keskiviikko 8. elokuuta 2018

Väitöstutkimukseni väliraportti

Olen väitöskirjaprosessin kuluessa kirjoitellut useita tutkimukseni sisältöön liittyviä kirjoituksia, jotka ovat muiden kirjoitusten seassa tässä ja kahdessa muussa blogissa (Lapsinäkökulma- ja Terveyttä tieteestä-blogit). Kirjoituksissa valotetaan joitain osia tutkimukseni tuloksista ja useimmiten tarkastellaan niitä käytännön (hoitotyön) näkökulmasta. Pidän tärkeänä tutkitun tiedon levittämistä helposti saavutettavassa muodossa kaikille niille, joita se kiinnostaa. Ja tietysti toivoisin sen saavuttavan niitäkin, joita se ei ole aiemmin kiinnostanut.

Tutkimusprosessi on ollut hidas, mutta se on jo pitkällä. Olen saanut kaksi väitöskirja-artikkeliani julkaistuksi kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä ja kolmas artikkeli on parhaillaan arvioitavana. Neljänteenkin olen jo kerännyt aineiston ja sitä alustavasti analysoinut sekä lukenut aiheeseen liittyviä aiempia tutkimuksia ja työstänyt niistä artikkelin taustaosaa. Neljännen artikkelin jälkeen on sitten kirjoitettavana vielä väitöskirjan yhteenveto-osa eli se varsinainen kirja.

Väitöskirjani tarkoituksena on kehittää vammaisten lasten osallisuutta tukevan hoitotyön malli, jossa kootaan teoreettisia perusteluita ja käytännön näkökulmia siihen, miten vammaiset lapset tulisivat paremmin kuulluksi omassa kuntoutuksessaan (ja sitä myöten muutenkin elämässään). Uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että vaikka aineisto on hoitotyöstä, sillä on paljon annettavaa myös muille kuntoutus-, opetus-, kasvatus-, terveys-, sosiaali- ja hoiva-alojen ammattilaisille. Ja muillekin lasten läheisille aikuisille. Vai onko? Sitä voitte itse arvioida lukemalla alle koottuja kirjoituksiani.

Tutkimustuloksiini liittyvät bloggaukset:  

Onko pakko leikkiä (osa 2) 


Väitöskirja-artikkelit:


-         Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitationnursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursingpractices and principles?  International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. (Tiivistelmä suomeksi täällä.)

-        (Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään - Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa  Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152-160. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki.  Artikkeli on Facilitating and hindering factors -artikkelista muokattu ja referee-arvioinnin läpi käynyt versio suomeksi pdf-versiona. Tiivistelmä suomeksi täällä.)
 
Muita tutkimukseeni liittyviä artikkeleita:
-          Olli, J. 2012. Lapsen oikeus tulla kuulluksi kuntoutuksessa. Kuntoutus 35 (3), 17–20.

-          Olli, J. 2015. Miten eri ajatusmallit näkyvät lasten kuntoutushoitotyön käytännössä? Lasten asialla 1 (2), 4-5.
-          Olli, J. 2015. Millaisia ajatusmalleja on lasten kuntoutushoitotyön taustalla? Lasten asialla 1 (1), 4-5.

Haastattelu Turun Sanomissa tutkimuksestani 2.9.2018 täällä




Avainsanoja: hoitotiede, kuntoutus, kuntoutushoitotyö, lapsinäkökulma, lapsuudentutkimus, leikki, vammaistutkimus, vammaisen lapsen toimijuuden ja osallisuuden tukeminen, vuorovaikutus, väitöskirja

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Special edition – erikoispainos


Jo kirjan onnistuneesta kannesta näkee, mitä tuleman pitää: hauskaa ja terävää chicklittiä nuoren naisen elämästä ja ihmissuhteista. Kirjaa voi suositella kaikille, jotka pitävät kevyistä, mutta älyllisistä romaaneista, joissa juonen kuljetus on sujuvaa ja henkilöhahmot kiinnostavia.

