkiä, mutta aikuisten leikit ovat erilaisia kuin lasten. Tästä olen samaa mieltä: monet aikuisten harrastuksista voidaan laskea leikkimiseksi. Mutta ei kaikkia. Lisäisinkin yhden ominaisuuden tuossa vastauksessa käytettyyn leikin määritelmään, joka kuului näin:”Yhteistä leikeille on, että ne kumpuavat ihmisten omasta kiinnostuksesta ja vapaaehtoisuudesta sekä tuottavat mielihyvää ja iloa.”

Tutkimusten mukaan vapaaehtoisuuden ja ilon lisäksi yksi ominaisuus, joka tekee jostain asiasta leikkiä, on se, että tekeminen itsessään on tärkeää (ja hauskaa) eikä vain lopputulos. Tämä on se kohta, joka luultavasti tekee monille aikuisille leikkimisestä vaikeaa. Liiallisen tavoitteeseen keskittymisen vuoksi asia, joka voisi olla leikkiä, ei sitä enää olekaan.

Entäs yhteiset leikit?

Toinen kysymys on sitten se, mikä saattoi olla tuon lehteen lähetetyn kysymyksen takana: miksi jotkut aikuiset tykkäävät leikkiä lasten kanssa ja jotkut eivät? Tutkimukset kertovat, että lasten mielestä aikuiset eivät leiki tarpeeksi heidän kanssaan, mutta syistä en ole löytänyt tietoa. Oletan kuitenkin sen liittyvän kaikkiin noihin leikin määritelmän osa-alueisiin: leikki on hauskaa, vapaaehtoista ja itsessään merkityksellistä.

Ehkä kyse on siitä, että samat asiat eivät tunnu joistain aikuisista hauskoilta kuin lapsista. Tai aikuinen saattaa kokea pakkoa tai velvollisuutta leikkiä lapsen kanssa, eikä se sitten tunnu hauskalta senkään takia.

Kyse voi olla myös siitä, että aikuiset ovat tottuneita ajattelemaan, että kaiken toiminnan pitäisi olla tavoitteellista ja lopputuloksen kannalta järkevää. Silloin he eivät lähde edes kokeilemaan sellaisia lasten leikkejä, jotka heidän silmissään näyttävät järjettömiltä. Se on kuitenkin heidän kannaltaan sääli, sillä leikin olemusta ei voi tavoittaa pelkästään katselemalla, se täytyy kokea (Greve 2013).

Uskaltautumalla heittäytymään leikkiin saattaisivat leikkimättömätkin aikuiset löytää taas leikin ilon jopa niistä aikuisen silmissä hölmöiltä näyttäviltä jutuista, jotka riemastuttavat lapsia. Ja vaikka tekeminen tuntuisikin aikuisesta edelleen järjettömältä, saattaisi lasten ilo tarttua, niin kuin tunteet tutkitusti tarttuvat. Jaettu ilohan se on paras ilo, ja leikki on oiva tila sen jakamiseen!



P.S. Täällä olen aiemmin kirjoittanut siitä, miksi aikuiset tarvitsevat leikkiä itsensä vuoksi: http://www.kokosuomileikkii.fi/kokosuomileikkii_artikkelit/kuka-tarvitsee-leikkia/  ja täällä siitä, miksi aikuiset tarvitsevat leikkiä lasten vuoksi: http://lastentahden.blogspot.com/2018/01/vammaiset-lapset-osaavat-leikkia-enta.html 

Haastatteluni aiheesta Onko aikuisen pakko leikkiä? Lapsemme -lehti 8.5.2020 https://www.mll.fi/lapsemme-lehti/onko-aikuisen-pakko-leikkia/

******
 

Avainsanoja: aikuislapsileikki, aikuisten leikkiminen, aikuisten ja lasten yhteinen leikki,  jaettu ilo, lasten kanssa leikkiminen, leikin ominaisuudet, leikin määritelmä, leikkiin heittäytyminen, leikki kohtaamipaikkana, leikki tekee hyvää, mitä aikuinen voi oppia lapselta, mitä aikuinen voi oppia olemalla läsnä lasten leikeissä, mitä leikki on, onko pakko leikkiä, opi leikkimään, toiminnallisuus.

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Joukkorahoituskampanjan yhteenveto


Joukkorahoituskampanja väitöskirjaprojektini viimeisen puolen vuoden rahoittamiseksi oli aikamoinen riski. Etukäteen ei voinut tietää, saisinko edes minimitavoitetta täyteen, vai pitäisikö rahat palauttaa osallistujille.

