torstai 1. syyskuuta 2016

Hankala potilas


Osastolle oli tulossa murrosikäinen poika, jonka kerrottiin olevan todella hankala, riitaisa ja mahdoton käsitellä. Minusta tulisi hänen oma hoitajansa. Mietin, miten oikein selviäisin.

Onneksi tajusin, että se oli väärä kysymys. Aloin sen sijaan miettiä, miten parhaiten tekisin pojan olon hyväksi, osoittaisin hyväksyntää, suhtautuisin arvokkaana ihmisenä. Aika paljon piti omaa päätä säätää, että sain pois vallan siltä "mitä siitäkin tulee"-ajatukselta.

En enää muista, miten pojan sitten kohtasin, mutta toivoakseni ihan samalla tavalla kuin nekin potilaat, joista en tällaista negatiivista etukäteismielikuvaa ollut saanut. Sen muistan, miten osastoviikko sujui: meillä oli oikein mukavaa yhdessä.  Poika oli ihan tavallinen murrosikäinen nuori. Tarvittiin vain rajat ja rakkautta.

Hoitotyössä pitäisikin ehdottomasti päästä irti kaikenlaisesta kielteisestä leimaamisesta, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään ja joka vielä usein perustuu väärinymmärryksiin tai -tulkintoihin. Hyvä esimerkki tästä kerrotaan Sairaan(hyvä)hoitaja-blogissa  Ennakkoluulot potilaista -kirjoituksessa. Tutkimuksissakin on tullut esiin, miten hankalista potilaista (tai perheistä) puhuminen liittyy enemmän ammattilaisiin itseensä kuin potilaisiin, ja että siitä voi oppia pois – ja miten hyviä vaikutuksia poisoppimisella on (Veijola 2004).

Sitä paitsi: haluaisitko itse tulla kohdelluksi hankalana potilaana? 

Näetkö happamina vai kauniina?

maanantai 1. elokuuta 2016

Kuka ei ymmärrä leikkiä?




Missä voi leikkiä toisten kanssa?
Sairaalan lastenosastolla kuuluu olla leikkihuone. Se on itsestään selvää kaikille, jotka ymmärtävät lapsista ja hoitotyöstä edes jotain. Leikille täytyy olla tilaa, koska leikkiä tarvitsevat sekä hoitajat työvälineekseen että lapset virkistymiseen (Aldiss ym. 2009, Gillis 1989, Pelander 2008), terveen kehityksen mahdollistumiseen (Kuntz ym. 1996), tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn (Hatava ym. 2000, Li & Lopez 2008, Rocha ym. 2008, Salmela 2010, Visintainer & Wolfer 1975) sekä nopeampaan parantumiseen, sillä stressihän tutkitusti hidastaa toipumista (Jamison ym. 1987). Jo pelkästään sillä, että lapsi on saanut leikkiä rentouttavassa ympäristössä ennen terveydenhuollon ammattilaisen tapaamista on suuri vaikutus siihen, että kohtaaminen sujuu hyvin (Pedro ym. 2007).


Missä mahtuu rakentamaan?
Mutta ihan riippumatta kaikista leikin hyvistä seurauksistakin lapsilla on oikeus leikkiin Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella – eikä se oikeus häviä sairaalaan joutumisen myötä, pikemminkin päinvastoin. Lapsen oikeus leikkiin sairaalassa on huomioitu paitsi lapsen oikeuksien sopimusta selittävässä Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (YK 2013), myös European Association for Children in Hospital -järjestön laajasti hyväksytyissä lasten sairaalahoidon standardeissa (EACH 1988).

Aivan erityisen ehdottomasti leikkihuone kuuluu olla lastenneurologisella osastolla, jossa leikki on hoitajien keskeinen työväline niin lapsen kehityksen arvioinnissa, kehityksen tukemisessa kuin lapsen lähiaikuisten ohjaamisessakin (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2014) ja myös lapsen kuuntelussa ja lapsen näkökulman ymmärtämisessä (Olli, Salanterä & Vehkakoski, tulossa) – mikäli siis asiakaslähtöisyyttä pidetään tärkeänä. Ja mikäli lasta pidetään asiakkaana.



Missä kaikki on lapsen kokoista?
Vaan kun sairaaloiden tiloista saavat joskus päättää henkilöt, jotka eivät käsitä hölkäsen pöläystä lapsista tai hoitotyöstä, niin voidaan päätyä sellaiseenkin älyvapauteen kuin erään sairaalan lastenneurologisen osastolla, jossa leikkihuone oli remontin myötä pakko nimetä toimintahuoneeksi, jotta se saatiin osastolle!  Tämä kuvastaa sellaista sekä lasten näkökulman ja lasten oikeuksien että hoitotyön ymmärtämättömyyttä ja vähättelyä, jota en voi sulattaa. Se kertoo myös siitä järjettömyydestä, että tiloista päätettäessä ei lainkaan tarpeeksi kuunnella niitä, jotka ymmärtävät siellä tehtävän työn luonnetta ja merkitystä.
 
Toivottavasti kaikissa niissä Suomen sairaaloissa, joissa parhaillaan suunnitellaan tai rakennetaan uusia lastensairaaloita (ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa) ollaan vähän viisaampia ja kuunnellaan niin lapsia kuin lastenosastoilla työskenteleviä ammattilaisiakin sekä näihin molempiin liittyvää tieteellistä tutkimustietoa – jotta laadukas hoitotyö mahdollistuisi ja jotta lasten oikeudet toteutuisivat.
 
 


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Aistien ymmärrystä


Jos syöttäisit mansikkajogurttia henkilölle, joka ei osaa tai voi puhua, ja huomaisit hänen reaktiostaan, ettei se ole mieluista, mitä ajattelisit? ”Ahaa, hän ei pidä mansikkajogurtista, annetaan siis ensi kerralla jotain muuta.” Vai tulisiko mieleen muita vaihtoehtoja? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei siinä olevista mansikkaklimpeistä? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta tämä jogurtti on liian kylmää / lämmintä? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta tämä lusikka tuntuu pahalta hänen suussaan? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta liian vahva hajuveteni häiritsee häntä?  Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei siitä, että syötän häntä liian nopeasti / hitaasti? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei halua syödä pelkästään sitä, vaan sen kanssa myös leipää?

Jos silittäisit olkapäästä henkilöä, joka ei osaa tai voi puhua, ja huomaisit hänen reaktiostaan, ettei se ole mieluista, mitä ajattelisit? ”Ahaa, hän ei pidä kosketuksesta, en siis koske enää.” Vai tulisiko mieleen muita vaihtoehtoja? Hän pitää kosketuksesta, mutta minun karhean käteni krahina vaatetta vasten on hermostuttavan kuuloista? Hän pitää kosketuksesta, mutta kosketan liian kevyesti / voimakkaasti? Hän pitää kosketuksesta, mutta valkosipulin haju hengityksessäni häiritsee häntä?  Hän pitää kosketuksesta, mutta juuri nyt hän ei halua itseään koskettavan?

Lastenneurologiassa työskenteleville hoitajille on tuttua, että aistimukset voidaan kokea hyvin eri tavoin. Mutta erilaisuuteen ei tarvita neurologista diagnoosia – herkillä aistijoilla aistikokemukset vaikuttavat elämään suuresti ja voivat huomiotta jätettynä aiheuttaa paljon kärsimystä. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, mutta sitä on erittäin tärkeää ymmärtää ja huomioida hoitotyössä.

Jos syöttäisit tai koskettaisit minua, reaktioni syy voisi olla mikä vaan edellisistä. Siksi toivoisin, että yrittäisit kysyä minulta, mikä on syynä reaktiooni ja huomioisit myös sen, että syitä voi yhtä aikaa olla useita. Vaikken voisi puhua, voisin ehkä näyttää vastauksen kuvataulun, katsekehikon, nopean piirrosviestinnän tai jonkun muun puhetta tukevan tai korvaavan menetelmän avulla. Muistaisithan "tästä vai tästä syystä" -kysymysten lisäksi aina tarjota myös "jostain muusta syystä" -vaihtoehdon.  

