keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kauneus


Kaunista on se, kun ihminen uskaltautuu toisen katseen kohteeksi ja se toinen katsoo niin, että silmät säteilevät. Kaunista on se, kun aidot tunteet saavat tulla nähdyiksi; suru, pelko, ilo, rohkeus – ihan kaikki. Kaunista on se, kun ihminen uskaltaa antaa epätäydellisyytensä näkyä ja tulee hyväksytyksi sellaisenaan. Kaunista on se, kun ammattilainen uskaltaa luopua toisen puolesta tietämisestä ja opetella katsomaan toisen silmin. Kaunista on se, kun joku uskoo hyvään jo silloin, kun se ei vielä ole nähtävissä.

Tämä kaikki on sellaista sisäistä kauneutta, jota ei aina ole helppoa tallentaa muille nähtäväksi. "Lempeä katse IV"-näyttelyssä siinä on kuitenkin onnistuttu. Näyttelyssä esitellään valtavan hienoja voimauttavan valokuvauksen projekteja, joiden takana on pitkä dialoginen prosessi, jossa päähenkilöt ovat saaneet tulla nähdyiksi omilla ehdoillaan ja itselleen merkityksellisellä tavalla. Näyttely tuo esiin harvinaislaatuisia, tavallisesti tietosuojan vuoksi piiloon jääviä projekteja, joissa syntyy korjaavien katseiden ketju, kuten näyttelyn esitteessä osuvasti kuvataan.



Lempeä katse -näyttelyssä ja -seminaarissa mieleeni painuneita ajatuksia
-          Miten haluat minun sut näkevän? (opettajan kysymys oppilaalle)
-          Ota minut tällaisena kuin oon (erityisluokan pojan musiikkivalinta oman kuvaesityksensä taustalle)
-          On hyvä olla erilainen, omanlaisensa (maahanmuuttajanuoren oivallus projektin myötä)
-          Näyttäkää että välitätte, menkää luokse, olkaa läsnä! (sijoitetun nuoren neuvot omahoitajille)
-          Miksi on niin vaikeaa olla minä? (aikuisen naisen pohdintaa)
-          Johtamisen välineeksi häpeämättömän rakastava katse (yhteisön johtaja omasta työtavastaan)
-          En näe enää ympärilläni esimiehiä, näen ihmisiä (osallistujan kommentti esimiesprojektista)
-          Hoitojärjestelmässä olimme rooliemme vankeja, projektissa pääsimme niistä vapaaksi (päihdelääkäri projektista asiakkaan kanssa)
-          En ole vuosiin kokenut ylpeyttä mistään. En uskonut, että mun sisältä löytyis rohkeus – mutta se löytyi. Näistä kuvista olen ylpeä ja toivon että ihmiset tulevat niitä katsomaan (asiakas projektista päihdelääkärin kanssa)
-          Että kaikki ihmiset ovat erilaisia, eikä ketään pidä määritellä sen mukaan, miltä hän näyttää (mitä hoitoalan ihmiset voisivat koulukiusaamisesta sairastuneen pojan mielestä voimauttavan valokuvan työtavasta oppia)


Siis kauneutta on.
Rakkautta on. Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä!
-Eeva Kilpi

Näyttely on nähtävissä 15.6.2017 asti Helsingin keskustassa, aivan Rautatientorin vieressä kulttuurikeskus Caisassa (Fennia-kortteli, Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14) ja sinne on vapaa pääsy. Erityisesti suosittelen menemään paikalle maanantaina 29.5. klo 15.30–18 tai perjantaina 2.6. klo 15.30–18, jolloin voimauttavan valokuvan menetelmän kehittäjä Miina Savolainen ja näyttelyn tekijät ja päähenkilöt tutustuttavat sinut esillä oleviin projekteihin sekä voimauttavan valokuvan menetelmään.
 

P.S. Suosittelen edelleen lämpimästi myös Valokuvan voimaa -sarjan katsomista Yle Areenasta.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Onko pakko leikkiä?


Kun aikuinen kysyy, onko pakko leikkiä lapsen kanssa, ajattelen hänen vain unohtaneen, miten hauskaa leikkiminen on. Sillä lapsenahan se oli siitä kysyjästäkin ihan varmasti hauskaa. Tarvisi siis vain muistuttaa mieleen, miten siihen hauskuuteen pääsee käsiksi. 

Nythän on niin onnellisesti, että olen yhdessä väitöskirjani osatyössä tutkinut juuri tätä asiaa. Tai itse asiassa tutkin sitä, miten lapsi voi tulla kuulluksi leikissä, mutta se näyttää liittyvän tiiviisti yhteen sen kanssa, miten aikuinen suhtautuu leikkiin.

Jos joku kysyy, onko pakko leikkiä, niin vastaisin, että ei ole – koska silloin se ei edes ole leikkiä, jos sitä tehdään pakosta. Leikin olemukseen kuuluu nimittäin vahvasti vapaus ja vapaaehtoisuus. Mutta ihan jokaiselle kysyjälle suosittelisin, että kannattaa kokeilla, voisiko leikkiminen sittenkin olla hauskaa.

Näin se voisi onnistua:

Suhtaudu leikkiin kuten lapsi. Tärkeintä leikissä on tekeminen, ei päämäärä. Sen ei tarvitse olla kehittävää, sen ei tarvitse olla hyödyllistä tai järkevää tai huolellisesti suunniteltua. Ja siitä voi seurata ihan mitä vain!

Anna lapsen opettaa. Kuuntele ja katsele ja jäljittele lasta. Malta olla hiljaa – anna lapsen puhua toiminnallaan. Kaikkea ei tarvitse koko ajan sanallistaa.

Heittäydy leikkiin. Älä mieti, onko se järkevää tai miltä se näyttää, vaan anna mennä. Vakavakin aikuinen voi löytää itsestään hassuttelijan, kun antaa leikin viedä mukanaan. Minäkin olen löytänyt!


P.S. Nämä ovat siis vinkkejä siihen, miten leikin hauskuus löydetään – ja miten lasta kuunnellaan leikin avulla. Sitten jos haluat käyttää leikillisiä keinoja lapsen opettamiseen, kasvattamiseen tai kuntouttamiseen, tarvitaan erilaisia vinkkejä.

P.S. 2 Lauantaina 13.5.2017 vietetään valtakunnallista leikkipäivää. Se on oikein hyvä syy lähteä jonnekin leikkitapahtumaan tai itse järjestää jotain hauskaa! Täältä lisätiedot: https://www.leikkipäivä.fi/mika-on-leikkipaiva/

P.S.3 Täältä voit lukea muut leikkiaiheiset bloggaukseni tässä blogissa ja olen kirjottanut aiheesta myös Lapsinäkökulma-blogiin, Terveyttä tieteestä -blogiin ja Koko Suomi leikkii -blogiin.