Ei voinut tietää, olisiko kampanjaan liittyvien useiden blogikirjoitusten, satojen twiittien, muutamien LinkedIn-päivitysten ja lukuisten sähköpostien kirjoittamiseen ja kampanjasivun työstämiseen käytetyt päivät hukkaan heitettyä aikaa vai ei. Ei voinut tietää, kannattaisiko oman työn eli tavallaan itsensä markkinoimisen vaikeuden kynnyksen ylittäminen uudelleen ja uudelleen – ja olisiko kaikki se hermopaine turhaa vai ei.

Mutta kiitos 114 mesenaatin, se todellakin kannatti! Ennen kaikkea se kannatti siksi, että sain nähdä, miten moni pitää vammaisten lasten osallisuutta tärkeänä ja miten moni haluaa tukea tutkimustani ja minua. Mutta kannatti se myös siksi, että nyt voin useamman kuukauden keskittyä tekemään väitöskirjaani ilman huolta jokapäiväisestä leivästä.

Joukkorahoitus tuotti yhteensä 8610 euroa. Siitä vähennetään Mesenaatti-sivuston kymmenen prosentin provisio sekä verot, jolloin minulla on puolen vuoden työskentelyyn noin 1200 euroa kuukaudessa. Se on hieman vähemmän, mitä tutkimusapurahoilla yleensä, ja sen hankkimiseen meni ehkä hieman enemmän aikaa kuin vastaavan summan hankkimiseen apurahahakemuksia tekemällä. Ja vaikka apurahahakemusten tekeminen on välillä aika rankkaa, niin kyllä joukkorahoituskampanjan vetäminen on vielä rankempaa. Siinä joutuu laittamaan itsensä peliin ihan eri tasolla kuin kasvottomille arvioitsijoille paperien lähettämisessä.

Mutta sitten taas kyllä joukkorahoituskampanjan toteuttaminen oli monella tavalla paljon antoisampaa kuin apurahahakemusten rustaaminen. Kampanjan takia sain olla tekemisissä monien hyvien tyyppien kanssa ja sain paljon hyvää palautetta tekemisistäni. Sain myös luvan kanssa viettää aikaa Twitterissä ;).

Kampanjan tukijat

Joukkorahoituskampanja osoitti, miten paljon on ihmisiä, jotka ovat tukenani silloin, kun heitä tarvitsen. He auttoivat muokkaamaan tekstejäni etukäteen, he toimivat IT-tukena, he tekivät ja jakoivat ja kommentoivat somepäivityksiä ja jopa lähettivät sähköposteja ja tekstiviestejä kannustaakseen muita mukaan, he kysyivät kuulumisia ja lähettivät tsemppiviestejä minulle – ja he osallistuivat kampanjaan.

Ajattelin etukäteen, että minimitavoitteeseen tarvittaisiin 300 henkilöä, jotka olisivat valmiit osallistumaan 20 eurolla. Ajattelin, että kyllä sen verran asiasta kiinnostuneita voisi löytyä, kun Twitterissä tästä aihepiiristä kirjoittaessani olen saanut yli 2400 seuraajaa ja onhan minulla muutenkin laajat ammatilliset ja vapaa-ajan verkostot.

No, kolmeasataa sellaista ei löytynyt, vaan 56 – mutta heidän lisäkseen löytyi 58 sellaista, joilla oli halu ja mahdollisuus osallistua suuremmallakin summalla, jolloin minimitavoite ylitettiin reippaasti. Oli ihmeellistä huomata, miten minulle ihan vieraatkin ihmiset saattoivat rahoittaa tutkimusta jopa 300 eurolla. Mutta olen todella kiitollinen jokaisesta, joka lähti mukaan sillä kaksikymppisellä, jota olin toivonut. Jokainen niistä toi tärkeää viesti tukemisenhalusta – ja jo pelkästään niiden kaksikymppisten ansiosta voin keskittyä tutkimuksen tekemiseen kokonaisen kuukauden ajan!

Kampanjan viestintä

Olen todella kiitollinen myös jokaisesta, joka levitti kampanjasta tietoa eteenpäin. Twitterissä alkuperäinen kampanjatwiittini keräsi 123 tykkäystä, 50 uudelleentwiittausta ja 27 jonkun muun kuin allekirjoittaneen uudelleentwiittausta kommentilla. LinkedInissäkin viestiä jaettiin. Onneksi jotkut levittivät tietoa myös Facebookissa, koska itse en vaikuta siellä.