Elämä ilman mansikkajogurttia vielä menettelisi, mutta elämää ilman kosketusta olisi kovaa kestää.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Vammaisten lasten oikeudet

Nyt juhlitaan tärkeää asiaa: Suomi on tänään 10.6.2016 vihdoin saattanut lain voimaan jo vuonna 2006 hyväksytyn YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista. Sopimuksessa ei keksitä mitään uusia oikeuksia, vaan tarkastellaan olemassa olevien ihmisoikeuksien toteuttamiskeinoja vammaisten olosuhteet huomioiden. Tämä on tarpeellista siksi, että vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen aivan liikaa elinolosuhteitaan ja 
osallistumismahdollisuuksiaan heikentäviä fyysisiä, sosiaalisia ja taloudellisia esteitä. He ovat yksi vakavimmassa syrjäytymisvaarassa olevista ryhmistä, kuten Heli Leppälä ja Kalle Könkkölä Bioetiikan instituutin kirjoituksessaan toteavat ja kuten myös Ihmisoikeuskeskuksen selvitys kertoo. 

Lapsille on omistettu sopimuksessa kokonainen oma artikla (art. 7), mutta yhteensä heidät mainitaan 35 kertaa 14 eri yhteydessä. Tietysti kaikki muutkin kohdat, joissa lapsia ei erikseen mainita, koskevat heitä. On kuitenkin hyvä, että lapset on tehty näkyväksi tässäkin sopimuksessa, koska heidän oikeutensa muuten usein unohtuvat.

Käyn tässä läpi oman ryhmittelyni ja itse luomieni otsikoiden mukaan ne kohdat, joissa lapset mainitaan. Ne voisi toki nimetä ja ryhmitellä monella muullakin tavalla, mutta tässä on nyt yksi versio. Alakohdat ovat suoraan sopimuksesta (korkeintaan joitain sanajärjestyksiä tai sanamuotoja olen hieman selkeyttänyt).

Lapset mainitaan YK:n vammaissopimuksessa erikseen näissä yhteyksissä:

1.       Oikeus omana itsenään kasvamiseen ja hyvinvointiin

 On kunnioitettava vammaisten lasten kehittyviä kykyjä ja sitä, että heillä on oikeus säilyttää identiteettinsä (art.3).
 Kaikissa vammaisia lapsia koskevissa toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu (art. 7).

2.       Oikeus yhdenvertaisuuteen

-         Vammaisten lasten on saatava nauttia  täysimääräisesti  kaikkia  ihmisoikeuksia  ja  perusvapauksia  yhdenvertaisesti  muiden  lasten  kanssa (sopimuksen johdanto).
-          On toteutettava kaikki tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että vammaiset lapset voivat nauttia kaikista ihmisoikeuksista ja perusvapauksista täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa (art. 7).

3.       Oikeus osallisuuteen omassa arjessa ja yhteiskunnassa

-          Vammaisilla lapsilla on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa heihin vaikuttavissa asioissa ja että heidän näkemyksilleen annetaan asianmukainen painoarvo heidän ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti, yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa, ja että heillä on oikeus saada vammaisuutensa ja ikänsä  mukaista  apua  tämän oikeuden toteuttamiseksi.
-          Vammaisten  henkilöiden (myös lasten) kanssa tulee neuvotella tiiviisti  ja  aktiivisesti osallistaa heidät heitä edustavien järjestöjen kautta laadittaessa  ja  toimeenpantaessa  lainsäädäntöä ja politiikkaa, joilla tätä yleissopimusta pannaan  täytäntöön  sekä  muissa  vammaisia  henkilöitä   koskevissa   päätöksentekoprosesseissa (art. 4).

4.       Oikeus turvallisuuteen

-          On otettava käyttöön  tehokkaat,  muun muassa naisiin ja lapsiin keskittyvät politiikat  ja  lainsäädäntö  sen varmistamiseksi,  että  vammaisiin  henkilöihin  kohdistuvat  hyväksikäyttö-, väkivalta-   ja   väärinkäytöstapaukset tunnistetaan,  tutkitaan  ja  sen  ollessa  tarkoituksenmukaista, saatetaan syytteeseen (art 16).
-    Vammaiset  lapset  on rekisteröitävä  välittömästi  syntymänsä  jälkeen,  ja  heillä  on  syntymästään lähtien oikeus nimeen ja oikeus saada kansalaisuus (art. 18)

5.       Oikeus terveyteen ja eheyteen

-          Vammaisilla henkilöillä (mukaan lukien lapset) on oikeus säilyttää hedelmällisyytensä yhdenvertaisesti muiden kanssa (art. 23).
-          On järjestettävä ne terveydenhuoltopalvelut, joita vammaiset henkilöt  tarvitsevat  erityisesti  vammaisuutensa  vuoksi,  mukaan  lukien  varhainen   tunnistaminen   ja   puuttuminen   tarvittaessa,  sekä  palvelut,  joilla  pyritään  minimoimaan  ja  estämään  uusia  vammoja,  myös  lasten ja vanhusten keskuudessa (art. 25).

