tag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.comments2022-11-15T11:04:51.629+02:00Lasten tähdenJohanna Ollihttp://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comBlogger310125tag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-67529577117424213432022-11-15T11:04:10.590+02:002022-11-15T11:04:10.590+02:00Siis voi ei, kuinka mä en ollut huomannut Kati kom...Siis voi ei, kuinka mä en ollut huomannut Kati kommenttiasi! Bloggerin kommenteista ilmoitusjärjestelmässä on jotain vikaa :( <br /><br />Toi on tosi tärkeä näkökulma! Ja se on jopa tutkimuksissakin todettu, että kun aikuiset oppivat kuuntelemaan lapsia, niin lapset samalla oppivat kuuntelemaan toisiaan. Esimerkiksi Niikon ja Korhosen (2014) tutkimuksessa, josta kerron enemmän täällä:<br />https://lapsinakokulma.wordpress.com/2014/08/14/kun-lapsia-alettiin-kuunnella/Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-46113626988824248372022-08-11T10:25:45.037+03:002022-08-11T10:25:45.037+03:00Todella hienoa, että saimme sinut puhumaan koulu...Todella hienoa, että saimme sinut puhumaan koulutukseemme! Blogissa oli täyttä asiaa. Yt. Marttiina / Edumar Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-91179020038500822752022-05-04T18:41:09.904+03:002022-05-04T18:41:09.904+03:00Kiitos tästä näkökulmasta, Taina! Hienoa, että oll...Kiitos tästä näkökulmasta, Taina! Hienoa, että ollaan saatu tänne keskusteluun niin monesta eri näkökulmasta ymmärrystä siihen, miksi syöminen voi olla lapselle vaikeaa. Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-62293587540017476452022-05-04T13:26:29.012+03:002022-05-04T13:26:29.012+03:00Kiitos Johanna, että olet ottanut tämän asian esil...Kiitos Johanna, että olet ottanut tämän asian esille. Syömiseen liittyviä asioita nousee jatkuvasti esille myös mun työssäni varhaiskasvatuksen puheterapeuttina. Ehkä jopa enenevässä määrin, verrattuna urani alkuaikoihin 15 vuotta sitten. Täällä on tullut hyviä kommentteja ja ajatuksia. Esimerkiksi Lauran ajatus ilosta ja huumorista on loistava! Juuri näin, ruokailu on iloinen asia, ainakin sen soisi olevan. Ilon kautta välitämme myös ruokakulttuuriamme eteenpäin. Huumori antaa mahdollisuuden rentouteen ja jaettuun kokemukseen.<br />Elisan huomio siitä, että harmillisen vaikea saattaa olla löytää tukea, jos/ kun oman lapsen syöminen huolettaa, pitää todella paikkansa. Camilla kuvaa hyvin niitä ajatuksia ja tunteita, joita vanhemmilla voi olla, kuolemanpelosta lähtien. Mitä jos sitä ei oteta todesta?!<br /> <br />Mä ajattelen puheterapeuttina sitä, miten tärkeää syömiseen liittyvien haasteiden ja erilaisten piirteiden äärellä on löytää ne oikeat asiantuntijat, jotka osaavat auttaa. Tarvitaan siis monialaista ja moniammatillista tekemistä, jossa ovat mukana niin syömisen kanssa painiva lapsi tai aikuinen, hänen lähi-ihmisensä sekä ammattilaisia. <br /><br />Puheterapeutti voi esimerkiksi arvioida sitä, onko suun alueen motorisissa taidoissa jotain sellaista, miksi syöminen on haastavaa, pulmallista, erilaista. Joskus esimerkiksi suupalan työstäminen suussa voi olla niin vaikeaa, että syöminen ei ole turvallista. Kukapa silloin mielellään esimerkiksi työläästi pureskeltavaa haluaisi syödä, jos on riski, että suupala luiskahtaa hallitsemattomasti nieluun. Eikä tätä lapsi osaa kertoa, vaan hän saattaa vain kieltäytyä tietyistä ruoista. Kuinka usein me puhummekaan ”niistä