tiistai 1. kesäkuuta 2021

Lapsilta opittua

”Lapsikin sen ymmärtää”, ”lapsellisen helppoa” – tämäntyyppisiä sanontoja on kielenkäyttömme pullollaan. Se kertoo aikuisnäkökulmaisesta ajattelustamme, jossa lapsi on aina jotain vähemmän kuin aikuinen. Me tiedämme paremmin, me osaamme paremmin, ja vain jos joku asia on päivänselvä, niin silloin sanotaan, että lapsikin sen ymmärtää. On oikeastaan käsittämätöntä, kuinka tyhminä me lapsia pidämmekään. Ja miksi? Siksi, etteivät he osaa meille ymmärrettävillä tavoilla ilmaista kaikkea ymmärrystään? Eli kuka tässä nyt onkaan tyhmä eikä ymmärrä?

Itse olen lapsuudentutkimuksen ja erityisesti lapsinäkökulmaisen tutkimuksen kautta oppinut paljon siitä, mitä kaikkea lapsilta voi oppia, jos vain osaa oikeasti kuunnella (kaikilla aisteilla – ja ehkä myös sydämellä). Kuitenkin yksi suurimmista silmien avaajista minulle oli taannoin muistipelin pelaaminen erään leikki-ikäisen lapsen kanssa. Hän pelasi peliä elämänsä ensimmäisiä kertoja, mutta oli jo varsin taitava löytämään pareja. Minä olin silloin kuitenkin vielä hiukan taitavampi, ja jossain kohtaa ajattelin vähän tasoittaa peliä ja jättää ottamatta parin, jonka olisin tiennyt. En mitenkään yrittänyt puheen tasolla esittää, etten tietäisi, jätin vain kääntämättä sen oikean. Ja mitä sitten tapahtui: seuraavalla vuorollaan lapsi teki täsmälleen saman. Jätti ottamatta parin, jonka olisi tiennyt. Kysykää vain, mistä minä sen tiesin – mutta se oli minulle päivänselvää. Joten kuinka olin olettanut, ettei se lapselle olisi? Ettei hän näkisi ja ymmärtäisi, mitä teen?

Juuri näin me aikuiset teemme aivan jatkuvasti: oletamme, ettei lapsi ymmärrä. En sano, että he kaiken ymmärtäisivät; eivät tietenkään. Mutta sanon vaan, että me ymmärrämme kovin huonosti sitä, miten paljon he ymmärtävät. Tuossa pelissä tulin opettaneeksi lapselle erilaisia pelitekniikoita – ja hän tuli opettaneeksi minulle jotain oikeasta elämästä.  

Tätäkin olen viime aikoina miettinyt: miksi me ylläpidämme puhetapoja, jotka korostavat meidän aikuisten ylivertaisuutta lapsiin verrattuna? Tai näemmekö edes sitä, mitä tulkitsemme kaiken aikuistärkeytemme kautta? Tämä kysymys on ollut mielessäni viime aikoina, kun esimerkiksi Twitterissä on keskusteltu leikistä (edellisen bloggaukseni innostamana) ja kuten muuallakin, aika usein leikki mainitaan aikuisen välineeksi opettaa, kasvattaa, houkutella vuorovaikutukseen tai kehittää lapsen mielikuvitusta. Itse olen tutkimukseni ja samaan aikaan oikean elämänkin myötä alkanut nähdä koko ajan kirkkaammin sen, miten juuri leikissä lapsilla on usein paljon enemmän annettavaa meille kuin meillä heille. Meillä se mielikuvitus usein on hukassa ja meitä täytyy paljon useammin houkutella aitoon vuorovaikutukseen leikin keinoin.

Ja mitä sinä näet, jos näet aikuisen ja pikkulapsen pysähtyvän ihmettelemään kuorma-autoa tai kukkaa? Näetkö aikuisen, joka esittelee maailmaa lapselle? Vai lapsen, joka esittelee maailmaa aikuiselle, joka ei ilman häntä olisi ehkä huomannut pysähtyä ollenkaan?  