Some on silti aika arvaamaton paikka, sillä kymmenienkään tuhansien potentiaalinen tavoittaminen ei välttämättä kerro mitään vaikutuksesta. Jakoivathan kampanjatwiittiäni esimerkiksi Helsingin yliopiston työelämäprofessori Pekka Sauri 113,6 tuhannelle seuraajalleen ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen 14,4 tuhannelle seuraajalleen ja omin saatesanoin höystettynä Minna Huotilainen 10,1 tuhannelle seuraajalleen samoin kuin Jussi Eronen 17,4 tuhannelle seuraajalleen.

Voi olla, että kaikkein tehokkainta oli sähköpostien lähettäminen aiheesta mahdollisesti kiinnostuneille tahoille. Olen todella iloinen siitä, että muutamat läheiseni ja myös ammatilliset tuttuni lähtivät myös jakamaan tietoa sähköpostitse tai tekstiviestitse tutuilleen, ja saivat sitten vielä ne tuttunsakin viestimään asiasta eteenpäin!

Välillä tietenkin mietin, että vieläkö voin asiaa nostaa esiin ja jokohan kaikki ovat siihen ihan kyllästyneitä. Mutta sitten tuli viestejä, joissa sanottiin esimerkiksi:”Onneksi ehdin huomata tämän!”, ja tajusin, että varmasti vieläkin on ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat osallistua, jos vain kuulisivat mahdollisuudesta. Mikä minä siis olisin estämään ihmisiä tekemästä hyvää :).

Siis sydämellinen kiitos kaikille 114 mesenaatille!

Kaikille osallistuneille on lähtenyt sähköpostitse kiitokset 1.6.2020. Vastikkeet seuraavat myöhemmin perässä. Mesenaateista 18 henkilöä tai tahoa ei halunnut nimeään julkaistavan, mutta tässä on lista kaikista heistä, joilta sain luvan nimen julkaisuun:

Aarniemi
Paavo
Ahoinpelto
Pälvi
Ahokas
Kari
Arifulla
Dinah
Autti-Rämö
Ilona
Backman
Henrika
Eskola
Timo
Fagerström
Ilona
Gyllenberg
Tiina
Hakala
Katariina
Hakomäki
Hanna
Hannonen
Riitta
Hartikainen
Anna Maria
Herrgård
Jari
Hietaluoma
Antero
Hohti
Riikka
Ilmola
Leena
Vammaisperheyhdistys
Jaatinen ry
Jacobson
Anna
Jansson
Pirjo
Joensuu
Timo
Joutsia
Karoliina
Junkkaala
Jouni
Junkkaala
Eero
Junkkaala
Pirkko
Järvelä
Liisa
Jääskeläinen
Soili
Kalalahti
Mira
Kalliomeri
Reetta
Kalmari
Arja
Karinen
Johanna
Karjalainen
Virpi
Karlsson
Liisa
Ketomäki
Antti
Kivistö
Katja
Koivuniemi
Marko
Koivusaari
Satu
Komulainen
Sirkka
Korhonen
Markku
Koski
Sari
Kurttila
Tuomas
Lahti
Sofia
Lahti
Jarmo
Lahti
Mari
Lappalainen
Tiina
Lastikka
Anna-Leena
Linja-aho
Vesa
Lund
Virpi
Lundström
Raija
Lähdesmäki
Kari
Lönnqvist
Mira
Marttila
Tiina
Matikainen
Ari
Mettinen
Katja
Mietola
Reetta
Mustajärvi
Matti
Mustonen
Satu
Mäkelä
Nurmi
Sinikka ja Matti
Terttu
Nurminen
Maarit
Nyberg
Reita
Näretie
Päivi
Oksanen
Helena
Ortju
Laura
Paavola
Marjo
Paljakka
Eevamaija
Periviita
Heta
Pietilä
Annika
Piipponen
Oona
Piiroinen
Hanna
Piironen
Markku
Rajala
Alma
Reunanto
Liisa
Rintala
Markku
Ronkainen
Tuuli
Räihä
Noora
Römer
Marike
Saari
Aija
Salmi
Elina
Salmivaara
Laura
Salonen
Ari
Sell
Kirsi
Sipari
Salla
Sippola
Lauri
Sirkiä
Jukka
Stenius
Tuula
Tammikari
Sari
Taubert
Eija
Teittinen
Päivi
Tenhovirta
Katja
Tuikka
Anne-Marie
Tuohioja
Tarja
Valkonen
Anita
Weckström
Elina
Vihtari
Kalle
Vähäaho
Markku
Vänskä
Nea
Österberg
Saara

Kiitoskukat kaikille osallistuneille!

P.S. Täältä voitte lukea, miksi olen käyttänyt ilmaisua ”vammaiset lapset” ja miksi jatkossa ehkä käytän toista ilmaisua: http://lastentahden.blogspot.com/2020/05/miten-maaritellyt-lapset.html