sihtikurkkuisista” lapsista, jotka ”nyt vaan ovat sellaisia”. Etenkin ammattilaisilla tulee olla tietoa vähintäänkin siitä, kenen puoleen huolestuneen asiakkaan/ potilaan perheineen voi ohjata. <br />Taina Olkinuoranoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-39237431856125527782022-05-02T14:21:29.169+03:002022-05-02T14:21:29.169+03:00Kiitos tärkeästä äidin näkökulmasta, Camilla! Toiv...Kiitos tärkeästä äidin näkökulmasta, Camilla! Toivottavasti tästä joku muu äiti ja isä saisivat apua silloin, kun ongelma on akuutti. Ja somessa tosiaan tämä aihe tavoittaa aika hyvin ammattilaisia myös neuvolan puolelta. <br /><br />Tässä aiheessa riittäisi paljon tutkittavaa, kun omaankaan tutkimukseeni se ei suoranaisesti kuulu. Nuokaan tutkimukset, joihin viittasin, eivät ole tehty aistiherkkyyksiä huomioiden. Jos joku tietää sellaisia tutkimuksia, tänne saa mielellään vinkata. Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-36325276011136535812022-05-02T08:34:27.761+03:002022-05-02T08:34:27.761+03:00Kiitos blogitekstistä ja kommenteista! Olisinpa sa...Kiitos blogitekstistä ja kommenteista! Olisinpa saanut lukea ne kaksitoista vuotta sitten. Monia ajatuksia heräsi, mutta tämä vanhempien ahdistukseen haluan sanoa sanasen.<br />Meillä oli jo lapsella imeväisikäisellä syömishäiriötä, johon kietoutui allergia, refluksi ja aistiherkkyys. Tosi hienoa on, että etenkin aistiherkkyyksistä tuntuu olevan nykyään paljon enemmän puhetta. <br />Meillä jouduttiin puolisen vuotta etsimään fysiologisia vaivoja, kun lapsi ei syönyt ja kasvu pysähtyi. Kun ilmiselvää syytä ei löytynyt, pian kääntyi katse etenkin äidin (minun) ja lapsen väliseen vuorovaikutussuhteeseen. Sitä alettiin ns. korjata, monesti syyllistävään sävyyn. Niin ainakin koin sen.<br />Ulkopuoliselle tilanne näyttäytyykin varmasti kummallisena, mutta pienen lapsen vanhempana tilanne ahdistava. Läsnä on kuolemanpelko, paniikki, väsymys, turhautuminen, häpeäkin, kun ei äitinä pysty perustavanlaatuisimpaan tehtävään, ruokkimaan lastaan. <br />Tämä keskustelu on yksi tärkeä tapa välittää viestiä, sillä netistä varmasti moni etsii tietoa. Monesti olen vinkannut asiantuntijoille viestimistä esim. Vauva.fissä, koska keskusteluiden vaihtelevasta tasosta huolimatta ne nousevat hakutuloksissa korkealla. Hienoa siksi, Johanna, että viestit aiheesta myös somessa. Toivottavasti sieltä toimittajatkin tarttuisivat aina silloin tällöin aiheeseen.<br />Ja neuvola olisi tosiaan varmasti tärkeä taho, joka kaipaisi lisää tietoa aiheesta.<br />Kiitos siis tiedon esillä pidosta ja aiheen tutkimisesta!<br />T. Camilla Ukkonen,Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-55408401671017871982022-04-28T05:52:13.877+03:002022-04-28T05:52:13.877+03:00Hyvä kysymys! Neuvoloihin kai tämän asian ohjaus o...Hyvä kysymys! Neuvoloihin kai tämän asian ohjaus olisi tärkeintä saada. Joissakin paikoin tietoa ja osaamista tämän asian tiimoilta onkin, mutta ei kaikkialla. Elisa Heikkinennoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-91249602160454348892022-04-27T23:11:32.813+03:002022-04-27T23:11:32.813+03:00Kiitos kokemustesi jakamisesta, Anna! On niin tärk...Kiitos kokemustesi jakamisesta, Anna! On niin tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, miten eri tavalla me voimme asioita aistia. Ja miten samat ilmaisut voivat merkitä ihan eri asioita näissäkin asioissa. Esimerkiksi se, että ruoka maistuu pahalta, voi toiselle tarkoittaa."Ei tämä nyt niin nautinnollista ole, mutta mitäs siitä." Toiselle se voi tarkoittaa:"Koen kipuun verrattavaa kärsimystä tai aivan sietämättömiä aistimuksia, jotka on heti lopetettava."