Puhumalla jatkuvasti siitä, miten me annamme, me näytämme ja me opetamme, ylläpidämme lasten vähäisyyttä korostavaa lapsikäsitystä, joka vuorostaan estää meitä ja muita näkemästä lasten osaavia, vahvoja ja vaikuttavia puolia. Vastaavasti ylläpidämme samalla aikuiskäsitystä, jossa aikuinen on (vain) osaava, valmis, kokonainen – lähes erehtymätön tai ainakin itseriittoinen (tai korkeintaan joskus harvoin jotain kaltaisiltaan aikuisihmisiltä tarvitseva, mutta ei suinkaan lapsilta).

Ajattelen, ettei se ole meidän aikuisuudestamme, ammattilaisuudestamme ja arvostamme pois, jos opettelemme näkemään ja sanomaan ääneen sen, mitä lapset meille antavat, näyttävät ja opettavat. Pikemminkin voimme silloin sekä oppia hyväksymään paremmin oman epätäydellisyytemme. Silloin parhaimmillaan syntyy tilaa luoda yhdessä sellaista, mihin kumpikaan ei olisi yksin pystynyt.


*****

P.S. Eräs tärkeä lapsilta opittujen asioiden välittäjä on ollut Pelastakaa lapset ry:n Arjesta voimaa -projekti, jonka johtoryhmään sain kunnian kuulua ja jossa sain inspiroitua aikuisista, jotka olivat oppineet paljon lapsilta. (Lue lisää: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/ ). Projektin myötä syntyi ”Kohti lapsen näköistä osallisuutta”-teos, jossa olen kahdessa artikkelissa mukana toisena kirjoittajana. Kirja on luettavissa kaikille avoimena verkkojulkaisuna täällä: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/kohti-lapsen-nakoista-osallisuutta-julkaisu/

Painettuja versioita kirjasta on vain kirjastoissa ja oppilaitoksissa sekä kirjan tekijöillä. Päätin lahjoittaa toisen tekijänkappaleeni sellaiselle blogini lukijalle, joka arvelee kirjan itselleen erityisen hyödylliseksi. Kirjoita tähän alle kommenttiin koko nimesi ja perustelut, miksi sinun olisi tärkeää saada kirja (tarvittaessa lue ohjeet kommentointiin blogiin yläreunassa näkyvältä Kommentointiohjeet-välilehdeltä). Mielellään saa samalla kommentoida myös tämän kirjoituksen sisältöä, jos se herätti ajatuksia. 

Julkaisen kirjan saajan 14.6. klo 15 mennessä täällä blogikommenteissa ja pyydän häntä samalla lähettämään sähköpostiini yhteystiedot. Merkitse siis kalenteriisi, että muistat tulla tarkistamaan täältä, onko sinut valittu kirjan saajaksi! Mikäli kirjan saaja ei ole 21.6. klo 24 mennessä ilmoittanut yhteystietojaan, valitsen tilalle uuden saajan, eli muidenkin kannattaa käydä täällä tarkistamassa tilanne. Jos itse luet mielelläsi sähköistä versiota, vinkkaa tutuillesi tästä painetun kirjan saamisen mahdollisuudesta! 

 

P.S. 2 Lue lisää lapsikäsityksen merkityksellisyydestä myös tuoreesta kirjoituksestani Lapsinäkökulmablogista: https://lapsinakokulma.wordpress.com/2021/05/20/beings-ja-becomings/

 

Avainsanoja: aikuiskäsitys, aikuisnäkökulma, dialogisuus, lapsikäsitys, lapsinäkökulma, lapsilta oppiminen, lasten osaaminen, lasten osallisuus, lasten toimijuus  


4 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos blogista, ansiokasta pohdintaa. Tuo julkaisuu kiinnostaa kovasti. Olen pohtinut lapsinäkökulmaisuutta ja osallisuutta erilaisissa teksteissä, kannanotoissa ja lausunnoissa; sekä työni puolesta, että yksityishenkilönä. Lapsen näköinen osallisuus on otsikko, joka antaa isoja lupauksia, enkä yhtään epäile, etteikö teksti niitä lunastaisi. Lupaan siis lukea julkaisun, ja hyödyntää sitä omissa teksteissä ja toiminnassa, jos valinta minuun osuu. Kiitos! -jarmo kokkonen

    VastaaPoista
  2. Hei Johanna,

    Kiitos mielenkiintoisista ja tärkeistä julkaisuista lapsen oikeuksien ja edun mukaisen toiminnan edistämiseksi. Kiitos myös avustasi löytääkseni uuden tiedon äärelle!

