maanantai 15. joulukuuta 2014

Valoa pimeyteen



Joku viisas on joskus sanonut: "On parempi sytyttää kynttilä, vaikka pienikin, kuin kirota pimeyttä." Yksikin pieni kynttilä voi tuoda valoa monille, jotka sen avulla löytävät tiensä pimeydessä ja parhaimmillaan saavat siitä vielä tulen omiin soihtuihinsa. Yksikin ihminen voi saada aikaan paljon, vaikka aloittaisi kuinka pienistä teoista.

Viime aikoina olen vaikuttunut erityisesti lapsista ja nuorista, jotka ovat saaneet aikaan paljon hyvää. Pienestä alkoi hyvän tekeminen esimerkiksi Anna Rukolla, joka 16-vuotiaana keksi alkaa huutokaupata tekemiään koruja uuden lastensairaalan hyväksi. Aluksi tavoitteena oli saada muutama tuhat euroa, jolla olisi voitu kustantaa yksi neliö uuteen sairaalaan, mutta nyt kasassa on yli 50 000 euroa, jolla saadaan kokonainen huone.

Vastikään luovutettiin Nobelin rauhanpalkinto sen kaikkien aikojen nuorimmalle saajalle, nyt 17-vuotiaalle Malala Yousafzaille (jonka mahtavan hienon puheen voi lukea tai kuunnella tästä). Hän aloitti lasten oikeuksien puolustamisen 11-vuotiaana blogin kirjoittamisella. Aika pienestä alkoi sekin nyt maailman laajuiseksi levinnyt vaikuttaminen lasten koulunkäyntioikeuden puolesta.

Koulutus on yksi tehokkaimmista keinoista saada valoa leviämään. Harvoin sitä muistaa, ettei ole kovin kauan siitä, kun meillä Suomessakaan eivät kaikki lapset päässeet kouluun. Vielä linnanjuhlien sankarin, sotaveteraani Hannes Hynösen syntyessä ei Suomessa ollut oppivelvollisuutta eivätkä varsinkaan kaikki syrjäseutujen lapset päässeet kouluun.

Lapset ovat ennenkin puolustaneet oikeutta oppimiseen. Yksi tällainen sankari oli vuonna 1900 syntynyt Aleksanteri Ahola-Valo, jonka elämästä kertoo elokuva nimeltä Valo. Elokuvassa kerrotaan pienen pojan uskomattomasta rohkeudesta ja halusta jakaa hyvää kohtaamistaan vaikeuksista ja vastustuksesta huolimatta. Tämä poika nimittäin perusti 8-vuotiaana koulun, johon vähävaraisetkin lapset pääsivät. Suosittelen elokuvaa lämpimästi – siinä on paljon ajattelemisen aihetta niin aikuisille kuin lapsillekin. DVD-version lisämateriaalitkin kannattaa katsoa, niissä on osattu etsiä lapsinäkökulmaa!

Sankareita tarvitaan, että hyvä leviäisi. Mutta vielä enemmän tarvitaan sankareiden tukijoita, sillä yksinäisen sankarin vaikutus jää lopulta aika vähäiseksi. Jokaiselle löytyy kyllä oma tapansa levittää valoa!

Mikä on sinun tapasi? Annatko rahaa, aikaa, osaamistasi? Tilaatko hyvää tukevia lehtiä, toimitko hyviä asioita edistävässä yhdistyksessä, kirjoitatko, teetkö vapaaehtoistyötä? Voit blogin kommenteissa kertoa omia vinkkejäsi sellaiseen hyvän tekemiseen, joka edistää lasten ja/tai vammaisten hyvinvointia täällä Suomessa ja maailmalla.


Hyvää joulua, valon juhlaa kaikille blogin lukijoille! 


P.S. Kuvat ovat tällä kertaa lainattuja, tässä ensimmäisen kuvan linkki ja tässä toisen.
 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Liputa lasten oikeuksien puolesta!




Pidätkö lapsia ja lasten oikeuksia arvossa? Nyt jos koskaan: näytä se nostamalla lippu salkoon lapsen oikeuksien päivänä 20.11.! Ja levitä sanaa, että muutkin nostaisivat – Sisäministeriö nimittäin harkitsee tämän ja viime vuoden kokemusten perusteella, määrääkö se päivän pysyväksi liputuspäiväksi.

Mielestäni liputuspäivä olisi tässä kohtaa erittäin paikallaan. Se nostaisi lapsen oikeudet jokaisen kalenteriin ja jokaisen silmiin ulkona liikuttaessa; varmasti se siis lisäisi tietoisuutta asiasta.

Monethan eivät edes tiedä, mitä lapsen oikeuksien sopimuksessa sanotaan, vaikka se sitoo Suomen valtiota oikeudellisesti – eli meitä kaikkia, jotka olemme (välillisesti tai suoraan) lasten tai heidän asioidensa kanssa tekemisissä. Vaikka moni asia on lasten oikeuksien suhteen Suomessa hyvin, niin paljon olisi vielä parannettavaakin, kuten Lastensuojelun keskusliitto tiedotteessaan toteaa.

