Viisi vuotta – eikä suotta!

Tänään on Lastenneurologian hoitajat ry:n eli Lanen viisivuotissyntymäpäivä. Paljon on viidessä vuodessa ehditty saada aikaan: yksi yksipäiväinen ja kolme kaksipäiväistä koulutusta (Helsingissä, Oulussa ja Tampereella), monipuoliset kotisivut, kolme Lasten asialla -lehden numeroa, neljä tutkimusklubia Helsingissä ja monta Tampereen koulutuspäivillä, kaksi hienoa kannatustuotetta, Twitter-tili (jolla 1156 seuraajaa) sekä yhteistyötä muun muassa Epilepsialiiton, Ensitietoverkoston, Vammaisperheiden monitoimikeskus Jaatinen ry:n ja Lapsen oikeuksien verkoston sekä Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen kanssa. 

Mutta ennen kaikkea: ollaan luotu koko Suomen kattava lastenneurologian hoitajien verkosto, jossa kollegiaalinen tiedon ja kokemusten jakaminen on mahdollista – ja paljon on jo jaettukin. Lanelaiset ovat upea porukka, jolla on valtava tietomäärä ja kokemus lastenneurologian hoitotyöstä. Lanelaisten kokoontumisissa aina voimaantuu!

Tätä kaikkea juhlitaan tänä syksynä monessa paikassa. Synttärien kunniaksi Lanen tarjoaa tiedettä ja täytekakkua eli tutkimusklubeja seitsemällä eri paikkakunnalla. Lisäksi Lane tarjoaa paljon kehutun Erityisen äiti -esityksen, joka on näyttelijä Annu Sankilammen omakohtainen esitys kehitysvammaisen lapsen äitiydestä. Esitys on Lanen jäsenille ilmainen ja ei-jäsenillekin osallistuminen maksaa vain viisi euroa. Niin, ja jäseneksi liittymisenkin saa nyt loppuvuonna ihan lahjaksi!

Synttärilahjaksi  Lanelle toivoisin uusia jäseniä, jotta saataisiin joukkovoima entistä vahvemmaksi. Vain neljä puuttuu, että sata olisi täynnä! Toivoisin myös paljon käyntejä kotisivuillamme, mistä löytyy vaikka kuinka paljon hyödyllistä tietoa luettavaksi ja jaettavaksi – lasten parhaaksi. Siksi Lane on olemassa: lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. Sitä työtä jatketaan!

P.S. Koko Lanen tarina on luettavissa täältä.

Kun hyvästä tulee totta

Tieteessä yritetään perinteisesti tehdä näkyviksi asioita, jotka voidaan todistaa todeksi. Oikeassa elämässä näin ei pitäisi olla.  Oikeassa elämässä (jota myös opetuksen, kasvatuksen, kuntoutuksen, hoitotyön ja kaiken auttamistyön soisi olevan) hyvästä voi tulla totta, jos siihen halutaan uskoa jo silloin, kun sitä ei vielä näy.

Eräs väline hyvään uskomiseen ja sen näkyväksi tekemiseen on voimauttava valokuvaus. Menetelmän kehittäjä Miina Savolainen on sanonut, että kun joku vasta hauras ja nupullaan oleva asia tulee näkyväksi, siitä tulee totta. Kun se tulee jaettavaksi ihmisten välillä, siihen voidaan alkaa uskoa ja se voi alkaa vahvistua todellisuudessa. Tärkeää on siis se, mitä valitaan tehdä näkyväksi.  Jonkun pitää ensin uskoa ihmisen ehjyyteen, joka on vasta epävarmaa – vasta sitten se voi vahvistua.

Jos ette usko tähän, niin katsokaa Valokuva voimaa -sarja Yle Teemalta (alkaen maanantaina 17.10.2016 klo 16:55) tai Yle Areenalta ja sanokaa sitten, oletteko vielä samaa mieltä. Sarjassa kerrotaan tavallisten ihmisten tarinoita siitä, mitä tapahtui, kun he lähtivät läheistensä kanssa mukaan voimauttavan valokuvauksen prosessiin. 

