keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hoitotyö ja hoitotiede


Mitä ajattelisitte, jos sanoisin, että monella lääkärillä on negatiivinen asenne lääketiedettä kohtaan? Eikö kuulostaisi absurdilta? Ettäkö ammattilaiset suhtautuisivat nurjasti siihen, mihin kaikki heidän opetuksessaan ja työssään perustuu? Kuitenkin juuri näin voidaan sanoa hoitajista: monilla on negatiivinen asenne hoitotiedettä kohtaan.

Ehkä ongelmana on se, että kaikki hoitotyön opetuksessa EI perustu hoitotieteeseen. Tai se, että opettajat eivät ole itsekään ymmärtäneet, mitä se hoitotiede oikein on tai että miten sitä kannattaisi käytäntöön suuntautuville ihmisille opettaa.

Tai sitten ongelmana on se, että hoitotieteessä on julkaistu luvattoman paljon puolivillaisia tutkimuksia, joissa ei ole osattu tuoda mitään merkittäviä asioita esiin. Hyviäkin tutkimuksia on, mutta liian harvoin ne päätyvät hoitotyön opiskelijoiden tai jo työssä olevien hoitajien tietoon.

Viimeisimmän ongelman ratkaisemiseksi olemme hoitotieteilijäporukalla päättäneet aloittaa blogin, jossa esittelemme mielestämme hyviä tutkimuksia ja pohdimme niiden soveltamista käytäntöön. Ensimmäiset kirjoitukset liittyvät kaikki jotenkin lasten hoitotyöhön ja hyvinvointiin, mutta muitakin aihepiirejä on tulossa.

Nyt on siis mahdollisuus tutustua tutkimuksiin helposti ja nopeasti. Hoitotyön ammattilaiset voivat ottaa blogissa esiteltyjä tutkimuksia aiheiksi osastotunteihinsa ja opettajat opetukseensa. Muiden alojen ammattilaiset voivat peilata esitettyä tietoa omiin näkemyksiinsä ja kuka tahansa voi laajentaa omaa ajatteluaan tutkitulla tiedolla esimerkiksi pelienkäyttämisestä nuorten terveyden edistämisessä  tai lasten kuuntelemisesta heitä koskevissa päätöksissä.

Olitpa sitten alan opiskelija, ammattilainen tai ihan vaikka kadun mies, niin käypä tutustumassa Terveyttä tieteestä -blogiin. Kysy, kommentoi ja kritisoi vapaasti! Ja levitä tietoa, niin että kaikki, joille hoitotieteellisestä tiedosta on hyötyä, voisivat löytää sen! 




keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Yliherkkyyttä tai aliherkkyyttä



Se on tiedetty jo pitkään, että autismin kirjon ihmisille on tyypillistä, että heidän aistinsa toimivat yli- tai aliherkästi. Silti moni ammatti-ihminenkään ei ymmärrä, miten paljon aistipoikkeavuudet voivat ihmisen elämää vaikeuttaa. Ne voivat esimerkiksi olla yksi syy siihen, miksi autistinen henkilö käyttäytyy muita häiritsevästi eri tilanteissa. Tämä on onneksi huomioitu Haastavan käyttäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -hankkeessa, ja aiheesta on tehty opas.

Toinen opas on tehty autismin kirjon henkilölle itselleen aistiasioiden pohtimiseen ja apukeinojen löytymiseen.Mitä aistiongelmille voidaan tehdä? Tärkeintä lienee se, että sekä henkilö itse että ihmiset hänen ympärillään ymmärtävät, miten juuri tämä henkilö kokee eri aistiärsykkeet. Silloin häiritseviä ärsykkeitä voidaan vähentää ja hyvissä tilanteissa vähän kerrallaan totutella uusiin tai niihin häiritseviinkin ärsykkeisiin. Vaikka näin, kuten tässä  Carl H. Delacaton ajatuksia referoivassa kirjoituksessa esimerkkinä kerrotaan:

Pekan äiti totutti lapsensa yliherkkää kuuloaistia autoajeluilla. Hän oli nauhoittanut kasetille kodinkoneiden ääniä, koiran haukkumista ja TV-mainosten musiikkia. Nämä olivat ääniä, joihin Pekka reagoi poikkeavasti. Autoajelu oli Pekan mielipuuhaa. Hän oli tällöin rento ja rauhallinen. Matkoilla äiti soitti ääniä kasetilta aluksi hyvin hiljaa. Pekan sietokyvyn kasvaessa voitiin äänen voimakkuutta lisätä. Pekka tottui ääniin ja oppi sietämään niitä paremmin.