6.       Oikeus perhe-elämään

-                         -  Vammaisilla  lapsilla on oikeus mahdollisuuksien mukaan oikeus tietää vanhempansa ja olla vanhempiensa huollettavana (art. 18).
-          Vammaisilla  lapsilla  on  yhdenvertaiset  oikeudet  perhe-elämään.   Näiden oikeuksien toteuttamiseksi  sekä vammaisten   lasten   kätkemisen, hylkäämisen,  laiminlyömisen  ja  erottelun  estämiseksi  sopimuspuolet  pyrkivät  antamaan  varhaisessa vaiheessa  ja  laajasti  tietoa,  palveluja  ja  tukea  vammaisille  lapsille  ja  heidän  perheilleen (art. 23).
-          Lasta ei saa erottaa vanhemmistaan näiden tahdon vastaisesti, jolleivät toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset   voidaan   saattaa   tuomioistuimen tutkittaviksi, sovellettavien lakien ja menettelyjen mukaisesti totea erottamisen olevan tarpeen lapsen  edun  turvaamiseksi.  Missään tapauksessa lasta ei saa erottaa vanhemmistaan lapsen  oman  tai  toisen  tai  molempien  vanhempien vammaisuuden perusteella (art. 23).

7.       Oikeus koulutukseen

-          -   Vammaisia  lapsia  ei saa sulkea maksuttoman  ja  pakollisen  ensimmäisen  asteen tai toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle vammaisuuden perusteella (art. 24).
-       
-          -  On varmistettava, että näkövammaisten, kuurojen,  kuulovammaisten  tai  kuurosokeiden  (erityisesti lasten) koulutus annetaan yksilön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla kielillä, viestintätavoilla ja -keinoilla sekä ympäristöissä, jotka mahdollistavat oppimisen ja sosiaalisen kehityksen maksimoinnin (art. 24).

8.       Oikeus leikkiin ja vapaa-ajan toimintaan

-         -  On varmistettava, että vammaiset lapset voivat yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa osallistua  leikki-,  virkistys-,  vapaa-ajan-  ja  urheilutoimintaan, mukaan lukien koulujärjestelmässä tarjottava toiminta.

****

Koska tosiaan kaikki muutkin tuon noin 27 sivuisen sopimuksen oikeudet koskevat myös lapsia, vaikkei heitä joka kohdassa ole erikseen mainittu, palaan kyllä vielä varmasti myöhemminkin tähän aiheeseen. Jokaisen vammaisten lasten (ja aikuistenkin!) kanssa työskentelevän pitäisi kuitenkin huolehtia, että tavalla tai toisella tutustuu sopimuksen sisältöön, koska se tästä päivästä lähtien on osa oikeusjärjestystämme ja velvoittaa meitä toimimaan sen mukaan - ja myös opettamaan lapsille, mihin kaikkeen heillä on oikeus.


P.S. Täältä löytyy linkit sopimukseen ja muuhun lisätietoon.
P.S.2 Finlexissä tietoa sopimuksesta ja itse sopimusteksti (pdf:nä)

torstai 12. toukokuuta 2016

Sairaan hyvä hoitaja somessa


Tänään, kansainvälisenä sairaanhoitajan päivänä on hyvä miettiä, millainen olisi sairaan hyvä hoitaja somessa. Varmasti hänen ainakin pitäisi noudattaa samoja eettisiä periaatteita kuin kaikessa muussakin sairaanhoitajan työssä.

Yksi sairaanhoitajien eettisten ohjeiden unohdettu – tai ainakin valitettavan vähän toteutettu – ajatus on tämä: 

Sairaanhoitajat osallistuvat ihmisten 
terveyttä, elämän laatua ja hyvinvointia
koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon 
kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Somehan olisi mitä mainioin kanava tämän sairaanhoitajien eettisen velvollisuuden toteuttamiseen. Harva kuitenkaan sitä siihen tarkoitukseen käyttää, vaikka sairaanhoitajien sosiaalisen median ohjeissakin siihen kannustetaan.