<br /><br />Minäkin ajattelen, että herkkyys voi olla myös vahvuus. Varmasti ihmiskunta olisi kuollut jo varhaisessa vaiheessa sukupuuttoon, jos kaikki olisivat pistelleet poskeensa myrkkymarjat ja mädäntyneet ruuat. Herkälle maistajallehan on tutkimuksissa annettu hieno nimikin: supermaistaja. Hän voi kokea hyvin vahvasti myös nautinnon hyvästä ruuasta!Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-24071911561767063212022-04-27T22:57:28.393+03:002022-04-27T22:57:28.393+03:00Kiitos kommentista, Elisa! Lapsen syömättömyys vo...Kiitos kommentista, Elisa! Lapsen syömättömyys voi olla vanhemmalle tosiaan ahdistava paikka, kun syöminen on niin perustavanlaatuinen tarve, ja jos siinä ei osaa lastaan auttaa, on se sekä suuri huolen aihe että varmasti monelle myös raskaita riittämättömyyden tunteita aiheuttava asia. Ajattelisin, että asian raskautta voisi hieman helpottaa se, jos vanhemmat voisivat kokea olevansa lapsen kanssa samalla puolella, siis yhdessä yrittämässä selvittää, mikä olisi lapselle parasta. Syömisongelmien tulkitseminen lapsen niskoitteluksi aikuisia vastaan asettaa vanhemmat ja lapset eri puolille ja tekee sen molemmille entistä raskaammaksi. Varhainen tuki olisi tosiaan tärkeää, ettei vastakkain asetteluja pääsisi syntymään ja syömistä voitaisiin lähestyä kaikille osapuolille turvallisesti ja rakentavaksi. Mutta missä tällaista tukea voitaisiin tarjota nykyisissä rakenteissa? <br /> <br />Kiitos luentovinkistä! Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-19996871349923097022022-04-27T21:44:29.145+03:002022-04-27T21:44:29.145+03:00Minulla oli lapsena herkkyys ruoan liukkaalle suut...Minulla oli lapsena herkkyys ruoan liukkaalle suutuntumalle ja melko voimakas tuoksu- ja makuherkkyys. Herkkyydet tekivät minusta hyvin hitaan ja valikoivan syöjän. Herkkyydet myös hidastivat painonkehitystäni. Ruokatuntemukseni olivat muille ihmisille käsittämättömiä. Minua oksetti esimerkiksi vesijohtovesi, jossa maistoin herkästi kloorin, mullan ja homeen sivumakuja. Aivan erityisesti minua inhotti sammakonkutumainen raa’an tomaatin sisus. Söin tomaattia, jos sain poistaa siitä siemenet. Myöhemmin kun asuin Italiassa, opin että jokainen kunnon kokki tekeekin juuri niin. Vettä opin juomaan vasta kolmikymppisenä. Aistiherkkyyteni hävisivät asteittain iän myötä kun aistini ”tylsistyivät”. <br /><br />Herkkyydet ovat myös vahvuus. Harjoitin aikuisena hajuaistiani vuosia tuoksuharrastuksen avulla. Pystyn kertomaan paljon shampoostasi, partavedestäsi, deodorantistasi tai vaikkapa rappukäytävän lattianpesuaineesta. Tunnistan satoja tuoksu-raaka-aineita. Näillä taidoilla minusta tulisi helposti hajuvesien ”nenä” eli parfymööri tai viininmaistaja. En saa helposti ruokamyrkytystä, koska maistan helposti pilaantumisen. Ajattelen herkkyyksiäni suojaominaisuuksina.