Tämä on toisin katsomista, asioiden uudelleenmäärittelyä

– ehjän ja hyvän näkyväksi tekemistä.

- Miina Savolainen

Uudestaan vaan!

Neljävuotias oli aloittanut jalkapalloharrastuksen. Se oli niin hauskaa, että sitä piti leikkiä aina kotonakin äidin kanssa. Vuorotellen kummatkin olivat valmentajan ja lapsen rooleissa.

Kerran lapsi (lapsen roolissa) potkaisee ohi eikä osu palloon. Äiti valmentajana ei sano mitään. Lapsi kommentoi moittivasti, että valmentaja oli unohtanut tärkeän repliikin, ja lisää sitten keveällä ja iloisella äänellä, mitä olisi pitänyt sanoa:"Uudestaan vaan!"

Sellaisia valmentajia, kasvattajia, hoitajia, opettajia ja kuntouttajia tämä maa tarvitsee, jotka pystyvät tuohon: Ilon levittämiseen. Epäonnistumisten näkemiseen kevyesti, osana tekemisen prosessia. Tekemisen näkemiseen tärkeämpänä kuin tulosten. Ja rohkaisevan äänen iskostamiseen lapsen mieleen. 

Ihminen ei ole kone

Kyllä suututtaa huonosti tehdyt tutkimukset. Sellaiset, joissa oletetaan, että ihminen on kuin kone, johon syötetään jonkin kaavan mukaan jotain, ja sitten muka tulokset voidaan mitata totuutena.

Olen viime aikoina lukenut tutkimuksia, jotka liittyvät lasten valmistelemiseen toimenpiteisiin. Monissa niissä koko tutkimuksen pilaa juuri tuo absurdi lähtöoletus. Tutkimuksen menetelmäosiossa kerrotaan, että on käytetty jotain valmistelun välinettä, vaikka kuvakirjaa, ja sitten mitataan lapsen ahdistus ennen ja jälkeen kuvakirjan. Mutta ei ollenkaan kerrota, MITEN kirjaa käytettiin! Jätettiinkö lapsi selviytymään yksin kirjan kanssa vai saiko hän lukea sitä turvallisen aikuisen kainalossa kirjasta keskustellen vai oliko mahdollisesti kirjaa hänen kanssaan lukeva aikuinen vielä ahdistuneempi kuin lapsi.

Luulisi, että kenen tahansa järkeen juolahtaisi, että välineen käyttötavalla ja käyttäjällä on väliä, kun mitataan välineen vaikutusta ihmiseen. Mutta ei, monenkaan tutkijan mieleen ei näytä juolahtavan.

Ja sitten, jos käyttötapa yritettäisiin vakioida – kaikille kirjaa lukee sama aikuinen, yhtä kauan, samassa paikassa ja niin edelleen – niin sehän vasta absurdia olisi. Koska lapset ovat erilaisia. Joku tarvitsee paljon aikaa, jonkun on saatava pomppia kirjaa kuunnellessaan, joku haluaa olla aikuista lähellä, joku haluaa olla rauhassa. Sitä paitsi samakin aikuinen olisi kuitenkin jokaisen lapsen kanssa erilainen. Ja vaikka oletettaisiin aikuisen voivan olla samanlainen, ei siltikään voitaisi sanoa, millaista kirjan käyttö on jonkun toisen aikuisen kanssa. 

Ei vuorovaikutusta vain koskaan voida vakioida. Ja siitähän valmistelussa on kysymys: aikuisen vuorovaikutuksesta lapsen kanssa.

