Aikuiset, lapset ja leikki

Lasten tiedekysymykset Hesarissa ovat ihan huippuja. Nytkin joku lapsi oli kysynyt tosi hyvän kysymyksen: Miksi lapset tykkäävät leikkiä, mutta monet aikuiset eivät? Tämä on lasten näkökulmasta todella keskeinen kysymys. Ja sanoisin, että kyllä aikuistenkin. Ja ihan erityisen oleellinen kysymys se on lasten ja aikuisten välisten suhteiden näkökulmasta.

Aikuisilla omat leikit

Professori Kristiina Kumpulainen vastasi tuohon kysymykseen, että myös suurin osa aikuisista tykkää leikkiä, mutta aikuisten leikit ovat erilaisia kuin lasten. Tästä olen samaa mieltä: monet aikuisten harrastuksista voidaan laskea leikkimiseksi. Mutta ei kaikkia. Lisäisinkin yhden ominaisuuden tuossa vastauksessa käytettyyn leikin määritelmään, joka kuului näin:”Yhteistä leikeille on, että ne kumpuavat ihmisten omasta kiinnostuksesta ja vapaaehtoisuudesta sekä tuottavat mielihyvää ja iloa.”

Tutkimusten mukaan vapaaehtoisuuden ja ilon lisäksi yksi ominaisuus, joka tekee jostain asiasta leikkiä, on se, että tekeminen itsessään on tärkeää (ja hauskaa) eikä vain lopputulos. Tämä on se kohta, joka luultavasti tekee monille aikuisille leikkimisestä vaikeaa. Liiallisen tavoitteeseen keskittymisen vuoksi asia, joka voisi olla leikkiä, ei sitä enää olekaan.

Entäs yhteiset leikit?

Toinen kysymys on sitten se, mikä saattoi olla tuon lehteen lähetetyn kysymyksen takana: miksi jotkut aikuiset tykkäävät leikkiä lasten kanssa ja jotkut eivät? Tutkimukset kertovat, että lasten mielestä aikuiset eivät leiki tarpeeksi heidän kanssaan, mutta syistä en ole löytänyt tietoa. Oletan kuitenkin sen liittyvän kaikkiin noihin leikin määritelmän osa-alueisiin: leikki on hauskaa, vapaaehtoista ja itsessään merkityksellistä.

Ehkä kyse on siitä, että samat asiat eivät tunnu joistain aikuisista hauskoilta kuin lapsista. Tai aikuinen saattaa kokea pakkoa tai velvollisuutta leikkiä lapsen kanssa, eikä se sitten tunnu hauskalta senkään takia.

Kyse voi olla myös siitä, että aikuiset ovat tottuneita ajattelemaan, että kaiken toiminnan pitäisi olla tavoitteellista ja lopputuloksen kannalta järkevää. Silloin he eivät lähde edes kokeilemaan sellaisia lasten leikkejä, jotka heidän silmissään näyttävät järjettömiltä. Se on kuitenkin heidän kannaltaan sääli, sillä leikin olemusta ei voi tavoittaa pelkästään katselemalla, se täytyy kokea (Greve 2013).

Uskaltautumalla heittäytymään leikkiin saattaisivat leikkimättömätkin aikuiset löytää taas leikin ilon jopa niistä aikuisen silmissä hölmöiltä näyttäviltä jutuista, jotka riemastuttavat lapsia. Ja vaikka tekeminen tuntuisikin aikuisesta edelleen järjettömältä, saattaisi lasten ilo tarttua, niin kuin tunteet tutkitusti tarttuvat. Jaettu ilohan se on paras ilo, ja leikki on oiva tila sen jakamiseen!

P.S. Täällä olen aiemmin kirjoittanut siitä, miksi aikuiset tarvitsevat leikkiä itsensä vuoksi: http://www.kokosuomileikkii.fi/kokosuomileikkii_artikkelit/kuka-tarvitsee-leikkia/  ja täällä siitä, miksi aikuiset tarvitsevat leikkiä lasten vuoksi: http://lastentahden.blogspot.com/2018/01/vammaiset-lapset-osaavat-leikkia-enta.html 

Haastatteluni aiheesta Onko aikuisen pakko leikkiä? Lapsemme -lehti 8.5.2020 https://www.mll.fi/lapsemme-lehti/onko-aikuisen-pakko-leikkia/

******
 

Avainsanoja: aikuislapsileikki, aikuisten leikkiminen, aikuisten ja lasten yhteinen leikki,  jaettu ilo, lasten kanssa leikkiminen, leikin ominaisuudet, leikin määritelmä, leikkiin heittäytyminen, leikki kohtaamipaikkana, leikki tekee hyvää, mitä aikuinen voi oppia lapselta, mitä aikuinen voi oppia olemalla läsnä lasten leikeissä, mitä leikki on, onko pakko leikkiä, opi leikkimään, toiminnallisuus.

