Olehan nyt reipas!

Reippauskehotus on aikuis-lapsi-sanaston käytetyimpiä fraaseja varsinkin silloin, kun lapsi tulee terveydenhuoltoon, jossa tehdään hänen mielestään epämiellyttäviä, pelottavia tai ainakin hiukan jännittäviä toimenpiteitä. Mutta mitä sillä reippaudella tarkoitetaan? Millainen on reipas ja miksi sellainen pitäisi olla?

Suomen kielen perussanakirjan mukaan reipas on toimelias, tarmokas, virkeä, pirteä, vireä, ripeä, riuska, rivakka, ravakka. Onko aikuisten mielestä tärkeää siis saada toimenpiteet tehtyä mahdollisimman ripeästi? Luultavasti on – onhan se silloin aikuiselle vaivattominta. Mutta kuten Maria Jotuni aikoinaan osuvasti kirjoitti:

"Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi

mahdollisimman mukava ja vaivaton meille,
vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä
voisi täyttää paikkansa ja löytää itsensä."

Pahimmillaan reippauskehotukset tarkoittavat sitä, että me ohitamme lapsen ja ohjaamme lapsenkin ohittamaan itsensä, sen sijaan että auttaisimme häntä löytämään itsensä; pitämään omia tunteitaan, omaa tapaansa olla ja omaa näkökulmaansa arvokkaana ja löytämään omat selviytymiskeinonsa vaikeisiin hetkiin.

Kyllä terveydenhuollossa (ja elämässä yleensäkin) saa jännittää ja pelätä ja tuntea kaikenlaisia tunteita, ja saa ilmaista kaikenlaisia tunteita. Aikuisten tehtävä olisi tunteiden ohittamisen sijaan auttaa lasta tulemaan toimeen tunteidensa kanssa: tunnistamaan ja hyväksymään ne, ja yhdessä keksimään keinoja, miten tunteiden kanssa selvitään.

Aikuisten olisi myös tehtävä kaikkensa, että pelon aiheet (kuten vaikka kipu, aistikuormitus tai pakotetuksi tuleminen) eivät toteutuisi, mutta se on sitten toisen kirjoituksen aihe. Siitä voit lukea lisää esimerkiksi täältä: https://cp-liitto.fi/toimenpidepelko/.

Väitöskirjatutkimukseni perusteella sanoisin, että olisi pikemminkin tarpeen kehottaa meitä lapsia kohtaavia AIKUISIA olemaan VÄHEMMÄN reippaita – vähemmän rivakoita touhuamaan ja puhumaan ja päättämään lapsen puolesta. Silloin lapsella olisi tilaa tulla kuulluksi ja mahdollisuus tulla kohdatuksi juuri hänelle sopivalla tavalla. 

Kuva tehty tekoälyllä. Teksti tehty ihan omalla älyllä.

Pidän mielelläni tähänkin teemaan liittyviä luentoja tai tutkimusklubisarjoja. Lue lisää: https://kohtaamistaito.net/

Avainsanoja: lapsi neuvolassa, lapsi sairaalassa, lapsi terveydenhuolossa, lapsi vastaanotolla, lapsipotilaan kohtaaminen, lapsipotilas, reippaus, reippausvaatimus

 

Lapselle turvallinen terveydenhuolto

Terveydenhuollon ajattelisi olevan lapselle turvallinen paikka, onhan se olemassa nimenomaan potilaan terveyden takia, ja kyllä kai terveys ja turvallisuus liittyvät tiiviisti yhteen? Senkin ajattelisi edistävän turvallisuutta, että ammattilaisten työ perustuu vahvasti näkemykseen lapsen oikeudesta tulla suojelluksi (Pollari 2019).

Kuitenkin terveydenhuolto aiheuttaa lapsille usein pelkoja ja turvattomuuden tunnetta. Esimerkiksi Salmelan (2010) tutkimuksessa jotkut lapset kokivat terveydenhuollon ammattilaisten vahingoittaneen heitä tai aiheuttaneen heille vaaraa. He myös tunsivat epäluottamusta ammattilaisiin, joiden käytöksen kokivat uhkaavaksi tai epärehelliseksi. Lapset pelkäsivät myös monia muita asioita, kuten tuntemattomia tilanteita, eroa vanhemmista ja kontrollin menetystä.

Terveydenhuolto ei siis välttämättä ole aina ollenkaan riittävän turvallinen paikka lapsille.

Ajattelen tämän johtuvan kahdesta väärinkäsityksestä tai oikeastaan asioiden ymmärtämisestä vain puolittain. Ensimmäinen on se, että terveys nähdään aivan liian usein pelkkänä fyysisenä terveytenä, joka voidaan hoitaa lääkkeillä ja toimenpiteillä. Tämä on virheellinen käsitys jo sikäli, että pelkän fyysisenkään terveyden hoitamiseen eivät riitä pelkät fyysiset toimenpiteet, koska ihminen ja hänen elämänsä ovat kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lapsen paranemiseen syövästäkään ei vaikuta pelkkä lääketieteellinen hoito (Tolkkinen ym. 2018). (Lue lisää: esimerkiksi Louhiala 2021). Aikuisten silmissä melko pienten päiväkirurgisten toimenpiteidenkin jälkeen lapsilla on todettu käyttäytymismuutoksia, unihäiriöitä, eroahdistusta vanhemmista, syömisvaikeuksia ja lääkäripelkoa jopa vielä vuoden päästä asiaa toimenpiteestä (Kain ym. 1996).  On siis syytä olettaa, että fyysisenkin terveyden hoitamiseen tarvitaan psyykkistä turvallisuutta eli turvallisuuden kokemusta.

Toinen puolittainen ymmärrys koskee lasten tarvetta suojelluksi. On aivan totta ja merkityksellistä, että lapset tarvitsevat suojelua, mutta oikeus siihen voi ei toteutua täysimääräisenä, jos jätetään huomiotta lasten toinen perustavanlaatuinen oikeus, eli oikeus vaikuttaa oman elämänsä asioihin.

Mitä sitten pitäisi tehdä, että lapsi voisi kokea hoitonsa turvalliseksi?

Ensinnäkin pitäisi ymmärtää, että koskaan ei voida hoitaa pelkkää kehoa – ei koskaan. Aina on kohdattava ihminen kokonaisuutena, hoidettava myös mieltä; mahdollistettava turvallisuuden kokemus. (Tähän liittyen olen kirjoittanut toimenpidepelkojen lievittämisestä täällä: https://cp-liitto.fi/toimenpidepelko/.) Mieli, keho, ihmisten väliset suhteet ja suhde muuhun ympäristöön kietoutuvat aina toisiinsa. Ne on kaikki huomioitava hoidossa – aina.

Toiseksi (jotta ensimmäinen voisi toteutua), on kuunneltava lasta. Koska ei voi suojella, jos ei tiedä, ketä suojelee ja miten juuri häntä on suojeltava. Lapsilla on keskenään hyvin erilaisia tarpeita esimerkiksi sen suhteen, miten paljon tietoa omasta sairaudestaan he haluavat kuulla. Toiset lapset haluavat kuulla kaikki yksityiskohdat ja toiset taas vain pääkohdat, eikä ero edes riipu lapsen iästä (Young ym. 2003). Mitään muitakaan asioita ei voi olettaa vain sen perusteella, että potilas on lapsi tai tietyn ikäinen lapsi. 

Jotta terveydenhuolto voisi olla sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallinen paikka lapsille, olisi lasten vanhempien ja ammattilaisten opittava paremmin kuuntelemaan lapsia. Kuuntelu ei tarkoita sitä, että lasten pitäisi saada tahtonsa läpi kaikessa, vaan sitä, että aikuiset yrittävät ymmärtää lapsen näkökulmaa ja ottaa sen vakavasti. Lapsilla on itsestään ja elämästään tietoa, jota aikuisilla ei ole. Sitä tietoa tarvitaan, jotta hoito voisi olla fyysisesti ja psyykkisesti turvallista.

14.–20.11.2022 vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, 

jonka teemana on lasten oikeus turvallisuuteen. 

Lue lisää: https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko/ 

 

Lähteet löytyvät Kirjallisuutta-välilehdeltä. 

 

Asiasanoja: lapsen oikeudet, lapsen oikeuksien viikko, lapsen oikeus osallisuuteen, lapsen oikeus tulla kuulluksi, lapsen oikeus tulla suojelluksi, lapsen oikeus turvallisuuteen, lapset ja potilasturvallisuus, lapsinäkökulma, lapsipotilas, lasten ja nuorten hoitotyö, lasten kuuntelu, lasten osallisuus terveydenhuollossa, lasten pelot, lasten sairaalapelot, lastensairaala, lastensairaanhoito, neuvola, potilasohjaus, toimenpidepelko, turvallisuus, turvallisuuden periaate.

 

 

Ihminen ei ole kone

Kyllä suututtaa huonosti tehdyt tutkimukset. Sellaiset, joissa oletetaan, että ihminen on kuin kone, johon syötetään jonkin kaavan mukaan jotain, ja sitten muka tulokset voidaan mitata totuutena.

Olen viime aikoina lukenut tutkimuksia, jotka liittyvät lasten valmistelemiseen toimenpiteisiin. Monissa niissä koko tutkimuksen pilaa juuri tuo absurdi lähtöoletus. Tutkimuksen menetelmäosiossa kerrotaan, että on käytetty jotain valmistelun välinettä, vaikka kuvakirjaa, ja sitten mitataan lapsen ahdistus ennen ja jälkeen kuvakirjan. Mutta ei ollenkaan kerrota, MITEN kirjaa käytettiin! Jätettiinkö lapsi selviytymään yksin kirjan kanssa vai saiko hän lukea sitä turvallisen aikuisen kainalossa kirjasta keskustellen vai oliko mahdollisesti kirjaa hänen kanssaan lukeva aikuinen vielä ahdistuneempi kuin lapsi.

Luulisi, että kenen tahansa järkeen juolahtaisi, että välineen käyttötavalla ja käyttäjällä on väliä, kun mitataan välineen vaikutusta ihmiseen. Mutta ei, monenkaan tutkijan mieleen ei näytä juolahtavan.

Ja sitten, jos käyttötapa yritettäisiin vakioida – kaikille kirjaa lukee sama aikuinen, yhtä kauan, samassa paikassa ja niin edelleen – niin sehän vasta absurdia olisi. Koska lapset ovat erilaisia. Joku tarvitsee paljon aikaa, jonkun on saatava pomppia kirjaa kuunnellessaan, joku haluaa olla aikuista lähellä, joku haluaa olla rauhassa. Sitä paitsi samakin aikuinen olisi kuitenkin jokaisen lapsen kanssa erilainen. Ja vaikka oletettaisiin aikuisen voivan olla samanlainen, ei siltikään voitaisi sanoa, millaista kirjan käyttö on jonkun toisen aikuisen kanssa. 

Ei vuorovaikutusta vain koskaan voida vakioida. Ja siitähän valmistelussa on kysymys: aikuisen vuorovaikutuksesta lapsen kanssa.

P.S. Kerron omasta tutkimusprosessistani kaikille avoimella ja ilmaisella Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Studia Generalia -yleisöluennolla 12.10.2016 otsikolla Lapsinäkökulman etsiminen muuttaa tutkijaa. Jos tämä ja muut päivän luennot kiinnostavat, ilmoittaudu mukaan 3.10. mennessä. Saliin mahtuu 160 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tästä linkistä näkyy päivän ohjelma, paikka sekä aikataulu, ja tästä pääsee ilmoittautumaan. Kirjoitin aiheesta enemmän Terveyttä tieteestä -bloggauksessani. 

Tutkittua tietoa ja hoitotyön innovaatioita

Kirjoitin viimeksi keksinnöstä, joka auttaa lapsen valmistelussa sairaalaan tuloon. Päijät-Hämeen keskussairaalan päiväkirurgian yksikössä kehitetty Päiki Pörriäinen -peli on mahtavan hyvä uutinen paitsi lasten ja vanhempien myös hoitajien kannalta. Idean peliin keksi nimittäin sairaanhoitaja Hanna Ohrimovitsch, joten me kaikki hoitajat voimme olla kollegiaalisesti ylpeitä tästä loistavasta hoitotyön innovaatiosta!

Aivan huippuhienoa on se, että keksintö on nimenomaan hoitotyön omaa aluetta: potilaan valmistelua, jossa hyödynnetään potilaskeskeistä (tässä: lapsikeskeistä) ajattelua käyttämällä juuri lapsille mielekkäitä välineitä, kuvia ja sanoja sekä leikkimielisyyttä.

Pelin taustalla oleva ideakin on hoitajien kehittämä. Hanna Ohrimovitsch mietti kollegansa Maj-Britt Tallbackan kanssa jo vuosia sitten, miltä lapsesta tuntuu, kun hän tietää joutuvansa toimenpiteeseen, ja että miten he hoitajina voisivat parantaa lasten valmisteluprosessia ja ehkäistä lasten pelkoja. He pohtivat asiaa myös alun perin vuonna 2009 julkaistun (ja tammikuussa 2016 päivitetyn) tutkimuksiin perustuvan hoitotyön suosituksen valossa. 

Silloin he keksivät idean päiväkirurgisessa yksikössä seikkailevasta satuhahmosta. Syntyi Päiki Pörriäinen, jonka tarina lähetetään kirjeessä kotiin perheille etukäteen ja jonka kuvat johdattelevat lasta yksikön seinillä tilanteesta toiseen. Jännittävissä paikoissa kuten tutkimushuoneessa ja leikkaussalissa satuhahmoja on useita, ja esimerkiksi nukutuksen aloituksessa lasta pyydetään etsimään Pörriäisen kuvia, jolloin lapsen huomio kiinnittyy muuhun kuin jännittämiseen.

Hoitotyön suosituksen mukaan toimenpiteestä pitäisi puhua ikäkaudelle sopivin käsittein. Päijät-Hämeen keskussairaalan päiväkirurgiassa on sovittu kaikkien ammattiryhmien kesken, että lasten kanssa puhutaan korjauksesta (ei leikkauksesta), unikorkista (ei kanyylista) ja taikarasvasta (ei puudutusvoiteesta). Nämä sanat ovat käytössä myös Pörriäispelissä.

Tällaisia tutkittuun tietoon pohjautuvia, leikkimielisiä ja vielä nykyaikaista teknologiaa hienosti hyödyntäviä hoitotyön innovaatioita ei ihan joka päivä vastaan tule. Kun näin ilmoituksen kilpailusta, jossa etsittiin Vuoden terveysinnovaatiota, tiesin heti, että tämä sinne pitää ilmoittaa. Ja aivan mahtavaa: Hanna Ohrimovitsch ja Päiki Pörriäinen valittiin kolmen finalistin joukkoon! Voittaja julkistetaan 29.1.2016. Isot onnittelut jo tässä vaiheessa, huippuhieno juttu!!

(Ja mistäkö minä kuulin tästä hienosta innovaatiosta? Ja mistäkö kuulin kilpailusta? No, Twitteristä. Siellä sitä pysyy ajan hermolla – jos vain ehtii pysytellä…)

P.S. Katso täältä 28.1.2016 julkaistu Vuoden terveysinnovaatio -finalistin kahden minuutin esittelyvideo. 

Sairaalapelot pois!

Sairaalaan meno ja siellä oleminen voi jännittää, huolestuttaa tai suorastaan pelottaa ja ahdistaa lasta – eikä silloin ole kyse vain hetken harmista, vaan yhdenkin päivän sairaalakäynnillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Esimerkiksi päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen lapsilla on todettu unihäiriöitä, käyttäytymismuutoksia, eroahdistusta vanhemmista, syömisvaikeuksia ja lääkäripelkoa jopa lähes vuoden ajan. Ahdistus lisää toimenpiteeseen liittyvien komplikaatioiden riskiä, kun taas ahdistuksen lievittäminen edistää lapsen toipumista.