P.S. Kerron omasta tutkimusprosessistani kaikille avoimella ja ilmaisella Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Studia Generalia -yleisöluennolla 12.10.2016 otsikolla Lapsinäkökulman etsiminen muuttaa tutkijaa. Jos tämä ja muut päivän luennot kiinnostavat, ilmoittaudu mukaan 3.10. mennessä. Saliin mahtuu 160 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tästä linkistä näkyy päivän ohjelma, paikka sekä aikataulu, ja tästä pääsee ilmoittautumaan. Kirjoitin aiheesta enemmän Terveyttä tieteestä -bloggauksessani. 

Hankala potilas

Osastolle oli tulossa murrosikäinen poika, jonka kerrottiin olevan todella hankala, riitaisa ja mahdoton käsitellä. Minusta tulisi hänen oma hoitajansa. Mietin, miten oikein selviäisin.

Onneksi tajusin, että se oli väärä kysymys. Aloin sen sijaan miettiä, miten parhaiten tekisin pojan olon hyväksi, osoittaisin hyväksyntää, suhtautuisin arvokkaana ihmisenä. Aika paljon piti omaa päätä säätää, että sain pois vallan siltä "mitä siitäkin tulee"-ajatukselta.

En enää muista, miten pojan sitten kohtasin, mutta toivoakseni ihan samalla tavalla kuin nekin potilaat, joista en tällaista negatiivista etukäteismielikuvaa ollut saanut. Sen muistan, miten osastoviikko sujui: meillä oli oikein mukavaa yhdessä.  Poika oli ihan tavallinen murrosikäinen nuori. Tarvittiin vain rajat ja rakkautta.

Hoitotyössä pitäisikin ehdottomasti päästä irti kaikenlaisesta kielteisestä leimaamisesta, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään ja joka vielä usein perustuu väärinymmärryksiin tai -tulkintoihin. Hyvä esimerkki tästä kerrotaan Sairaan(hyvä)hoitaja-blogissa  Ennakkoluulot potilaista -kirjoituksessa. Tutkimuksissakin on tullut esiin, miten hankalista potilaista (tai perheistä) puhuminen liittyy enemmän ammattilaisiin itseensä kuin potilaisiin, ja että siitä voi oppia pois – ja miten hyviä vaikutuksia poisoppimisella on (Veijola 2004).

Sitä paitsi: haluaisitko itse tulla kohdelluksi hankalana potilaana? 

Näetkö happamina vai kauniina?

Kuka ei ymmärrä leikkiä?



Missä voi leikkiä toisten kanssa?

Sairaalan lastenosastolla kuuluu olla leikkihuone. Se on itsestään selvää kaikille, jotka ymmärtävät lapsista ja hoitotyöstä edes jotain. Leikille täytyy olla tilaa, koska leikkiä tarvitsevat sekä hoitajat työvälineekseen että lapset virkistymiseen (Aldiss ym. 2009, Gillis 1989, Pelander 2008), terveen kehityksen mahdollistumiseen (Kuntz ym. 1996), tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn (Hatava ym. 2000, Li & Lopez 2008, Rocha ym. 2008, Salmela 2010, Visintainer & Wolfer 1975) sekä nopeampaan parantumiseen, sillä stressihän tutkitusti hidastaa toipumista (Jamison ym. 1987). Jo pelkästään sillä, että lapsi on saanut leikkiä rentouttavassa ympäristössä ennen terveydenhuollon ammattilaisen tapaamista on suuri vaikutus siihen, että kohtaaminen sujuu hyvin (Pedro ym. 2007).



Missä mahtuu rakentamaan?

Mutta ihan riippumatta kaikista leikin hyvistä seurauksistakin lapsilla on oikeus leikkiin Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella – eikä se oikeus häviä sairaalaan joutumisen myötä, pikemminkin päinvastoin. Lapsen oikeus leikkiin sairaalassa on huomioitu paitsi lapsen oikeuksien sopimusta selittävässä Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa (YK 2013), myös European Association for Children in Hospital -järjestön laajasti hyväksytyissä lasten sairaalahoidon standardeissa (EACH 1988).