<br /><br />Lapsena minua olisi huomattavasti auttanut, jos joku olisi syömään pakottamisen sijaan halunnut ymmärtää syömisen logiikkani. Kysy, älä oleta. Älä tuputa äläkä pakota. Tarjoa vaihtoehtoja. Yritä ymmärtää välttämisen logiikka ja auta laajentamaan ruokavalintoja. Jos olet ammattilainen ja pystyt tukemaan lasta tai nuorta näissä jutuissa, teet ison palveluksen!Anna Keski-Rahkonennoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-50870374080498198292022-04-27T20:18:30.082+03:002022-04-27T20:18:30.082+03:00Hei Johanna! Hyvä teksti, kiitos siitä! Pienten la...Hei Johanna! Hyvä teksti, kiitos siitä! Pienten lasten syömisvaikeudet ovat varsin yleisiä! Osa vanhemmista kokee hurjaa ahdistusta ja kuormitusta arjessa, kun lapsi ei syö. Varhainen tuki vanhemmille olisi tärkeää, mutta sitä on mielestäni aivan liian vähän tarjolla, etenkin matalan kynnyksen palveluna. Jos pääsisimme antamaan perheille vinkkejä ja tukea riittävän varhaisessa vaiheessa, vähentäisi se todennäköisesti terveydenhuollon palveluiden tarvetta. Myönteisten syömiskokemusten kautta rohkeus maistella uusia makuja ja kokeilla erilaisia ruoan rakenteita todennäköisesti kasvaa. Pakottamisella ei saada yleensä hyvää lopputulosta, sen sijaan kannustavalla ja lempeällä vuorovaikutuksella voidaan saada! <br /><br />Youtubesta löytyy mielenkiintoinen ARFID-aiheinen luento:<br /><br />https://youtu.be/_pE9A3BKnTM<br /><br />Joko olet katsonut tämän?Elisa Heikkinennoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-30260131879054954432022-04-27T13:01:42.034+03:002022-04-27T13:01:42.034+03:00Muokkasin hieman blogitekstiä muutaman lauseen osa...Muokkasin hieman blogitekstiä muutaman lauseen osalta, kun niistä saattoi saada sen kuvan, että lapsi pitäisi saada syömään vastenmieliseksi kokemiaan ruokia - tarkoitushan oli sanoa, että jos ruokia tarjotaan eri muodossa, ne eivät välttämättä olekaan enää vastenmielisiä (ja se selviää vain kokeilemalla - paitsi jos lapsi osaa tosi tarkasti sanallistaa, mitkä ominaisuudet ovat niitä vastenmielisiä). Tein myös yhden lisäyksen tekstin loppuun, joka toivottavasti ohjaisi ajattelemaan, että eri lapsilla on eri syitä olla syömättä, ja meidän vastuullamme on selvittää ne syyt (tai ainakin toimivat keinot selvitä niiden kanssa) lasta kuuntelemalla ja havainnoimalla.Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-49507222632230580942022-04-27T12:31:12.032+03:002022-04-27T12:31:12.032+03:00Kiitos Saara, toit esiin paljon tosi tärkeitä huom...Kiitos Saara, toit esiin paljon tosi tärkeitä huomiota. Erityisesti tuo kaikenlaisen kuormituksen vähentämisen liittyminen aistiherkkyyksiin. Tutkimuksista tiedetään, että ympäristö, äänet, tuoksut jne. vaikuttavat neurotyypillisilläkin siihen, miltä ruoka maistuu - kuinka paljon moninkertaisemmin sitten vielä aistiherkillä. Aikuisella on myös vastuu ruokailuun tai elämään ruokailun ympärillä liittyvän stressin vähentämisestä - sekä oman että lapsen. Aikuisen stressikin pahentaa lapsen oloa. <br /><br />Kaikkien kannattaa lukea tuo Saaran kirjoitus ruokaherkkyydestä - se avaa silmät sille, miten vastaansanomatonta on, jos aistit tekevät lakon. <br /><br />Ja niin tärkeä huomio sekin, ettei mentäisi huoli edellä, vaan kuuntelu edellä. Se vaatii aikuiselta lapsen oman näkökulman ja kokemuksen kunnioittamista ja "näin olisi oikein ja näin asioiden pitäisi olla" -ajattelusta irrottamista. Silloin kun lapsi ei kommunikoi puhumalla, se vaatii aikuiselta erityisen hyvää havainnointitaitoa ja lapsen kuuntelua muilla keinoilla.