tiistai 1. kesäkuuta 2021

Lapsilta opittua

”Lapsikin sen ymmärtää”, ”lapsellisen helppoa” – tämäntyyppisiä sanontoja on kielenkäyttömme pullollaan. Se kertoo aikuisnäkökulmaisesta ajattelustamme, jossa lapsi on aina jotain vähemmän kuin aikuinen. Me tiedämme paremmin, me osaamme paremmin, ja vain jos joku asia on päivänselvä, niin silloin sanotaan, että lapsikin sen ymmärtää. On oikeastaan käsittämätöntä, kuinka tyhminä me lapsia pidämmekään. Ja miksi? Siksi, etteivät he osaa meille ymmärrettävillä tavoilla ilmaista kaikkea ymmärrystään? Eli kuka tässä nyt onkaan tyhmä eikä ymmärrä?

Itse olen lapsuudentutkimuksen ja erityisesti lapsinäkökulmaisen tutkimuksen kautta oppinut paljon siitä, mitä kaikkea lapsilta voi oppia, jos vain osaa oikeasti kuunnella (kaikilla aisteilla – ja ehkä myös sydämellä). Kuitenkin yksi suurimmista silmien avaajista minulle oli taannoin muistipelin pelaaminen erään leikki-ikäisen lapsen kanssa. Hän pelasi peliä elämänsä ensimmäisiä kertoja, mutta oli jo varsin taitava löytämään pareja. Minä olin silloin kuitenkin vielä hiukan taitavampi, ja jossain kohtaa ajattelin vähän tasoittaa peliä ja jättää ottamatta parin, jonka olisin tiennyt. En mitenkään yrittänyt puheen tasolla esittää, etten tietäisi, jätin vain kääntämättä sen oikean. Ja mitä sitten tapahtui: seuraavalla vuorollaan lapsi teki täsmälleen saman. Jätti ottamatta parin, jonka olisi tiennyt. Kysykää vain, mistä minä sen tiesin – mutta se oli minulle päivänselvää. Joten kuinka olin olettanut, ettei se lapselle olisi? Ettei hän näkisi ja ymmärtäisi, mitä teen?

Juuri näin me aikuiset teemme aivan jatkuvasti: oletamme, ettei lapsi ymmärrä. En sano, että he kaiken ymmärtäisivät; eivät tietenkään. Mutta sanon vaan, että me ymmärrämme kovin huonosti sitä, miten paljon he ymmärtävät. Tuossa pelissä tulin opettaneeksi lapselle erilaisia pelitekniikoita – ja hän tuli opettaneeksi minulle jotain oikeasta elämästä.  

Tätäkin olen viime aikoina miettinyt: miksi me ylläpidämme puhetapoja, jotka korostavat meidän aikuisten ylivertaisuutta lapsiin verrattuna? Tai näemmekö edes sitä, mitä tulkitsemme kaiken aikuistärkeytemme kautta? Tämä kysymys on ollut mielessäni viime aikoina, kun esimerkiksi Twitterissä on keskusteltu leikistä (edellisen bloggaukseni innostamana) ja kuten muuallakin, aika usein leikki mainitaan aikuisen välineeksi opettaa, kasvattaa, houkutella vuorovaikutukseen tai kehittää lapsen mielikuvitusta. Itse olen tutkimukseni ja samaan aikaan oikean elämänkin myötä alkanut nähdä koko ajan kirkkaammin sen, miten juuri leikissä lapsilla on usein paljon enemmän annettavaa meille kuin meillä heille. Meillä se mielikuvitus usein on hukassa ja meitä täytyy paljon useammin houkutella aitoon vuorovaikutukseen leikin keinoin.

Ja mitä sinä näet, jos näet aikuisen ja pikkulapsen pysähtyvän ihmettelemään kuorma-autoa tai kukkaa? Näetkö aikuisen, joka esittelee maailmaa lapselle? Vai lapsen, joka esittelee maailmaa aikuiselle, joka ei ilman häntä olisi ehkä huomannut pysähtyä ollenkaan?  