Aivan erityisen ehdottomasti leikkihuone kuuluu olla lastenneurologisella osastolla, jossa leikki on hoitajien keskeinen työväline niin lapsen kehityksen arvioinnissa, kehityksen tukemisessa kuin lapsen lähiaikuisten ohjaamisessakin (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2014) ja myös lapsen kuuntelussa ja lapsen näkökulman ymmärtämisessä (Olli, Salanterä, Karlsson & Vehkakoski, tulossa) – mikäli siis asiakaslähtöisyyttä pidetään tärkeänä. Ja mikäli lasta pidetään asiakkaana.



Missä kaikki on lapsen kokoista?

Vaan kun sairaaloiden tiloista saavat joskus päättää henkilöt, jotka eivät käsitä hölkäsen pöläystä lapsista tai hoitotyöstä, niin voidaan päätyä sellaiseenkin älyvapauteen kuin erään sairaalan lastenneurologisen osastolla, jossa leikkihuone oli remontin myötä pakko nimetä toimintahuoneeksi, jotta se saatiin osastolle!  Tämä kuvastaa sellaista sekä lasten näkökulman ja lasten oikeuksien että hoitotyön ymmärtämättömyyttä ja vähättelyä, jota en voi sulattaa. Se kertoo myös siitä järjettömyydestä, että tiloista päätettäessä ei lainkaan tarpeeksi kuunnella niitä, jotka ymmärtävät siellä tehtävän työn luonnetta ja merkitystä.

 

Toivottavasti kaikissa niissä Suomen sairaaloissa, joissa parhaillaan suunnitellaan tai rakennetaan uusia lastensairaaloita (ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa) ollaan vähän viisaampia ja kuunnellaan niin lapsia kuin lastenosastoilla työskenteleviä ammattilaisiakin sekä näihin molempiin liittyvää tieteellistä tutkimustietoa – jotta laadukas hoitotyö mahdollistuisi ja jotta lasten oikeudet toteutuisivat.



Aistien ymmärrystä

Jos syöttäisit mansikkajogurttia henkilölle, joka ei osaa tai voi puhua, ja huomaisit hänen reaktiostaan, ettei se ole mieluista, mitä ajattelisit? ”Ahaa, hän ei pidä mansikkajogurtista, annetaan siis ensi kerralla jotain muuta.” Vai tulisiko mieleen muita vaihtoehtoja? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei siinä olevista mansikkaklimpeistä? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta tämä jogurtti on liian kylmää / lämmintä? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta tämä lusikka tuntuu pahalta hänen suussaan? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta liian vahva hajuveteni häiritsee häntä?  Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei siitä, että syötän häntä liian nopeasti / hitaasti? Hän pitää mansikkajogurtista, mutta ei halua syödä pelkästään sitä, vaan sen kanssa myös leipää?

Jos silittäisit olkapäästä henkilöä, joka ei osaa tai voi puhua, ja huomaisit hänen reaktiostaan, ettei se ole mieluista, mitä ajattelisit? ”Ahaa, hän ei pidä kosketuksesta, en siis koske enää.” Vai tulisiko mieleen muita vaihtoehtoja? Hän pitää kosketuksesta, mutta minun karhean käteni krahina vaatetta vasten on hermostuttavan kuuloista? Hän pitää kosketuksesta, mutta kosketan liian kevyesti / voimakkaasti? Hän pitää kosketuksesta, mutta valkosipulin haju hengityksessäni häiritsee häntä?  Hän pitää kosketuksesta, mutta juuri nyt hän ei halua itseään koskettavan?

Lastenneurologiassa työskenteleville hoitajille on tuttua, että aistimukset voidaan kokea hyvin eri tavoin. Mutta erilaisuuteen ei tarvita neurologista diagnoosia – herkillä aistijoilla aistikokemukset vaikuttavat elämään suuresti ja voivat huomiotta jätettynä aiheuttaa paljon kärsimystä. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, mutta sitä on erittäin tärkeää ymmärtää ja huomioida hoitotyössä.

