perjantai 11. marraskuuta 2016

Erityisen äiti

Tiedätkö sinä, millaista on olla erityislapsen vanhempi? Eihän sitä voi tietää tai ainakaan ymmärtää, jos ei itse ole sellainen. Me hoitajat kuitenkin haluamme ja yritämme ymmärtää, ja joskus ehkä jopa luulemmekin ymmärtävämme.

Eilen saimme kurkistaa sielumme silmillä yhden erityisen äidin elämään. Annu Sankilammen esitys Erityisen äiti puhui suoraan sydämestä sydämeen. Hetken aikaa tuntui siltä, että ymmärtää, millaista voi erityislapsen kanssa eläminen olla - ja samalla kuitenkin tajusi, ettei oikeasti voi ymmärtää siitä juuri paljon mitään. Ymmärsi sen, että siinä on oikea ihminen, oikeita ihmisiä, oikeaa elämää. Sellaista kuin ihmisen arki on; toiveita ja pettymyksiä, hellyyttä, pelkoa, onnea, kipua, toisten ihmisten hyväksyntää ja hyväksymättömyyttä, arjesta selviytymistä, pieniä ja isoja iloja, pieniä ja isoja suruja. Ja kuitenkin juuri tämän lapsen, tämän äidin, tämän perheen ja näiden olosuhteiden yhdistelmä on jotain, mitä ei voi kokematta kokonaan koskaan tavoittaa.

Ihmisyys on meissä kaikissa yhteistä. Mutta miten jokainen sen oman ihmisenä elämisensä kokee - sitä emme voi tietää emmekä ymmärtää pääsemättä hyvin lähelle toista ihmistä, ja silloinkin vain vajavaisesti. Taiteella on kuitenkin se ihmeellinen voima, että se voi koskettaa sydäntä. Taide voi ohittaa puhutun kielen riittämättömyyden ja tuoda esiin sitä sanatonta todellisuutta, joka on yhtä todellista kuin se sanoitettavissa oleva, mutta jota niin harvoin terveydenhuollon ammattilaiskäytännöissä edes yritetään tavoittaa.

Annu Sankilammen luoma ja esittämä teos oli huikean hieno kokonaisuus sanoja, liikettä, musiikkia, valoja ja varjoja. Vähällä rekvisiitalla saatiin luotua koko perhe silmiemme eteen. Ei voi kuin ihailla taitoa, jolla tämä kaikki oli nivottu yhteen ehyeksi tarinaksi, joka oli valtavan rohkea, kekseliäs, älykäs, koskettava ja todella taidokkaasti esitetty jokaista ilmettä ja elettä myöten. 

Toivoisin, että kaikki erityislasten perheiden kanssa työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset voisivat nähdä tämän esityksen. Erityisesti toivoisin alan oppilaitosten tarttuvan mahdollisuuteen tilata esitys katsottavaksi, sillä näitä asioita on luennoilla vaikea opettaa: ihmisyyden ymmärtämistä ja sen ymmärtämisen tärkeyttä.


P.S. Kannattaa lukea esityksestä arvio myös Ystävänblogista.


3 kommenttia:

  1. Minultakin löytyy blogi, olen itse ollut lapsena erityislapsi. Nyt olen aikuinen ja asun omillani, tosin joissakin asioissa tartten tukea ja mulla on tukihenkilö. Myös eri kerhoissa ja ryhmissä käyn ja elämässäni on semmoset ihanat ihmiset joita sanon torikadun rakkaiksi ja ne on minua auttaneet monessa asiassa. Jos haluat minun blogiin tutustua niin se on sivuilla http://akkapentu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Olipa tosiaan koskettava tuo esitys. Miten karua se arki joskus on ja samalla kuitenkin rakkaudellista. Oman lapsen agressiivisuus ja käytösongelmat etenkin jäivät mietityttämään. Miten uuvuttavaa se mahtaakaan olla kun ehkä jopa pelkää omaa lastaan? Erilaisuus, jaksaminen, sisaruus, vanhempien suhde, pelko ja epävarmuus tulevasta olivat asioita, joita mietiskelin tuota katsoessani. Kokemuksen kuuleminen avaa asiat aivan eri tavalla näkyville kuin jos noista vain paperilta lukee. Hyvä veto Lanelta tuo esitys!

    VastaaPoista
  3. Olen itsekin tosi iloinen siitä, että Lanen hallitus päätti yhdistyksen synttärien kunniaksi tarjota mahdollisuuden päästä katsomaan tätä esitystä. Ja olen myös iloinen, että törmäsin tähän esitykseen Twitterissä, jotta saatoin sitä hallitukselle ehdottaa :)

    VastaaPoista