Joukkorahoituskampanjan yhteenveto

Joukkorahoituskampanja väitöskirjaprojektini viimeisen puolen vuoden rahoittamiseksi oli aikamoinen riski. Etukäteen ei voinut tietää, saisinko edes minimitavoitetta täyteen, vai pitäisikö rahat palauttaa osallistujille.

Ei voinut tietää, olisiko kampanjaan liittyvien useiden blogikirjoitusten, satojen twiittien, muutamien LinkedIn-päivitysten ja lukuisten sähköpostien kirjoittamiseen ja kampanjasivun työstämiseen käytetyt päivät hukkaan heitettyä aikaa vai ei. Ei voinut tietää, kannattaisiko oman työn eli tavallaan itsensä markkinoimisen vaikeuden kynnyksen ylittäminen uudelleen ja uudelleen – ja olisiko kaikki se hermopaine turhaa vai ei.

Mutta kiitos 114 mesenaatin, se todellakin kannatti! Ennen kaikkea se kannatti siksi, että sain nähdä, miten moni pitää vammaisten lasten osallisuutta tärkeänä ja miten moni haluaa tukea tutkimustani ja minua. Mutta kannatti se myös siksi, että nyt voin useamman kuukauden keskittyä tekemään väitöskirjaani ilman huolta jokapäiväisestä leivästä.

Joukkorahoitus tuotti yhteensä 8610 euroa. Siitä vähennetään Mesenaatti-sivuston kymmenen prosentin provisio sekä verot, jolloin minulla on puolen vuoden työskentelyyn noin 1200 euroa kuukaudessa. Se on hieman vähemmän, mitä tutkimusapurahoilla yleensä, ja sen hankkimiseen meni ehkä hieman enemmän aikaa kuin vastaavan summan hankkimiseen apurahahakemuksia tekemällä. Ja vaikka apurahahakemusten tekeminen on välillä aika rankkaa, niin kyllä joukkorahoituskampanjan vetäminen on vielä rankempaa. Siinä joutuu laittamaan itsensä peliin ihan eri tasolla kuin kasvottomille arvioitsijoille paperien lähettämisessä.

Mutta sitten taas kyllä joukkorahoituskampanjan toteuttaminen oli monella tavalla paljon antoisampaa kuin apurahahakemusten rustaaminen. Kampanjan takia sain olla tekemisissä monien hyvien tyyppien kanssa ja sain paljon hyvää palautetta tekemisistäni. Sain myös luvan kanssa viettää aikaa Twitterissä ;).

Kampanjan tukijat

Joukkorahoituskampanja osoitti, miten paljon on ihmisiä, jotka ovat tukenani silloin, kun heitä tarvitsen. He auttoivat muokkaamaan tekstejäni etukäteen, he toimivat IT-tukena, he tekivät ja jakoivat ja kommentoivat somepäivityksiä ja jopa lähettivät sähköposteja ja tekstiviestejä kannustaakseen muita mukaan, he kysyivät kuulumisia ja lähettivät tsemppiviestejä minulle – ja he osallistuivat kampanjaan.

Ajattelin etukäteen, että minimitavoitteeseen tarvittaisiin 300 henkilöä, jotka olisivat valmiit osallistumaan 20 eurolla. Ajattelin, että kyllä sen verran asiasta kiinnostuneita voisi löytyä, kun Twitterissä tästä aihepiiristä kirjoittaessani olen saanut yli 2400 seuraajaa ja onhan minulla muutenkin laajat ammatilliset ja vapaa-ajan verkostot.

No, kolmeasataa sellaista ei löytynyt, vaan 56 – mutta heidän lisäkseen löytyi 58 sellaista, joilla oli halu ja mahdollisuus osallistua suuremmallakin summalla, jolloin minimitavoite ylitettiin reippaasti. Oli ihmeellistä huomata, miten minulle ihan vieraatkin ihmiset saattoivat rahoittaa tutkimusta jopa 300 eurolla. Mutta olen todella kiitollinen jokaisesta, joka lähti mukaan sillä kaksikymppisellä, jota olin toivonut. Jokainen niistä toi tärkeää viesti tukemisenhalusta – ja jo pelkästään niiden kaksikymppisten ansiosta voin keskittyä tutkimuksen tekemiseen kokonaisen kuukauden ajan!

Kampanjan viestintä

Olen todella kiitollinen myös jokaisesta, joka levitti kampanjasta tietoa eteenpäin. Twitterissä alkuperäinen kampanjatwiittini keräsi 123 tykkäystä, 50 uudelleentwiittausta ja 27 jonkun muun kuin allekirjoittaneen uudelleentwiittausta kommentilla. LinkedInissäkin viestiä jaettiin. Onneksi jotkut levittivät tietoa myös Facebookissa, koska itse en vaikuta siellä.

