keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Sankaritarinoita erityisille tytöille


Katsoin vasta nyt maailman menestyneimmän animaatioelokuvan Frozen – huurteinen seikkailu (vuodelta 2013). Sitä on hehkutettu monestakin syystä, mutta varsinkin siksi, että siinä kaiken pelastava sankari on tyttö. Ja se onkin kyllä hehkuttamisen arvoista, sillä elokuviin todella tarvittaisiin enemmän roolimalleja oikeasta elämästä. Siis niistä sankaritytöistä ja -naisista, joita niin monista oikean elämän perheistä ja yhteisöistä ja työpaikoilta löytyy.

Minusta vielä kiinnostavampaa oli kuitenkin se, että tuolla elokuvan sankaritytöllä oli ihan selvästi ADHD. Hänen tarkkaavaisuutensa keskeytyi helposti, hän oli hetken mielijohteiden vietävissä ja erittäin vilkas ja vaarallisen huimapäinen jo aivan pienestä pitäen. Hänellä oli myös ADHD:hen liittyviä vahvuuksia*.  Oli kekseliäisyyttä ja kyky toimia luovasti ja nopeasti vaaratilanteissa. Oli energisyyttä ja sinnikkyyttä jatkaa läpi hurjienkin esteiden. Oli rohkeutta ja valmius ottaa ne riskit, jotka tarvittiin rakkaiden ihmisten ja koko maan pelastamiseksi.

Tällainen oli siis tarinan pikkusisko. Mutta isosiskollakin voisi ajatella olleen neurologiset erityispiirteensä. Valitettavasti vanhemmat eivät ymmärtäneet, mitä niiden kanssa pitäisi tehdä, vaan pelkäsivät tytön voimia ja taitoja. Isosisko vietti nuoruutensa muista ihmisistä eristäytyneenä erityispiirteitään peläten ja häveten. Onneksi elokuvan edetessä hän oppi nauttimaan erityistaidoistaan ja lopuksi vielä oivalsi pikkusiskonsa kautta senkin, miten niitä voi käyttää muiden hyväksi.

Ajatella, jos siskosten vanhemmat olisivat ymmärtäneet eristämisen ja rajoittamisen sijaan saman asian jo tyttöjen lapsuudessa; miten paljolta kärsimykseltä olisikaan vältytty. Tästä päästäänkin taas siihen, mikä vastuu meillä perheiden kanssa työskentelevillä ammattilaisilla on. Meidän pitää näyttää mallia, meidän pitää antaa voimaa ja kannustaa keskittymään siihen, mikä on tärkeää.

Toivon, että kaikki me kaikenlaisten lasten lähellä toimivat aikuiset aina ymmärtäisimme sen, että eniten tarvitaan rakkautta. Tarvitaan sitä, että lapsi saa tuntea olevansa hyväksytty ja tärkeä sellaisena kuin on. Tarvitaan sitä, että erityispiirteitä ei nähdä ongelmina, vaan nähdään myös niihin liittyvät mahdollisuudet. Tarvitaan sitä, että joku opettaa, miten omilla taidoilla tehdään hyvää eikä pahaa. Tarvitaan sitä, että ensin joku rakastaa.



*Lue lisää ADHD:hen liittyvistä vahvuuksista tutkimustietoon pohjautuvasta Anders Hansenin ”ADHD voimavarana” -kirjasta (sillä kaikkien lasten kanssa työskentelevien olisi tärkeä havaita ja vahvistaa lasten vahvuuksia, kuten kasvatustieteiden tohtori ja ADHD-asiantuntija Erja Sandberg kirjoittaa).

P.S. Elokuvan ikäraja oli seitsemän vuotta, mutta minä en kyllä olisi sitä uskaltanut seitsemänvuotiaana katsoa. Eikö väkivalta ole väkivaltaa, jos se näytetään piirretyillä hahmoilla? Eikö jännitys ole jännitystä?

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Väitöstutkimukseni väliraportti

Olen väitöskirjaprosessin kuluessa kirjoitellut useita tutkimukseni sisältöön liittyviä kirjoituksia, jotka ovat muiden kirjoitusten seassa tässä ja kahdessa muussa blogissa (Lapsinäkökulma- ja Terveyttä tieteestä-blogit). Kirjoituksissa valotetaan joitain osia tutkimukseni tuloksista ja useimmiten tarkastellaan niitä käytännön (hoitotyön) näkökulmasta. Pidän tärkeänä tutkitun tiedon levittämistä helposti saavutettavassa muodossa kaikille niille, joita se kiinnostaa. Ja tietysti toivoisin sen saavuttavan niitäkin, joita se ei ole aiemmin kiinnostanut.

Tutkimusprosessi on ollut hidas, mutta se on jo pitkällä. Olen saanut kaksi väitöskirja-artikkeliani julkaistuksi kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä ja kolmas artikkeli on parhaillaan arvioitavana. Neljänteenkin olen jo kerännyt aineiston ja sitä alustavasti analysoinut sekä lukenut aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia ja työstänyt niistä artikkelin taustaosaa. Neljännen artikkelin jälkeen on sitten kirjoitettavana vielä väitöskirjan yhteenveto-osa eli se varsinainen kirja.

Väitöskirjani tarkoituksena on kehittää vammaisten lasten osallisuutta tukevan hoitotyön malli, jossa kootaan teoreettisia perusteluita ja käytännön näkökulmia siihen, miten vammaiset lapset tulisivat paremmin kuulluksi omassa kuntoutuksessaan (ja sitä myöten muutenkin elämässään). Uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että vaikka aineisto on hoitotyöstä, sillä on paljon annettavaa myös muille kuntoutus-, opetus-, kasvatus-, terveys-, sosiaali- ja hoiva-alojen ammattilaisille. Ja muillekin lasten läheisille aikuisille. Vai onko? Sitä voitte itse arvioida lukemalla alle koottuja kirjoituksiani.

Tutkimustuloksiini liittyvät bloggaukset:  

Onko pakko leikkiä (osa 2) 


Väitöskirja-artikkelit:


-         Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitationnursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursingpractices and principles?  International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. (Tiivistelmä suomeksi täällä.)

-        (Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään - Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa  Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152-160. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki.  Artikkeli on Facilitating and hindering factors -artikkelista muokattu ja referee-arvioinnin läpi käynyt versio suomeksi pdf-versiona. Tiivistelmä suomeksi täällä.)
 
Muita tutkimukseeni liittyviä artikkeleita:
-          Olli, J. 2012. Lapsen oikeus tulla kuulluksi kuntoutuksessa. Kuntoutus 35 (3), 17–20.

-          Olli, J. 2015. Miten eri ajatusmallit näkyvät lasten kuntoutushoitotyön käytännössä? Lasten asialla 1 (2), 4-5.
-          Olli, J. 2015. Millaisia ajatusmalleja on lasten kuntoutushoitotyön taustalla? Lasten asialla 1 (1), 4-5.

Haastattelu Turun Sanomissa tutkimuksestani 2.9.2018 täällä




Avainsanoja: hoitotiede, kuntoutus, kuntoutushoitotyö, lapsinäkökulma, lapsuudentutkimus, leikki, vammaistutkimus, vammaisen lapsen toimijuuden ja osallisuuden tukeminen, vuorovaikutus, väitöskirja