Äitielämä*

Se on sellaista, että on sata rautaa tulessa. Pitäisi pestä pyykit, pitäisi maksaa laskut, pitäisi viedä lapsi harrastukseen, pitäisi huolehtia siitä ja tästä ja tuosta. Mahdollisesti palkkatöitäkin pitäisi tehdä.

Koko ajan päässä soi tuo pitäisi-laulu. Ja syyllisyys kaikesta, mitä ei ole tehnyt – ei ollenkaan tai ei tarpeeksi hyvin tai ei tarpeeksi paljon. Niin kuin vaikka keskittynyt lapsensa kanssa olemiseen.

Vaikka se lapsi onkin kaikista kallisarvoisinta, mitä elämässä on.

Mitähän, jos se äiti päättäisikin alkaa leikkiä lapsen kanssa joka päivä? Aloittaisi vaikka vartista; sen nipistäminen muilta töiltä ei kai olisi mahdotonta.

Ja sitten kun huomaisi, miten kivaa se on, ja miten siitä voimaantuu tekemään ne muutkin työt, niin pidentäisi aikaa tai ottaisi monta varttia päivän mittaan. Siis sellaista aikaa, jolloin heittäytyisi kokonaan lapsen kanssa olemaan, sulkisi pois kaikki muut ajatukset ja nauttist omasta lapsestastaan. Ja antaisi lapsen johtaa leikin maailmaan, jos tie sinne tuntuu unohtuneen. Saisi iloa lapsesta – ja lapsi saisi iloa aikuisesta. Se kun on tutkitustikin** ihan tosi tärkeää.

*Äitielämää voivat elää myös isät.
** Täällä lisää julkaisuja aiheesta.