keskiviikko 27. elokuuta 2014

Lapsen näkökulma



Kuinka usein muistat kyykistyä lapsen korkeudelle katsomaan, miltä maailma siellä näyttää? Tai osaatko katsella maailmaa ylösalaisin, nurin niskoin sohvalta roikkuen tai taikalasien läpi?

Joskus ihan konkreettinen näkökulman vaihtaminen auttaa ymmärtämään lapsen tapaa nähdä maailma, mutta usein tarvitaan muitakin keinoja. Aikuinen tietysti toivoisi sellaisia, joilla nappia painamalla voi saada vastauksen kysymykseen: mitä siellä lapsen pään sisällä oikein liikkuu. Mutta eihän sellaisia nappeja ole. Ja jo Rousseau aikanaan tiesi, että

lasten kasvatus on kutsumus,
 jossa täytyy ymmärtää hukata aikaa
voittaakseen aikaa.

Siis tärkein ohje myös lapsen ymmärtämistä tavoitteleville on: ole valmis käyttämään siihen aikaa.

Mutta onhan niitä ihan konkreettisiakin keinoja, joiden avulla voi kuuntelemista ja lapsen maailman ymmärtämistä opetella. Esimerkiksi lapsen ehdoilla leikkiin osallistuminen, valokuvaaminen  (voimauttavan valokuvan idealla) ja sadutus ovat hyviä keinoja tutustua lapsen maailmaan.

Viimeksi mainittua on jo aika paljon tutkittu tieteellisestikin. Linkkejä joihinkin tutkimuksiin löytyy esimerkiksi Lapsetkertovat ja toimivat ry:n sivuilta. Hyviä perusteoksia aiheesta ovat Liisa Karlssonin Sadutus —Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (uudistettu painos 2014) ja Liisa Karlssonin ja Reeli karimäen toimittama Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan (2012). 

Sadutukseen ja muihin lapsinäkökulmaisiin tutkimuksiin ja niiden käytännön sovelluksiin voi tutustua myös uudessa Lapsinäkökulma-blogissa, jossa me lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijät kirjoitamme tieteen ja käytännön näkökulmista lasten maailmaan. Blogi on ensimmäisen aktiivisen kuukautensa aikana saanut jo ihan uskomattoman suuren suosion: yli 6000 käyntiä! Siitä lienee kiittäminen sosiaalista mediaa ja aiheesta innostuneita lukijoita, kun minunkin kirjoitustani ”Kun lapsia alettiin kuunnella”  tuossa blogissa on jaettu Facebookissa jo käsittämättömät yli tuhat kertaa. Aivan mahtavaa, että lasten kuuntelu kiinnostaa niin monia!

tiistai 12. elokuuta 2014

Tanssin taikaa



Kuvaaja: Satu Mikkonen
Tanssimisella on todettu monia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi lavatanssi on tutkitusti hyvää terveysliikuntaa, joka kattaa terveysliikuntasuositusten kestävyyskunto-osion (Kuuttila 2012) ja argentiinalaisella tangolla voidaan vähentää masennusta ja stressiä (Pinniger ym. 2012). Mutta ennen kaikkea: tanssiminen on hauskaa! (Ja kaikki hauskahan on hyvää vatsalle, kuten kaikkien viisauksien äidin Tove Janssonin Muumimamma on todennut).   

Kesäloman huipentavassa salsaillassa sain ihailla huiman taidokasta pyörätuolitanssia ja keskustella siitä Pirkanmaan Pyörätuolitanssijat ry:n valmentajan Jarno Jokelan kanssa (kuvassa Sirkka Saarisen kanssa). Tässä joitain keskustelussa jaettuja ajatuksia:

Tärkeää on se, mitä ihminen itse haluaa. Kun löytyy kiinnostus, halu tai jopa intohimo tekemiseen, löytyvät myös kyky ja voima uuden oppimiseen. Ja kun kiinnostuksenkohde on löytynyt, sen opettelussa saa ja pitääkin vaatia paljon. Muuten käy niin kuin vammaisille ihmisille valitettavan usein käy, että alkaa uskoa, ettei pysty paljon mihinkään, kun ei paljon mitään vaadita (tai jos vaaditaan liikaa väärissä asioissa).

Tässä olisi melko varmasti avain myös onnistuneeseen kuntoutukseen. Ainakin yhdessä lapsia koskevassa tutkimuksessakin (Mandich 2003) se on todettu, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kertonut.  

Tottahan elämässä pitää opetella sellaistakin, mikä ei niin paljon kiinnosta. Mutta jos sitä voisi opetella sen kiinnostavan asian kautta tai edes sen ohella, niin kyllä elämä kirkastuisi. Tätä tanssin taikaa soisin joka ikisen lasten ja vammaisten ja kaikkien ihmisten kanssa työskentelevien tuovan työhönsä.