Jos syöttäisit tai koskettaisit minua, reaktioni syy voisi olla mikä vaan edellisistä. Siksi toivoisin, että yrittäisit kysyä minulta, mikä on syynä reaktiooni ja huomioisit myös sen, että syitä voi yhtä aikaa olla useita. Vaikken voisi puhua, voisin ehkä näyttää vastauksen kuvataulun, katsekehikon, nopean piirrosviestinnän tai jonkun muun puhetta tukevan tai korvaavan menetelmän avulla. Muistaisithan "tästä vai tästä syystä" -kysymysten lisäksi aina tarjota myös "jostain muusta syystä" -vaihtoehdon.  

Elämä ilman mansikkajogurttia vielä menettelisi, mutta elämää ilman kosketusta olisi kovaa kestää.

Vammaisten lasten oikeudet

Nyt juhlitaan tärkeää asiaa: Suomi on tänään 10.6.2016 vihdoin saattanut lain voimaan jo vuonna 2006 hyväksytyn YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista. Sopimuksessa ei keksitä mitään uusia oikeuksia, vaan tarkastellaan olemassa olevien ihmisoikeuksien toteuttamiskeinoja vammaisten olosuhteet huomioiden. Tämä on tarpeellista siksi, että vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen aivan liikaa elinolosuhteitaan ja 

osallistumismahdollisuuksiaan heikentäviä fyysisiä, sosiaalisia ja taloudellisia esteitä. He ovat yksi vakavimmassa syrjäytymisvaarassa olevista ryhmistä, kuten Heli Leppälä ja Kalle Könkkölä Bioetiikan instituutin kirjoituksessaan toteavat ja kuten myös Ihmisoikeuskeskuksen selvitys kertoo. 

Lapsille on omistettu sopimuksessa kokonainen oma artikla (art. 7), mutta yhteensä heidät mainitaan 35 kertaa 14 eri yhteydessä. Tietysti kaikki muutkin kohdat, joissa lapsia ei erikseen mainita, koskevat heitä. On kuitenkin hyvä, että lapset on tehty näkyväksi tässäkin sopimuksessa, koska heidän oikeutensa muuten usein unohtuvat.

Käyn tässä läpi oman ryhmittelyni ja itse luomieni otsikoiden mukaan ne kohdat, joissa lapset mainitaan. Ne voisi toki nimetä ja ryhmitellä monella muullakin tavalla, mutta tässä on nyt yksi versio. Alakohdat ovat suoraan sopimuksesta (korkeintaan joitain sanajärjestyksiä tai sanamuotoja olen hieman selkeyttänyt).

Lapset mainitaan YK:n vammaissopimuksessa erikseen näissä yhteyksissä:

1.       Oikeus omana itsenään kasvamiseen ja hyvinvointiin

-  On kunnioitettava vammaisten lasten kehittyviä kykyjä ja sitä, että heillä on oikeus säilyttää identiteettinsä (art.3).

-  Kaikissa vammaisia lapsia koskevissa toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu (art. 7).

2.       Oikeus yhdenvertaisuuteen

-         Vammaisten lasten on saatava nauttia  täysimääräisesti  kaikkia  ihmisoikeuksia  ja  perusvapauksia  yhdenvertaisesti  muiden  lasten  kanssa (sopimuksen johdanto).

-          On toteutettava kaikki tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että vammaiset lapset voivat nauttia kaikista ihmisoikeuksista ja perusvapauksista täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa (art. 7).

3.       Oikeus osallisuuteen omassa arjessa ja yhteiskunnassa

-          Vammaisilla lapsilla on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa heihin vaikuttavissa asioissa ja että heidän näkemyksilleen annetaan asianmukainen painoarvo heidän ikänsä ja kypsyytensä mukaisesti, yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa, ja että heillä on oikeus saada vammaisuutensa ja ikänsä  mukaista  apua  tämän oikeuden toteuttamiseksi.