Puhumalla jatkuvasti siitä, miten me annamme, me näytämme ja me opetamme, ylläpidämme lasten vähäisyyttä korostavaa lapsikäsitystä, joka vuorostaan estää meitä ja muita näkemästä lasten osaavia, vahvoja ja vaikuttavia puolia. Vastaavasti ylläpidämme samalla aikuiskäsitystä, jossa aikuinen on (vain) osaava, valmis, kokonainen – lähes erehtymätön tai ainakin itseriittoinen (tai korkeintaan joskus harvoin jotain kaltaisiltaan aikuisihmisiltä tarvitseva, mutta ei suinkaan lapsilta).

Ajattelen, ettei se ole meidän aikuisuudestamme, ammattilaisuudestamme ja arvostamme pois, jos opettelemme näkemään ja sanomaan ääneen sen, mitä lapset meille antavat, näyttävät ja opettavat. Pikemminkin voimme silloin sekä oppia hyväksymään paremmin oman epätäydellisyytemme. Silloin parhaimmillaan syntyy tilaa luoda yhdessä sellaista, mihin kumpikaan ei olisi yksin pystynyt.


*****

P.S. Eräs tärkeä lapsilta opittujen asioiden välittäjä on ollut Pelastakaa lapset ry:n Arjesta voimaa -projekti, jonka johtoryhmään sain kunnian kuulua ja jossa sain inspiroitua aikuisista, jotka olivat oppineet paljon lapsilta. (Lue lisää: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/ ). Projektin myötä syntyi ”Kohti lapsen näköistä osallisuutta”-teos, jossa olen kahdessa artikkelissa mukana toisena kirjoittajana. Kirja on luettavissa kaikille avoimena verkkojulkaisuna täällä: https://www.pelastakaalapset.fi/uutiset/kohti-lapsen-nakoista-osallisuutta-kirja-julkaistu/

Painettuja versioita kirjasta on vain kirjastoissa ja oppilaitoksissa sekä kirjan tekijöillä. Päätin lahjoittaa toisen tekijänkappaleeni sellaiselle blogini lukijalle, joka arvelee kirjan itselleen erityisen hyödylliseksi. Kirjoita tähän alle kommenttiin koko nimesi ja perustelut, miksi sinun olisi tärkeää saada kirja (tarvittaessa lue ohjeet kommentointiin blogiin yläreunassa näkyvältä Kommentointiohjeet-välilehdeltä). Mielellään saa samalla kommentoida myös tämän kirjoituksen sisältöä, jos se herätti ajatuksia. 

Julkaisen kirjan saajan 14.6. klo 15 mennessä täällä blogikommenteissa ja pyydän häntä samalla lähettämään sähköpostiini yhteystiedot. Merkitse siis kalenteriisi, että muistat tulla tarkistamaan täältä, onko sinut valittu kirjan saajaksi! Mikäli kirjan saaja ei ole 21.6. klo 24 mennessä ilmoittanut yhteystietojaan, valitsen tilalle uuden saajan, eli muidenkin kannattaa käydä täällä tarkistamassa tilanne. Jos itse luet mielelläsi sähköistä versiota, vinkkaa tutuillesi tästä painetun kirjan saamisen mahdollisuudesta! 

 

P.S. 2 Lue lisää lapsikäsityksen merkityksellisyydestä myös tuoreesta kirjoituksestani Lapsinäkökulmablogista: https://lapsinakokulma.wordpress.com/2021/05/20/beings-ja-becomings/

 

Avainsanoja: aikuiskäsitys, aikuisnäkökulma, dialogisuus, lapsikäsitys, lapsinäkökulma, lapsilta oppiminen, lasten osaaminen, lasten osallisuus, lasten toimijuus