Toinen asia, missä autismin kirjon henkilöt voivat olla yli- tai aliherkkiä on ehkä vähemmän tunnettu, nimittäin tunnekokemukset. Tai lähinnä tunnettua on ehkä ajatus aliherkkyydestä tunneasioissa. Ja joillain tällaista aliherkkyyttä tosiaan ilmeneekin.

Autistinen kirjailija Iris Johansson (2008) on kertonut lapsuudestaan näin:

Tavallaan minulle oli tarpeen, että joku oli tunteiden vallassa, millaisten tahansa, jotta itse voisin olla läsnä ja mukana tavallisessa elämässä. Muussa tapauksessa jouduin omaan maailmaani ja olin kaukana inhimillisestä vaikutuksesta ja kontakteista ---. En koskaan ymmärtänyt, että ihmiset jakoivat tunteet myönteisiin ja kielteisiin. Koska en itse kokenut tunteita, uskoin, että kummankinlaiset olivat yhtä hyviä.

Mutta voi myös olla niin, että autismin kirjon henkilö on yliherkkä tunteille, ja hänen suojautumisensa liian vahvoilta kokemuksilta näyttää ympäristön silmissä aliherkkyydeltä. Tällaisista kokemuksista kerrotaan blogissa ”Asperger-syndroomaisen sielu”:

Kuten jo mainitsin, monesti poistun äkkiä paikalta, kun joku alkaa itkeä. En tee sitä ilkeyttäni. En tahtoisi olla tyly ja jättää toista yksin, mutta toisen ihmisen paha olo usein pelästyttää minut niin pahasti, etten voi muuta, kuin "juosta karkuun." --- Minä tunnen usein erittäin voimakkaasti, vaikka se ei ehkä näykään päälle päin. Ollessani todella iloinen ainoastaan hymyilen pienesti, jos sitäkään. Usein näytän täysin vakavalta, ehkä jopa surulliselta, mutta sisimmässäni olen äärettömän onnellinen.

Mitä tunneyli- tai aliherkkyydelle sitten voi tehdä? Eilisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä.

Tänään 2.4.2014 on siis autismitietoisuuden päivä, jonka tapahtumia löytyy tästä ja tästä. Päivän kunniaksi on myös koottu laaja kokoelma autismin kirjoon liittyviä tutkimuksia.Niin, ja kannattaa lukea aikaisemmat bloggaukseni tästä aihepiiristä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Miten toista voi auttaa muuttumaan?



Hoitotyössä on oikeastaan aina kyse ihmisen auttamisesta muutoksessa. Niin kuin opetuksessa ja kasvatuksessakin. Joskus ihminen itse haluaa muuttua, joskus ei, mutta loppujen lopuksi muutos on ainoa pysyvä asia tässä maailmassa. Vaikka ei haluaisi muuttua, ihmisen elimistö muuttuu, elinympäristö muuttuu ja ihmiset ympärillä muuttuvat, ja kaikki se vaikuttaa ihmiseen itseensä.

Halusipa ihminen muuttua tai ei, auttaminen ei aina ole ihan helppoa. Onhan niin monta väärää tapaa auttaa. Oikeitakin tapoja ehkä on monia, mutta jotain yhteistä niillä kaikilla varmaan on. 
Tämä pohdinta syntyi katsottuani elokuvan Avaruudessa ei ole tunteita. Mainio tarina nuoresta Simonista, jolla on Aspergerin syndrooma ja veli, joka ymmärtää häntä sekä vanhemmat, jotka eivät ymmärrä. Veljen parisuhteiden kautta Simonkin yrittää opetella ymmärtämään vaikeita asioita: tunteita, ystävyyttä, rakkautta.

Simonin tarina kertoo, miten ihmisessä voidaan saada aikaan hyviä muutoksia: välittämällä.  Pelkästään se kuitenkaan ei riitä - varmasti vanhemmatkin hänestä välittivät. Auttamiseen tarvitaan ymmärrystä, mutta ei liikaa. Puuttuvan ymmärryksen osan tilalle aitoa kiinnostusta ja uskaltavaa ihmettelyä. Tarvitaan halua ja kykyä kommunikoida sille toiselle ymmärrettävällä tavalla. Tarvitaan rohkeutta tutustua toiseen ja kokeilla uusia asioita ja kykyä olla oma itsensä.

Siinä kaikki. Mitenkäs näitä opetettaisiin?