<br /><br />Pienille lapsille (vitamiini)pilleritkään eivät aina ole helppoja syödä, mutta onneksi niissä on nykyään paljon vaihtoehtoja, joista saattaa kuitenkin löytyä joku sopiva. Täällä saa mielellään jakaa hyviksi havaittuja vinkkejä tästäkin asiasta. <br /><br />Olemme siis samoilla linjoilla siinä, että kyse ei ole siitä, että "sinun pitää opetella syömään niitä ruokia, joita minä haluan sinun syövän", vaan siitä, että "minun pitää etsiä ne ruuat, joita sinä voit syödä", ja silloin oleellista voi olla sekin, miten se ruoka on valmistettu. Ettemme tekisi liian nopeita johtopäätöksiä, vaan käyttäisimme luovuutta eri versioiden kokeilussa. Ja opettelisimme lapsen kanssa ymmärtämään, mikä ominaisuus ruuassa helpottaa tai vaikeuttaa syömistä. Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-68697914709806461272022-04-27T12:03:55.904+03:002022-04-27T12:03:55.904+03:00Hei! Kuten Twitterissä jo kommentoinkin, jos taust...Hei! Kuten Twitterissä jo kommentoinkin, jos taustalla on autismityyppinen ruokaherkkyys, kannattaa aluksi hyväksyä, että lapsi ei nyt pysty (hyvistä syistä) syömään useampia ruokia kuin mitä hän sujuvasti syö. Aistiperäinen ruokaherkkyys ei ole käytösongelma, eikä myöskään korjaannu siedättämällä.<br /><br />Jos ruokia, joita lapsi pystyy syömään on hyvin vähän ja ravitsemuksesta on huoli, täydentäisin mieluummin ruokavaliota vaikka vitamiini- ym. pillereillä, kuin pakottaisin syömään muuta. Eli lasta ei kannata ajaa syömään monipuolisemmin huoli edellä (se voi johtaa liian rajuihin otteisiin vaikka tarkoitus olisi hyvä), vaan ottaisin lähtökohdaksi sen miettimisen, miten nykyistä ruokavaliota voi täydentää esim. hajuttomilla ja mauttomilla pillereillä niin, ettei puutostaudin/aliravitsemuksen akuutti uhka poistuu, ja on tilaa ratkoa tilannetta ihmisystävällisin keinoin. Jos lapsi stressaantuu, se helposti vain voimistaa aistiherkkkyyttä!<br /><br />Toisaalta ruokaherkkyydellä ei ole juuri tekemistä tykkäämisten kanssa, eikä se ole mikään nautinnollinen olotila, jossa lapsi "syö pelkästään herkkuja"- päinvastoin, lapsikin voi hyvin olla todella tympääntynyt siihen ettei pysty syömään normaalisti. Auttaa, jos kyselee, mikä ruuassa ällöttää. On myös hyvä, jos ruokailutilassa ei ole ruuankäryä tai näkyvillä kuvottavia ruokia- pelkkä sopimattoman ruuan ajatteleminen voi tuntua kamalalta. Eli ärsykeympäristön häiriötekijät pois. Ylipäätään, koska stressi vaikuttaa valtavasti autistin hyvinvointiin ja myös aistiherkkyyksien ilmenemiseen, voi olla hyvä idea kartoittaa elämän kokonaiskuormittavuus ja ärsykeympäristö. Stressiä kannattaa koittaa vähentää mistä tahansa- kaikki liittyy kaikkeen.<br /><br />Sitten vaan sitkeästi ja kärsivällisesti kokeilemaan aluksi hyvin pieninä maistiaisina uusia makuja. Lapsen voi myös ottaa ruokakauppaan mukaan ja antaa hänen valita kiinnostavia ruokia maistettavaksi. Tärkeää on sitkeys, kärsivällisyys ja vaihtelu, eli se että jos jokin ei onnistu, ei jumituta siihen vaan kokeillaan seuraavaa. <br /><br />Tässä vielä toivomasi linkki ikirjoitukseeni Kaiaon blogissa. Siitä saa vähän kommunikointitaitoisen aikuisen "sisäpiirinäkökulmaa" siihen, millaista ruokaherkkyys on.<br /><br />www.kaiao.fi/2021/07/15/ruokaherkkyys-eli-kun-ruoka-katosi-maailmasta/SaaraRhttps://www.blogger.com/profile/10149706088456426761noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-8986132876254160112022-04-26T23:02:26.125+03:002022-04-26T23:02:26.125+03:00Twitterissä tuli aiheesta hyvä huomio:"Joilla...Twitterissä tuli aiheesta hyvä huomio:"Joillakin voi toimia myös että lapsi tai nuori saa itse valita ja kokkailla tai tehdään yhdessä." Tämä on hyvä pointti, koska silloin ruokien vieraus vähenee ja lapsi pääsee myös itse vaikuttamaan ruuan makuun, koostumukseen ja suutuntumaan - ja niihin vivahteisiin, joita keskivertoaisteilla varustettu ei välttämättä edes huomaa:"Moni on supermaistaja ja arvostaa hyvin laadukkaita ja puhtaita raaka-aineita."Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-45347476636410274832022-04-26T22:15:47.572+03:002022-04-26T22:15:47.572+03:00Kiitos terveisistä, Sanna! Jos tulee vastaan tutki...Kiitos terveisistä, Sanna! Jos tulee vastaan tutkimuksia, joissa näitä näkökulmia on tutkittu, niin tänne blogiin saa mielellään vinkata!Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-32150337788630943282022-04-26T21:54:02.667+03:002022-04-26T21:54:02.667+03:00Edelliset terveiset lähetti Talvia Sanna :-)Edelliset terveiset lähetti Talvia Sanna :-)Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-1173777203853385992022-04-26T21:53:03.635+03:002022-04-26T21:53:03.635+03:00Nämä olivat Johanna erinomaisia kiteytyksiä:
"...Nämä olivat Johanna erinomaisia kiteytyksiä:<br />"Ajattelen, että arvokasta oli myös se, että hänen ei tarvinnut oppia olevansa ongelma. Pikemminkin hän sai kokea olevansa aikuisten ajan ja vaivan arvoinen tyyppi, joka saa (aistikokemuksineen) olla sellainen kuin on, mutta voi sopivalla avulla ja positiivisuuden kautta oppia uuttakin."<br /><br />"pakottaminen ei kannata, puuttumattakaan ei aina voi jättää – olkaamme siis luovia ja muuttakaamme olosuhteita niin, että lapsen on omine ominaisuuksineenkin helppo oppia uusia asioita."Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-30475923683612528212022-04-26T21:11:59.807+03:002022-04-26T21:11:59.807+03:00Kiitos hyvästä laajennuksesta, Laura! Ennen sanott...Kiitos hyvästä laajennuksesta, Laura! Ennen sanottiin, että ruokapöydässä ei saa leikkiä, mutta nykyään tiedetään paremmin: ilo ja huumori sopivat myös syömiseen. Olen huomannut, että usein aikuisilla on vähän kaksoisstandardit ruokakäyttäytymisen suhteen: aikuiset pitävät itselleen tärkeänä ruuan ohessa rupattelua ja varmasti vitsailuakin, mutta lapsia ohjataan helposti unohtamaan heidän mielestään hauskat asiat ja keskittymään vain syömiseen. Havahduin tähän tutkimusaineistoni erään syömistilanteen kohdalla, jossa lapsi olisi mielellään seurustellut syömisen ohessa, mutta hoitaja pääosin keskittyi ohjaamaan lasta syömään. Tietysti, jos syöminen vallan unohtuu, niin ehkä onkin tarpeen siitä muistuttaa, mutta niin usein kaiken pitäisi tapahtua myös meidän (hoputtavassa) tahdissamme, ettei ihme, jos se lapsissa välillä herättää vastarintaa. Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-71781523052220183312022-04-26T20:36:13.685+03:002022-04-26T20:36:13.685+03:00Hei Johanna! Kiitos jälleen mielenkiintoisesta kes...Hei Johanna! Kiitos jälleen mielenkiintoisesta keskustelun avauksesta. Näin pienten lasten äitinä ja varhaiskasvatuksen hyvinvointipedagogina ruokailuun liittyviä haastavia tilanteita on tullut vastaan useita kertoja. Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan verran, mutta tärkeimpänä vinkkinä tähän haluan nostaa:<br /><br />Käyttäkää huumoria! Iloitkaa yhdessä lapsen kanssa ruuasta, hassutelkaa ja leikkikää.<br /><br />Esimerkiksi meillä on opittu syömään monia tuoreita kasviksia (punakaali, jääsalaatti, varsiselleri jne.), kun olemme tehneet kilpailun siitä, kuka kuulee äänen ensin. Kaikilla on siis silmät kiinni ja lapsi puraisee kasvista ja se, kuka ensiksi kuulee, saa arvata mikä kasvis on kyseessä. Toisena esimerkkinä taaperolle annetut salaattiaplodit eli kun salaatti on suussa, alkaa karnevalistinen hurraus ja hupi. Kolmantena sanottakoon, että puuro maistuu paljon paremmalle, kun siihen ripottelee taikapölyä - ja hauskemmalle, kun sen tarjoilee kahvikupista.<br /><br />Esimerkkien listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ehdottomasti tärkeintä on se, että kaikilla on aidosti hauskaa. Ei välitetä siitä, että ruokailu voi joskus olla sotkuista tai nipoteta siitä, missä järjestyksessä tai millä tavoin ruuat pitää (aikuisten näkökulmasta) syödä. Myönteiset, yhteiset ruokamuistot auttavat lasta rakentamaan omaa hyvinvoinnin polkuaan.<br /><br />Johanna kiteytit todella osuvasti: "pakottaminen ei kannata, puuttumattakaan ei aina voi jättää." Tehdään siis mieluummin ruokailusta ja ruokakasvatuksesta yhteinen, koko perheen tai vaikka päiväkotiryhmän tutkimusmatka, jossa aikuinen tarjoaa puitteet (päättää, mitä ruokia tarjotaan) ja lasten luovuudelle annetaan tilaa.Laura Ortjuhttps://www.blogger.com/profile/17655301393914777364noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-16785505956035812002022-04-03T11:52:48.683+03:002022-04-03T11:52:48.683+03:00Kiitos tästä tosielämän tarinasta! Äitisi kaltaisi...Kiitos tästä tosielämän tarinasta! Äitisi kaltaisia viisaita ja välittäviä aikuisia lapset tarvitsisivat kaikkialla, missä aikuiset huolehtivat lapsista: kodeissa, varhaiskasvatuksessa, koulussa, seurakunnissa, terveydenhuollossa, sosiaalityössä. Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-11970583086403266502022-04-03T11:06:13.125+03:002022-04-03T11:06:13.125+03:00Tuo on täysin totta. Jaan tähän kokemuksen eläväst...Tuo on täysin totta. Jaan tähän kokemuksen elävästä elämästä.<br /><br />Äitini aikanaan vielä elossa ollessaan oli perhepäivähoitaja. Hänelle oli suuret jonot hoitoon hakijoita. Kaupungilla ja päiväkodissa nousi polemiikki siitä, että mitä vippaskonsteja äidin luona tehdään kun kaupungin koulutetut lastenhoitajat eivät kelpaa, eikä heille jonoteta.<br />Totuus selvisi kun muistaakseni jotain tarkastajia kävi. <br />Hoito tapahtui terveessä määrin lapsen ehdoilla. Jokainen huomioitiin yksilönä ja oli sellainen rakastava ilmapiiri. Paljon läsnäoloa, arkartelua ja jos joukossa oli joku puutteellisempi lapsi niin häntä pidettiin yhtenä muista. Muistan että todella vaikeatkin lapset, joiden oikeasti olisi pitänyt olla jossain muualla hoidossa, niin muuttuivat.<br /><br />Lapsi pitää kohdata omana itsenään ja yksilönään. Jos joku ei syönyt tai osannut jotain, häntä ei pakotettu vaan kannustettiin mukaan. Muistan eräänkin lapsen joka suostui syömään vaan voita ja perunaa. Päivästä toiseen. Hänen annettiin tätä syödä äidinkin hoidossa mutta pikkuhiljaa lempeästi lautasen reunalle alettiin laittamaan muutakin. Kannustamisen kautta "katso kun Mikkokin syö noin hienosti kurkkua, etkö sinäkin kokeilisi? Ja perään suuret taputukset porukalla jos lapsi uskalsi maistaa". Päiväkodeissa ei tietenkään ole resursseja kaikkeen mutta on hyvä lasten kanssa muistaa että meidän rasittava arkemme on noiden lasten lapsuus. Rakkaus ja huomiointi riittää. Terveet rajat ja paljon kannustusta ❤️Valkoinen vaatehttps://valkoinenvaate.blogi.net/blog/noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-32654007575416575082021-07-19T10:21:53.247+03:002021-07-19T10:21:53.247+03:00"Lasten diagnoosin", no huh, siinäpä oli..."Lasten diagnoosin", no huh, siinäpä oli epäpätevä lääkäri tätä asiaa hoitamaan - eikä valitettavasti ole varmaan ainoa. Eiväthän lääkäritkään voi kaikesta kaikkea tietää, mutta pitäisi heidän osata asiallisesti käyttäytyä ja pitäisi pystyä myöntämään, milloin eivät tiedä (ja sitten etsiä sitä tietoa tai ohjata pätevämmälle).<br /><br />Tänne blogin kommentteihin saa mielellään kertoa omia AD(H)D-tarinoitaan, koska niistä voi olla hyötyä muille aiheesta kiinnostuneille. Niitä nimittäin riittää: tämä on blogini kaikkien aikojen suosituin kirjoitus, jota luetaan edelleen paljon, vaikka se on nyt jo pari vuotta vanha. Tällä hetkellä lukukertoja on noin 5900.<br /><br />Erityisen hyödyllistä olisi kuulla teiltä lukijoilta siitä, mitkä asiat ovat auttaneet selviämään oman ADHD:n kanssa ja mitkä ovat siihen liittyviä vahvuuksia. Pirjo K. esimerkiksi jo vinkkasikin yhden hyödylliseksi kokemansa kirjan (Anne Lehtokosken "Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus").<br /> Johanna Ollihttps://www.blogger.com/profile/09491337081213521877noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-11565722841143597132021-07-15T19:23:48.925+03:002021-07-15T19:23:48.925+03:00Kiitos vastauksestasi, Johanna!
Se oikean diagnoos...Kiitos vastauksestasi, Johanna!<br />Se oikean diagnoosin saaminen oli monimutkainen prosessi. Kävin mm. työterveyslääkärillä. Olin vastaanottoaikaa tilatessani sanonut epäileväni ADHD:tä. Vastaanotolla lääkäri kysyi pirullisella äänensävyllä: "Miksi sinä haluaisit itsellesi lasten diagnoosin?" En osannut vastata siihen mitään, vaan vaikenin ja itkin vastaanoton ulkopuolella saamaani kohtelua. <br />Aika monenlaisia vaikeuksia ADD on työssä tuonut. Minua on pidetty epäluotettavana, vaikka olen mielestäni hyvin rehellinen. Tähän selitys on löytynyt Anne Lehtokosken kirjasta "Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus". Siinä sanotaan suunnilleen näin: "Jos aivojen vireystila ei ole ollut riittävä tiedon tullessa aivoihin, niin siitä ei jää aivoihin muistijälkeä." Eli: Kun töissä on vaikka sovittu jostain asiasta, niin minä saatan jonkin ajan päästä väittää, etten ole ikinä kuullutkaan sellaisesta. Tämä siksi, että asiasta sopimisen hetkellä olen ollut väsynyt taikka jotain muuta eikä aivoihini ole jäänyt muistijälkeä.<br />Nyt, eläkeläisenä, ei tarvitse huolehtia työasioista. Lääkitys antaa kuitenkin tekemisiin jonkinmoista ryhtiä.<br />Johanna, enemmänkin voin näitä ADD-juttuja kertoa, jos sinua kiinnostaa.Pirjo Knoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-4567427672246178539.post-72214499531108126882021-07-15T15:16:12.921+03:002021-07-15T15:16:12.921+03:00Ai niin, nimimerkin saa vaihdettua niin, että klik...Ai niin, nimimerkin saa vaihdettua niin, että klikkaa "kommentti nimellä" -tekstin perässä olevaa alasvetovalikon nuolta ja valitsee sieltä vaihtoehdon Nimi/URL-osoite. Silloin voi kirjoittaa Nimen kohdalle oman nimensä tai keksimänsä nimimerkin. URL-osoitteen kohdalle ei tarvitse kirjoittaa mitään. <br /><br />Jos on sisäänkirjautuneena on Gmail- tai Google-tunnuksella, se tarjoaa automaattisesti sitä tunnusta vaihtoehdoksi, mutta silloinkin vaihdon voi tehdä edellä mainitulla tavalla. Johanna Ollinoreply@blogger.com