Kolmannen väitöskirja-artikkelini (Olli, Salanterä, Karlsson & Vehkakoski 2021) tekemisestä on kuulkaas ollut välillä leikki kaukana – niin kauan sen tekeminen on kestänyt. Mutta nyt se on vihdoin (lokakuussa 2021) julkaistu, ja toivottavasti sen avulla pystyn kuitenkin tuomaan leikin hyvin lähelle lukijaa!
Tutkin tuossa osatutkimuksessani sitä, miten aikuinen voi leikkitilanteessa mahdollistaa lapsen kuulluksi tulemisen ja sen, että lapsen näkökulma oikeasti vaikuttaa aikuisen viestintään; ei välttämättä niin, että lapsi saa tahtonsa läpi, mutta niin, että lapsi tietää tulleensa kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Artikkelissani kutsun sitä lapsen toimijuuden toteutumiseksi.
Aineistoni aikuiset ovat lastenneurologisella osastolla työskenteleviä hoitajia ja lapset siellä tutkimusjaksolla olevia lapsia. Tarkastelin aihetta lasten sellaisten leikkiinkutsujen kohdalla, jotka hoitajat vastauksissaan ilmaisivat ei-toivotuiksi. Löysin yhdeksästä videoidusta leikkitilanteesta kolme erilaista vastaustapaa, joita analysoin tarkemmin sellaisen leikkitilanteen osalta, josta sain rikkaimman kuvauksen kaikista kolmesta tavasta. Tarkempaan analyysiin päätyneessä leikkitilanteessa oli kolmevuotias lapsi, joka kommunikoi muuten kuin puheella.
Oli pysäyttävää huomata, miten eri tavalla tulkitsin tarkempaan analyysin päätyneen lapsen toimintaa ensimmäisellä katselukerralla ja myöhemmin pitkän analyysivaiheen aikana. Ensimmäinen reaktioni lapsen törmäilyleikkiin mopolla oli samankaltainen kuin aineistoni hoitajalla, joka ilmaisee lapsen leikkialoitteisiin vastatessaan, ettei lapsen tapa leikkiä ole toivottavaa. Minustakin se törmäily oli aluksi aika ärsyttävää. Leikkitilanteen edetessä hoitaja kuitenkin muuttaa vastaustapaansa. Hän kykenee yhden leikkitilanteen aikana siihen, mikä minulta vaati useita videon katselukertoja ja analyyttista pohdintaa eli lapsen näkökulman arvostamiseen. Kun tutkin, miten hän siihen oikein pystyi, ymmärsin: leikin avulla. Eikä minkä tahansa leikin, vaan dialogisen leikin. Aluksi hän kuitenkin vastasi lapsen leikkiinkutsuihin aikuisille tyypillisemmillä tavoilla kuten hoitajat usein muissakin aineistoni tilanteissa.
Hoitajat saattoivat vastata lasten leikkiinkutsuihin yrittämällä kontrolloida tilannetta ensinnäkin hallitsemalla lapsen käyttäytymistä tai toiseksi pyrkimällä ohjaamaan leikin kulkua. Nämä kaksi vastaustapaa eivät synnyttäneet yhteistä leikkiä eivätkä mahdollistaneet lapsen toimijuuden toteutumista – eivätkä toisaalta näyttäneet estävän niitä epätoivottuja leikkialoitteitakaan. Mutta välillä hoitajat vastasivat kolmannellakin tavalla. Tarkemmin analysoimassani tilanteessa se tapahtui hoitajan oltua yli minuutin aivan hiljaa ja katseltuaan lapsen leikkiä. Hoitaja alkoi vastata lapsen aloitteisiin uudella tavalla: dialogisen leikin kautta neuvottelemalla.
Dialogisuuden ydin on siinä, että jotain luodaan yhdessä, eikä silloin kumpikaan voi etukäteen päättää, mikä lopputuloksen pitäisi olla. Dialogisessa leikissä se toteutuu silloin, kun leikkiin heittäydytään, valta jaetaan ja toiselle vastataan kuuntelemisen kautta. On huikeaa nähdä, miten aluksi perinteisessä aikuisroolissa leikin ulkopuolella pysytellyt hoitaja yhtäkkiä ottaakin leikkijän roolin ja suorastaan heittäytyy leikkiin. Ja kun lapsi sitten tekee jotain mahdollisesti epätoivottua (kuten ärisee ja potkii hoitajan muumihahmoja), hoitaja ei palaakaan perinteiseen aikuisrooliin kontrolloimaan lasta, vaan ottaa lapsen aloitteet leikkiinkutsuna, johon hän vastaa leikin keinoin. Silloin he rakentavat leikkiä yhdessä, silloin lapsen viestit otetaan vastaamisen arvoisina ja silloin löytyy yhteys. Silloin lapsi saa viestin: sinun näkökulmasi on tärkeä – sinä olet tärkeä.
Koko artikkelin voit lukea englanniksi täältä:
https://www.sjdr.se/articles/10.16993/sjdr.790/ ja suomenkielisen lyhennelmän täältä: https://leikkipaiva.fi/samaan-veneeseen-paasysta-neuvottelemassa-vammaisen-lapsen-toimijuuden-toteutuminen-leikkivuorovaikutuksessa/
P.S. Käsitettä ”dialoginen leikki” ei ole tietääkseni kukaan aiemmin käyttänyt. Kerron joskus myöhemmin sen syntytarinan, mutta sen voin sanoa jo nyt, että se syntyi hyvin dialogisesti :)
Lähde:
Olli Johanna, Salanterä Sanna, Karlsson Liisa & Vehkakoski Tanja. 2021. Getting into the Same Boat –Enabling the Realization of the Disabled Child’s Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability Research, 23(1): 272–283. DOI: https://doi.org/10.16993/sjdr.790
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti