Pitääkö aina tehdä aikuisen tavalla?

Asiakkaat on yhä useammin alettu ottaa mukaan palveluiden kehittämiseen. Lasten näkemyksiä kuitenkin selvitetään edelleen vain harvoin, ja vammaisten lasten näkemyksiä vielä harvemmin. Tutkimuskatsauksemme mukaan tähän on kolme syytä: aikuisten asenteet, aikuisten kommunikointitaidot ja niin yhteiskunnan kuin eri instituutioidenkin rakenteet (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012). 

Aikuisten (niin ammattilaisten kuin vanhempienkin) asenteissa vikana voi olla se, etteivät he ylipäätään pidä lasten ajatuksia tärkeinä. Tämä voi liittyä siihen, ettei aikuisia itseään ole lapsena kuunneltu, joten heillä ei ole siitä kokemusta. Toinen vika voi olla se, että he näkevät lapsen aina vain vamman läpi, eivätkä näe omaa vaikutustaan lapsen itseilmaisuun. Esimerkiksi valintatilanteissa saattaa olla tarjolla vain aikuisten valitsemia vaihtoehtoja, jolloin lapsi ei ehkä halua valita niistä mitään ja tällöin tulkitaan, ettei hän osannut valita.

Aikuisten kommunikaatiotaidoissa on usein pahoja puutteita. Kaikki eivät aina osaa luoda lapseen sellaista vastavuoroista suhdetta, jossa ymmärretään, ettei toisen ajatuksia voi tietää hänen puolestaan. Monet eivät myöskään osaa käyttää lapsille luontaisia kommunikointitapoja eivätkä osaa kommunikoida sellaisten lasten kanssa, jotka eivät käytä puhetta.

Yhteiskunnan ja esimerkiksi monien sosiaali- ja terveydenhuollon instituutioiden rakenteet tukevat vain harvoin lasten kuuntelemista. Nopeutta ja lyhyessä ajassa näkyviä tuloksia vaativat järjestelmät eivät jätä tilaa hitaasti rakentuville vuorovaikutussuhteille, joiden vaikutukset näkyvät usein vasta pitkässä juoksussa.

Jos halutaan muuttaa lasten kuuntelemisen käytäntöjä, täytyy siis muuttaa asenteita, kommunikaatiotaitoja ja rakenteita. Nämä ovat hitaita prosesseja. Mutta eivät mahdottomia! On olemassa välineitä, jotka muuttavat aikuisten ajattelua ja ammatillisia käytäntöjä - tutkimusten mukaan esimerkiksi sadutus on tällainen keino (Karlsson 2103). Uusia välineitä kehitettäessä täytyy kuitenkin muistaa, ettei niistä ole hyötyä, jos niitä käytetään samalla tavalla kuin vanhoja. Tämän vuoksi kehittämiseen tarvitaan myös tieteellistä tutkimusta, jotta käytäntöjen taustalla olevat ilmiöt saadaan näkyviin ja päästään muuttamaan myös niitä.

Koululaisten kysymyksiä THL:n Kasvun kumppanit -seminaarissa 1.2.13

*********

Tämä blogiteksti perustuu pääasiassa väitöskirja-artikkeliini vammaisten lasten toimijuudesta. Artikkelin preprint-versio löytyy Lastenneurologian hoitajat ry:n tietopankista.  Suomenkielinen lyhennetty ja muokattu versio artikkelista (Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen) on julkaistu Nuorten elinolot -vuosikirjassa 2014.

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.3.2013 Innokylän blogissa ja julkaistaan heidän luvallaan uudelleen täällä.