torstai 16. toukokuuta 2013

Lapsuus

Lapsuus on sairaus, jota kasvatus-nimisellä, lukuisia pakkokeinoja sisältävällä toimenpiteellä pyritään järjestelmällisesti poistamaan nuorista ihmisistä. Niitä nuoria ihmisiä, joita tämän sairaus vaivaa, kutsutaan lapsiksi. Lapsuudesta kärsiviin ihmisiin suhtaudutaan kuin keskeneräisiin töihin. Heidät on saatava valmiiksi. Tämä valmiiksi saattaminen tapahtuu vaiheittain tukahduttamalla kaikki ne oireet, jotka lapsuuteen kuuluvat. Näitä oireita ovat esimerkiksi uteliaisuus, kekseliäisyys, oma-aloitteisuus, rohkeus ja elämänilo. Näiden oireiden onnistuneen poistamisen tai tukahduttamisen jälkeen nuori ihminen on vapaa sairaudestaan. Hän ei ole enää lapsi, vaan kypsä aikuinen ihminen, joka on kykenevä elämään täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä.

Normaali kehitys on sitä, ettei kehittyvä yksilö (tai yhteisö) aiheuta kehittyessään ylimääräistä vaivaa häntä ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaikki sellainen kehitys, joka aiheuttaa yhteiskunnalle ”liiallista” rahan tai voimavarojen käyttöä on luettava epänormaaliksi. Näin ollen tavoitteena on pidettävä kehitystä, jonka aikana yksilö ikään kuin lipuu yhteiskunnan normaalien sosiaalistamishankkeiden, kuten koulun ja päiväkodin läpi vaivatta, eikä aiheuta turhaa vaivaa näitä rakenteita ylläpitäville instituutioille.   

Mitäs tästä olette mieltä? Minun mielestäni kerrassaan teräviä huomioita ja vieläpä harvinaisen nasevasti sanoiksi puettuna. Tekstin on kirjoittanut Turun opettajankoulutuslaitoksen opiskelija Jarno Nieminen (joka antoi minulle luvan julkaista sen). Hän kirjoitti ajatukset Terve koululainen -opintojakson ryhmätunnilla, jossa pyysin jokaista opiskelijaa pohtimaan paperille, mitä ajattelevat lapsuudesta ja mitä heidän mielestään on normaali kehitys. Taidattekos sen paremmin sanoa?