    Olen lasten toimintaterapeutti ja lehtori Metropoliassa Toimintaterapian AMK ja Kuntoutuksen YAMK tutkinto-ohjelmissa. Olen ollut mukana erilaisissa kehittämishankkeissa esim. LOOK Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa -lapsen edun arviointi ja Kidmove Athlete-centered coaching practises sekä toimin myös vapaaehtoisena erityisesti lasten arkeen liittyvissä toiminnoissa. Olen pyrkinyt kaikessa toiminnassani edistämään lasten osallisuutta ja hyvinvointia arjessa.

    Suunnittelen monialaista opintojaksoa, jonka keskeinen teema on lapsi osallisena sosiaali-ja terveysalan palveluissa ja erityisenä tarkastelun kohteena olisi lapsen oikeudet ja lapsen edun mukainen toiminta kuntoutuksessa. Kohti lapsen näköistä osallisuutta -teos antaa monipuolisia näkökulmia lapsen osallisuuden hahmottamiseen sekä siihen, miten eri tavoin osallisuuden on mahdollista toteutua. Mikäli minulla olisi itselläni konkreettinen teos, voisin pitää sitä mukanani, merkitä muistilapuilla hyviä siteerauskohtia ja vaikka "lennossa" napata sieltä opetukseen oivallisen käytännön esimerkin tai vaikka puhuttelevan kysymyksen opiskelijan oman toiminna reflektointiin. Löytäisin teokselle varmasti monenlaista hyötykäyttöä!

    Yhteistyöterveisin,
    Mira Lönnqvist

    VastaaPoista
  3. Hei Johanna,
    Hieno teksti ja äärettömän tärkeä näkökulma. Osallisuus ja etenkin lasten ja nuorten osallisuus ovat olleet minulle tärkeitä koko työurani ajan. Nyt vuorovaikutuksen tutkijana ja yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa toimiessani minulla on mahdollisuus päivittäin edistää lapsinäkökulman ja lasten osallisuuden huomioon ottamista mm. psykologikoulutuksessa sekä laajemmin kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opetuksessa ja tutkimuksessa. Aiemmin työskentelin pitkään lasten parissa mm. lastenpsykiatrian polikinikalla, koulupsykologina sekä opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutuksessa.
    Jos kirja osuu minun käsiini, se ei hyllyssä pölyty, vaan päätyy toivottavasti pian koittavan lähiopetukseen paluun myötä mm. psykologin ammattikäytäntöopintojen Haastattelu ja vuorovaikutus-kurssin opiskelijoiden tutustuttavaksi.

    Hyvää kesää sinulle, Johanna!
    Terveisin Virpi-Liisa Kykyri, PsT, dosentti, yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos

    VastaaPoista
  4. Nyt on niin hyvät perustelut kaikilla, että parhaan valinta on vaikeaa. Parasta näissä ihan kaikissa perusteluissa on se, että kirjan sisältö tulisi teidän kaikkien kautta hyödyksi teidän itsenne lisäksi monelle muullekin. Tästä syystä kysyin kirjan julkaisijalta Pelastakaa Lapset ry:ltä, löytyisikö sieltä vielä kaksi ylimääräistä kirjaa näin hyviin tarkoituksiin. Ja löytyi! Eli te kaikki kolme (Jarmo Kokkonen, Mira Lönnqvist ja Virpi-Liisa Kykyri), jotka olette täällä blogissa hyvin perustelleet kirjan tarpeenne, ilmoittakaa minulle meilitse (jmolliÄTutu.fi) postiosoitteenne viimeistään 21.6., niin kirja saapuu teille jokaiselle!

    Kirjaan liittyviä oivalluksia (tai niistä kirjoitettuja tekstejä) saa mielellään jakaa täällä blogin kommenteissa. Linkkiä kirjan verkkoversioon kannttaa myös jakaa eteenpäin: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/kohti-lapsen-nakoista-osallisuutta-julkaisu/

    VastaaPoista