Mutta pelkkä keskusteluun miten tahansa osallistuminen ei ole hyvää hoitajuutta somessa – eettisyys vaatii kirjoittamista potilaiden ihmisarvoa kunnioittavasti sekä hoitotyötä ja kollegoita arvostavasti. Oleellista on myös käyttää kirjoittamista sekä hoitotyön vahvuuksien esille tuomiseen että heikkouksien kehittämiseen.

Yksi juuri tällä tavoin somessa vaikuttava sairaanhoitaja on Rayan Hämäläinen, ja siksi ilmoitin hänet Sairaanhoitajaliiton Nousevat tähdet -kilpailuun. Onneksi olkoon palkinnosta! Rayan on rohkeasti ylpeä työstään ja ammattikunnastaan, valmis sekä jakamaan omaa osaamistaan kollegoille että ottamaan heiltä vastaan neuvoja. Hän uskaltaa tuoda esiin myös oman toimintansa puutteita (esimerkiksi tässä kirjoituksessaan) ja osaa ottaa ne oppimiskokemuksina, joista muutkin voivat hyötyä.

Rayan aloitti oman ammatillisen bloginsa pitämisen vain muutamia kuukausia sairaanhoitajaksi valmistumisensa jälkeen keväällä 2014. Jokin aika sitten hänet valittiin yhdeksi Tehy-lehden blogi-kirjoittajista. Lisäksi Rayan osallistuu myös muiden aloittamiin keskusteluihin ja vaikuttaa Twitterissäkin.

Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka eivät odota yleistä hyväksyntää alkaakseen toimia – kuten eräässä blogissa toisaalla vastikään kirjoitettiin.  Rayan aloitti bloginsa tietämättä, saako siitä enemmän hyväksyntää vai paheksuntaa – juuri sellaista rohkeutta hoitotyön kehittämisessä tarvitaan. Hoitotyö tarvitsee rohkeita idealisteja (jollaiseksi Rayan tässä kirjoituksessaan tunnustautuu), jotka näkevät työssä vastaan tulevat ongelmat kehittämiskohteina eivätkä valittamiskohteina.

Kaikkihan me kuljemme loassa,
mutta jotkut meistä katsovat tähtiin.
– Oscar Wilde

Joka tähtää tähtiin, voi olla varma siitä, ettei saavuta päämääräänsä.
Mutta hän voi olla varma myös siitä, että ylettää korkeammalle
kuin se, joka tähtää pensaikkoon.
– Sir Philip Sidney


Onnea kaikille hoitoalan nouseville tähdille!

Tehdään yhdessä tästä maasta parempi paikka 
hoitaa ja olla hoidettavana!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Ettei tarvisi tulla kuin tuomiolle


Lastenneurologiassa työskentelevät hoitajat haluavat kuunnella lasten vanhempia. Tästä minulle tuli vahva käsitys Lastenneurologian hoitajat ry:n eli Lanen koulutuksessa Tampereella. Aiheesta puhuttiin varsinkin tutkimusklubissa, jossa käsiteltiin kehityshäiriöisten lasten kuntoutushoitotyöstä kirjoittamaani artikkelia.

Lasten osastojaksojen loppukeskustelut puhututtivat erityisesti. Hoitajat kuvasivat, kuinka vanhemmat tulevat niihin kuin tuomiolle ja kuinka niiden jälkeen vanhemmat ”hissille asti jaksavat ja sitten tulee itku". Hoitajat kertoivat yrittävänsä valmistella vanhempia loppukeskusteluihin, jotteivät ne tulisi niin järkytyksenä.

Mutta miksi niiden pitää olla niin järkyttäviä? Eivätkö lastenneurologian ammattilaiset vieläkään osaa muuta kuin luetella lapsen puutteita kehityksen standardeihin verrattuna? Miksi vanhempien kanssa käytetään ”Kelan-kieltä”; eikö ymmärretä, että asioista voi ja pitää puhua eri kielillä eri kohderyhmien kanssa? Eikö ymmärretä, että vanhemmat kaipaavat ensisijaisesti lapsen arjen ongelmiin ja että voimavarojen kautta tarkasteleminen on hyödyllisempää kuin puutteiden kautta?