Some on silti aika arvaamaton paikka, sillä kymmenienkään tuhansien potentiaalinen tavoittaminen ei välttämättä kerro mitään vaikutuksesta. Jakoivathan kampanjatwiittiäni esimerkiksi Helsingin yliopiston työelämäprofessori Pekka Sauri 113,6 tuhannelle seuraajalleen ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen 14,4 tuhannelle seuraajalleen ja omin saatesanoin höystettynä Minna Huotilainen 10,1 tuhannelle seuraajalleen samoin kuin Jussi Eronen 17,4 tuhannelle seuraajalleen.

Voi olla, että kaikkein tehokkainta oli sähköpostien lähettäminen aiheesta mahdollisesti kiinnostuneille tahoille. Olen todella iloinen siitä, että muutamat läheiseni ja myös ammatilliset tuttuni lähtivät myös jakamaan tietoa sähköpostitse tai tekstiviestitse tutuilleen, ja saivat sitten vielä ne tuttunsakin viestimään asiasta eteenpäin!

Välillä tietenkin mietin, että vieläkö voin asiaa nostaa esiin ja jokohan kaikki ovat siihen ihan kyllästyneitä. Mutta sitten tuli viestejä, joissa sanottiin esimerkiksi:”Onneksi ehdin huomata tämän!”, ja tajusin, että varmasti vieläkin on ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat osallistua, jos vain kuulisivat mahdollisuudesta. Mikä minä siis olisin estämään ihmisiä tekemästä hyvää :).

Siis sydämellinen kiitos kaikille 114 mesenaatille!

Kaikille osallistuneille on lähtenyt sähköpostitse kiitokset 1.6.2020. Vastikkeet seuraavat myöhemmin perässä. Mesenaateista 18 henkilöä tai tahoa ei halunnut nimeään julkaistavan, mutta tässä on lista kaikista heistä, joilta sain luvan nimen julkaisuun:

Aarniemi	Paavo
Ahoinpelto	Pälvi
Ahokas	Kari
Arifulla	Dinah
Autti-Rämö	Ilona
Backman	Henrika
Eskola	Timo
Fagerström	Ilona
Gyllenberg	Tiina
Hakala	Katariina
Hakomäki	Hanna
Hannonen	Riitta
Hartikainen	Anna Maria
Herrgård	Jari
Hietaluoma	Antero
Hohti	Riikka
Ilmola	Leena
Vammaisperheyhdistys	Jaatinen ry
Jacobson	Anna
Jansson	Pirjo
Joensuu	Timo
Joutsia	Karoliina
Junkkaala	Jouni
Junkkaala	Eero
Junkkaala	Pirkko
Järvelä	Liisa
Jääskeläinen	Soili
Kalalahti	Mira
Kalliomeri	Reetta
Kalmari	Arja
Karinen	Johanna
Karjalainen	Virpi
Karlsson	Liisa
Ketomäki	Antti
Kivistö	Katja
Koivuniemi	Marko
Koivusaari	Satu
Komulainen	Sirkka
Korhonen	Markku
Koski	Sari
Kurttila	Tuomas
Lahti	Sofia
Lahti	Jarmo
Lahti	Mari
Lappalainen	Tiina
Lastikka	Anna-Leena
Linja-aho	Vesa
Lund	Virpi
Lundström	Raija
Lähdesmäki	Kari
Lönnqvist	Mira
Marttila	Tiina
Matikainen	Ari
Mettinen	Katja
Mietola	Reetta
Mustajärvi	Matti
Mustonen	Satu
Mäkelä Nurmi	Sinikka ja Matti Terttu
Nurminen	Maarit
Nyberg	Reita
Näretie	Päivi
Oksanen	Helena
Ortju	Laura
Paavola	Marjo
Paljakka	Eevamaija
Periviita	Heta
Pietilä	Annika
Piipponen	Oona
Piiroinen	Hanna
Piironen	Markku
Rajala	Alma
Reunanto	Liisa
Rintala	Markku
Ronkainen	Tuuli
Räihä	Noora
Römer	Marike
Saari	Aija
Salmi	Elina
Salmivaara	Laura
Salonen	Ari
Sell	Kirsi
Sipari	Salla
Sippola	Lauri
Sirkiä	Jukka
Stenius	Tuula
Tammikari	Sari
Taubert	Eija
Teittinen	Päivi
Tenhovirta	Katja
Tuikka	Anne-Marie
Tuohioja	Tarja
Valkonen	Anita
Weckström	Elina
Vihtari	Kalle
Vähäaho	Markku
Vänskä	Nea
Österberg	Saara

Kiitoskukat kaikille osallistuneille!

P.S. Täältä voitte lukea, miksi olen käyttänyt ilmaisua ”vammaiset lapset” ja miksi jatkossa ehkä käytän toista ilmaisua: http://lastentahden.blogspot.com/2020/05/miten-maaritellyt-lapset.html