Päähenkilönä kirjassa on pyörätuolia käyttävä Vappu, jonka ystävyyssuhteiden, työ- ja parisuhdeviritelmien matkassa kirjassa seikkaillaan. Bloggauksessani tartun kirjan juonen kannalta sivuseikkoihin (koska ne ovat blogini aihepiirin kannalta kiinnostavia), joten juonipaljastuksia ei tarvitse pelätä!

Kirjaa lukiessani huomasin toivovani, että sen kuvaukset sivullisten ihmisten käsittämättömän hölmöistä ja tungettelevista kommenteista olisivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Valitettavasti turhan monet ihmiset taitavat oikeassakin elämässä kuvitella, että toisen osapuolen vammaisuus antaa luvan udella vierailta ihmisiltä todella henkilökohtaisia asioita, lausua ääneen kaikki älyttömät oletuksensa ja luulla tietävänsä toisen asioita hänen puolestaan. ”Mitenpä omat terveystietonne, onko sydän- ja verisuonitautia, reumatismin uhkaa?”, heittää Vappu nasevasti ventovieraalle, joka ei vielä sittenkään tajua loukkaavansa toisen yksityisyyttä uteluillaan.

Henkilökohtaiset avustajat kulkevat kirjan ja päähenkilön matkassa tiiviisti, mutta sivuroolissa, kuten kuuluukin. Joistain avustajista on päähenkilölle suorastaan haittaa eikä hyötyä, ja epäluotettavien henkilöiden armoilla olemisen aiheuttaman oikeutetun harmin kohdistamisen koko avustajien ryhmään ymmärtää hyvin. Päähenkilö puhuu avustajistaan pääasiassa kasvottomina henkilöinä, ja kuvaa sillä osuvasti samaa, miten vammaisista ihmisistä liian usein puhutaan: ei yksilöinä, vaan jonkun ryhmän nimettöminä edustajina, joilta ei voi odottaa mitään hyvää, ennen kuin he toisin todistavat. Päähenkilön tapa nimetä avustajia (ja myös vieraita ihmisiä) yhden ominaisuuden mukaan peilaa myös valitettavan yleistä tapaa puhua vammaisista henkilöistä nimeämällä heidät vamman mukaan.

Terveydenhuollossakin kirjassa piipahdetaan muutamaan otteeseen, eivätkä kuvaukset anna kaikista alan ammattilaisista kovin kaksista kuvaa. On käsittämätöntä, että ammattilaisetkaan eivät aina tajua, että kuuluu kommunikoida asiakkaan eli/tai potilaan kanssa, ei hänen avustajansa.

Kirjassa onnistutaan hienosti kuvaamaan vamma sivuseikkana, vaikka se onkin kaikessa mukana. Se herättää miettimään, montako sellaista romanttista tarinaa olen lukenut, jossa päähenkilö on tavalla tai toisella vammainen – eikä tule yhtään mieleen. Toivottavasti on vain käynyt niin, kuten tämänkin kirjan kanssa: siitä ei jää päällimmäiseksi mieleen vammaisuus, vaan päähenkilön mainio persoona ja vaiherikkaat ihmissuhteet. Kirja ottaa kantaa vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumiseen, mutta punoo aiheen taitavasti osaksi juonta ja päähenkilön ajatuksia välttyen saarnaamisen ansalta.

Tämän kirjan soisi löytävän tiensä mahdollisimman monen nuoren ja aikuisen käsiin, jotta käsitykset vammaisuudesta ja vammaisista ihmisistä päivittyisivät – ja jotta mahdollisimman moni saisi nauttia näin hauskasta luettavasta, jolla olisi annettavaa Suomen ulkopuolellakin. Tätä kirjaa en malta antaa eteenpäin, sillä tulen lukemaan sen uudelleen, niin kuin hyvät kirjat aina. Kesätuliaisiksi näitä voisi hyvinkin ostaa muutaman!
  

P.S. Pyysin kirjasta arvostelukappaleen BoD:lta. Kirjoitin kirjasta myös Lasten asialla -lehden lukuvinkkeihin.