Hoitajat tuntuvat olevan puun ja kuoren välissä tässä asiassa. He ymmärtävät vanhempien kokemusta ja soisivat heille jotain aivan muuta – ja silti he toimivat systeemin ehdoilla ja yrittävät auttaa vanhempiakin toimimaan. Vaikka heillähän olisi hyviä ideoita, miten pienilläkin muutoksilla asetelmaa voitaisiin saada muuttumaan. Heidän mielestään vanhempien pitäisi saada ensimmäisinä valita paikkansa huoneesta, jossa loppukeskustelu pidetään, sen sijaan että joutuvat tulemaan kuin tuomiolle huoneeseen, joka on täynnä paikoillaan istuvia ammattilaisia. Vanhemmat voisivat myös saada ensimmäisen puheenvuoron ja kertoa ajatuksiaan lapsesta ja tilanteesta – parhaimmillaan kuudenkin ammattilaispuheenvuoron jälkeen ei sanottavaa helposti enää löydy…

Yleinen sana noille loppukeskusteluille oli muuten palautekeskustelu. Se kuvaa mielestäni valitettavan hyvin sitä kuntoutuskulttuuria, jossa sairaalan lapseksi ottaminen on vallitseva käytäntö. Siinä ammattilaiset ottavat asiantuntijan roolin ja ylhäältäpäin antavat palautetta siitä, millainen lapsi on. Sen sijaan että näkisivät asiantuntijuutta olevan monenlaista; ammattiasiantuntijuutta ja kokemusasiantuntijuutta, joista jälkimmäisellä vielä on lapsen kannalta usein suurempi merkitys.

Pidämme Lanessa kunnia-asiana, että jokaisessa koulutuksessa kuullaan kokemusasiantuntijoita. Tässä diassa näkyvät äidin näkökulmasta puhuneen Anni Kuhalaisen koostamat vanhempien terveiset ammattilaisille:


Taustana näille ohjeille olivat eri puolilta Suomea kerätyt vanhempien kokemukset, ettei heitä aina oltu kuunneltu eikä arjen ongelmiin ollut tarjottu tukea. Monilla oli myös kokemus, etteivät ammattilaiset puhuneet heidän kanssaan samaa kieltä. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että vanhempien pitäisi opetella ammattilaisten kieli, kun ammattilaisten tarvitsisi vain kääntää puheensa sille kielelle, jota kotonaankin käyttävät eli jo valmiiksi osaavat.

Kaikkihan me haluamme perheiden parasta. Nykykäytännöissä näyttää kuitenkin ympäri Suomea olevan paljon sellaista, joka ei sitä edistä.  Tutkimusklubissa käsitellyssä artikkelissani tuon esiin sen, mikä merkitys standardoitujen testien tuottamaan tietoon keskittymisellä voi olla kohtaamisen muodostumisessa enemmän ammattilais- kuin asiakaslähtöiseksi (mistä olen kirjoittanut myös Terveyttä tieteestä -blogissa).

Eräs hoitotyön vahvuuksista lastenneurologisessa kuntoutustyössä on arjen läheisyys (josta olen myös kirjoittanut aiemmin). Sitä voisi hyödyntää asiakaslähtöisyyden lisäämisessä. Siihen kuitenkin tarvitaan aikaa. Kuten eräs hoitaja tutkimusklubissa vanhemmista sanoi:

"Sitten kun niiden kanssa on enemmän, 
sieltä alkaa tulla niitä tärkeitä asioita"

Tämä tuli esiin myös tutkimuksessani. Parhaat keskustelut ja ohjaustilanteet syntyivät silloin, kun hoitajalla oli aikaa olla vanhempien kanssa ja keskustelut saivat syntyä tilanteen ehdoilla.

Vanhempien terveisissä kerrottiin myös hyvistä kokemuksista. Niille yhteistä oli se, että hoitaja oli nähnyt lapsen yksilönä ja puhunut hänestä myönteisesti – mutta ei kuitenkaan kaunistelevasti. Ja oli osannut puhua lapsen diagnoosistakin vanhemmille siinä kohtaa sopivasti isoa asiaa pehmentäen. Siis oikealla kielellä.

Jostain on muutoksen lähdettävä. Voisiko se lähteä hoitajista?


P.S. Paljon muutakin kerrottavaa ja pohdittavaa olisi tuolta koulutuksesta, mutta yhteen bloggaukseen ei kaikki mahdu. Kannattaa lukea myös Autismi- ja Aspergerliitto ry:n Arjessa alkuun -projektin blogista projektipäällikkö Elinan Vienosen kirjoitus kyseisistä Lanen koulutuspäivistä.