Sairaala saattaa pelottaa ja ahdistaa myös lasten vanhempia. Heidänkin pelkojensa lievittäminen on tarpeellista, koska vanhempien tunnetilat heijastuvat lapseen ja molempien ahdistavat kokemukset lapsen seuraaviin hoitokertoihin.

Kaikki edellä mainittu perustuu tutkimuksiin, joiden perusteella Hoitotyön tutkimussäätiö on tänään julkaissut päivitetyn version hoitotyön suosituksesta nimeltä Leikki-ikäisen lapsen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä (2016). Suosituksen keskeinen viesti on, että lapsen ja vanhempien valmistelu on tärkeää. Suosituksessa annetaan myös yksityiskohtaisempia ohjeita valmistamiseen, joten jokaisen lasten kanssa työskentelevän hoitajan olisi tärkeää tutustua siihen.

Lapsen valmistelussa kannattaa muistaa, että asioita täytyy usein käydä monta kertaa ja monella tavalla läpi. Tärkeää olisi miettiä, mikä on juuri kyseiselle lapselle sopiva tapa. Kuvia, esineitä, leikkiä ja kaikkea konkreettista kannattaa yleensä hyödyntää. Usein ongelmana vain on se, ettei vanhemmilla ole kotona materiaalia, jonka avulla voisivat käyttää valmistelussa.

Nyt on kuitenkin tehty keksintö, jonka avulla vanhemmat voivat valmistella lasta (ja itseään) toimenpiteeseen jo hyvissä ajoin ennen sairaalaan tuloa: Päiki Pörriäinen -mobiilipeli. Se on kehitetty Päijät-Hämeen keskussairaalan päiväkirurgian yksikössä ja sen avulla valmistellaan lasta nimenomaan kyseisessä yksikössä tehtäviin toimenpiteisiin. Toivottavasti ideaa kuitenkin hyödynnetään laajemminkin!

Kuva Päiki Pörriäinen -pelistä.

Pörriäispelissä lapsi tutustuu leikinomaisesti sairaalan tiloihin ja toimenpidepäivän tapahtumiin ja henkilöihin. Peliä on tärkeä pelata yhdessä aikuisen kanssa, jotta siitä voidaan samalla jutella ja siihen voidaan myöhemminkin palata. Jos jokin asia jää mietityttämään lasta, eivätkä vanhemmatkaan osaa vastata kysymyksiin, kannattaa kysyä asiaa sairaalan henkilökunnalta jo etukäteen puhelimessa.

Peli antaa sekä lapselle että vanhemmille tärkeää tietoa esimerkiksi siitä, että lapsen saattaja saa olla mukana kaikissa niissä hoidon vaiheissa, joissa lapsi on hereillä. Lapsille olennaista saattaa olla myös leikkihuoneeseen tutustuminen ja tieto siitä, että toimenpiteen jälkeen saa valita pillimehun tai jäätelön. Päijät-Hämeen keskussairaalassa lapsille annetaan myös "reippaan mitali", jota lapset kuulemma arvostavat suuresti.

Peliä kannattaa hyödyntää myös sairaalakäynnin jälkeen. Lapsen kanssa voi sen avulla muistella ja käydä läpi sairaalakokemusta. Se on erityisen tärkeää silloin, jos jokin asia on jäänyt vaivaamaan lapsen mieltä.

Vanhemmat, teidän osuutenne lapsen valmistelussa on valtavan tärkeä! Jos teille ei automaattisesti tarjota siihen lapselle sopivaa apua (kuten peliä, kuvia tai kertomusta) sairaalasta, muistakaa pyytää sitä! Hoitajat, jos teidän osastollanne ei ole valmiita valmistelun apuvälineitä, nyt olisi korkea aika kehittää tai hankkia sellaisia!

P.S. Lukekaa täältä, miten Pörriäispeli syntyi, kuka sen keksi ja miten peli on menestynyt!