Sitä paitsi: mitä kertoo maastamme se, että kaikki liputuspäivät ovat aikuisten kunniaksi? Nyt asia voidaan korjata ja osoittaa arvostusta myös lapsille!

Siis jaa sinäkin liputuskampanjasta tietoa somessa (Facebookissa on oma kampanjasivunsa) sekä haasta mukaan koulut, päiväkodit, seurakunnat ja oma kuntasi, työpaikkasi, harrastuspaikkasi ja esimerkiksi oma taloyhtiösi. Viime vuonna muutamakin kaupunki havahtui liputtamaan, kun heille siitä twiitattiin :) Tänä vuonna tiedän ainakin Turun, Tampereen ja Helsingin liputtavan.

Voit myös lisätä liputuskampanjan bannerin nettisivuillesi, Facebook-sivuillesi ja sähköpostin allekirjoitukseen. 

Kerrothan kantasi lisäksi suoraan Sisäministeriölle Ota kantaa -sivulla, jotta liputuspäivä varmasti saataisiin pysyväksi käytännöksi. 

Lapset ansaitsevat oman päivänsä! 



P.S. Jos haluat tietää enemmän lasten oikeuksista ja erityisesti (vammaisten) lasten oikeudesta tulla kuulluksi, kannattaa tutustua kokoamaani linkkilistaan.Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teemana on lapsen oikeus leikkiin - siitä kirjoitin eilen Terveyttä tieteestä -blogissa. 

P.S.2 Päivitys 14.1.2015: Eläköön, sisäministeriö esittää lapsen oikeuksien päivää liputuspäiväksi! Kansalaiset pitävät lapsen oikeuksia liputtamisen arvoisena! Kannatti pitää meteliä ja ottaa kantaa - meidän kaikkien!  

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Monenlaista kommunikointia



Olen jo jonkin aikaa ymmärtänyt (tai ainakin luullut ymmärtäväni), että puhuminen ja kirjoittaminen eivät ole ainoita hyviä kommunikointikeinoja – eivätkä edes parhaita. Sillä eri viestintäkeinoja ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat kaikki arvokkaita.

Elämä on jo vuosien ajan yrittänyt kouluttaa minua ymmärtämään tätä tieteen, ihmissuhteiden ja harrastusten kautta. Olen sen verran hidas oppimaan, että kaikki keinot on tarvittu. Tanssin maailmassa olen saanut hurmaantua siitä, millaista yhteisymmärrystä kehon kielellä voidaan yhdessä luoda. Sillä saadaan aikaan ihan ihmeitä. Ihmissuhteissa (varsinkin lasten, mutta joidenkin harvinaisten aikuistenkin kanssa) olen oivaltanut, miten paljon toiminnan ja intuitiivisen ymmärryksen kautta voidaan viestiä. Ja miten tärkeää se on.

Tiede on auttanut havaitsemaan ja sanoittamaan tätä kaikkea. Sillä kyllähän ne sanatkin, tietenkin, ovat tärkeitä. Siksi olikin vähän hätkähdyttävää huomata, että itse edelleen käytän sanoja, jotka ovat ristiriidassa kaiken edellä kirjoittamani kanssa. Yksi twiitti auttoi huomaamaan tämän.

Siis miksi puhumme vaihtoehtoisesta kommunikaatiosta, kun tarkoitamme kaikkea ei-kielellistä kommunikaatiota? Tai miksi puhumme puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä? Nämä ilmaisut asettavat sanallistetun kielen jälleen kerran normiksi ja normaaliksi, kaiken muun siitä poikkeavaksi ja siis lähtökohtaisesti ikään kuin vähän huonommaksi.

Kuitenkin kaikkihan me ihan koko ajan käytämme muutakin kuin kielellistä kommunikaatiota, ja sen on monissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan jopa enemmän kuin sanojen. Se vain liian usein jätetään huomiotta ja arvostamatta tässä yksipuolisesti rationaalista logiikkaa ja tiettyyn kaavaan sopivaa kognitiivista kompetenssia arvostavassa maailmassamme.

Asioiden arvo ei tietenkään ole kiinni siitä, miten tavallisia tai yleisiä ne ovat. Eikö olekin muuten ristiriitaista, että esimerkiksi jalokiviä pidetään sitä arvokkaampina, mitä harvinaisempia ne ovat, mutta ihmisten ominaisuuksien suhteen usein päinvastoin? Vaan eihän se tee sanoista arvokkaampia, vaikka enemmistö ajattelisi sanoina, sen sijaan että kuvina tai jollain muulla tavoin. Monenlainen ajattelu ja kommunikointi rikastavat maailmaa!