-          Vammaisten  henkilöiden (myös lasten) kanssa tulee neuvotella tiiviisti  ja  aktiivisesti osallistaa heidät heitä edustavien järjestöjen kautta laadittaessa  ja  toimeenpantaessa  lainsäädäntöä ja politiikkaa, joilla tätä yleissopimusta pannaan  täytäntöön  sekä  muissa  vammaisia  henkilöitä   koskevissa   päätöksentekoprosesseissa (art. 4).

4.       Oikeus turvallisuuteen

-          On otettava käyttöön  tehokkaat,  muun muassa naisiin ja lapsiin keskittyvät politiikat  ja  lainsäädäntö  sen varmistamiseksi,  että  vammaisiin  henkilöihin  kohdistuvat  hyväksikäyttö-, väkivalta-   ja   väärinkäytöstapaukset tunnistetaan,  tutkitaan  ja  sen  ollessa  tarkoituksenmukaista, saatetaan syytteeseen (art 16).

-    Vammaiset  lapset  on rekisteröitävä  välittömästi  syntymänsä  jälkeen,  ja  heillä  on  syntymästään lähtien oikeus nimeen ja oikeus saada kansalaisuus (art. 18)

5.       Oikeus terveyteen ja eheyteen

-          Vammaisilla henkilöillä (mukaan lukien lapset) on oikeus säilyttää hedelmällisyytensä yhdenvertaisesti muiden kanssa (art. 23).

-          On järjestettävä ne terveydenhuoltopalvelut, joita vammaiset henkilöt  tarvitsevat  erityisesti  vammaisuutensa  vuoksi,  mukaan  lukien  varhainen   tunnistaminen   ja   puuttuminen   tarvittaessa,  sekä  palvelut,  joilla  pyritään  minimoimaan  ja  estämään  uusia  vammoja,  myös  lasten ja vanhusten keskuudessa (art. 25).

6.       Oikeus perhe-elämään

-                         -  Vammaisilla  lapsilla on oikeus mahdollisuuksien mukaan oikeus tietää vanhempansa ja olla vanhempiensa huollettavana (art. 18).

-          Vammaisilla  lapsilla  on  yhdenvertaiset  oikeudet  perhe-elämään.   Näiden oikeuksien toteuttamiseksi  sekä vammaisten   lasten   kätkemisen, hylkäämisen,  laiminlyömisen  ja  erottelun  estämiseksi  sopimuspuolet  pyrkivät  antamaan  varhaisessa vaiheessa  ja  laajasti  tietoa,  palveluja  ja  tukea  vammaisille  lapsille  ja  heidän  perheilleen (art. 23).

-          Lasta ei saa erottaa vanhemmistaan näiden tahdon vastaisesti, jolleivät toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset   voidaan   saattaa   tuomioistuimen tutkittaviksi, sovellettavien lakien ja menettelyjen mukaisesti totea erottamisen olevan tarpeen lapsen  edun  turvaamiseksi.  Missään tapauksessa lasta ei saa erottaa vanhemmistaan lapsen  oman  tai  toisen  tai  molempien  vanhempien vammaisuuden perusteella (art. 23).

7.       Oikeus koulutukseen

-          -   Vammaisia  lapsia  ei saa sulkea maksuttoman  ja  pakollisen  ensimmäisen  asteen tai toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle vammaisuuden perusteella (art. 24).

-       

-          -  On varmistettava, että näkövammaisten, kuurojen,  kuulovammaisten  tai  kuurosokeiden  (erityisesti lasten) koulutus annetaan yksilön kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla kielillä, viestintätavoilla ja -keinoilla sekä ympäristöissä, jotka mahdollistavat oppimisen ja sosiaalisen kehityksen maksimoinnin (art. 24).

8.       Oikeus leikkiin ja vapaa-ajan toimintaan

-         -  On varmistettava, että vammaiset lapset voivat yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa osallistua  leikki-,  virkistys-,  vapaa-ajan-  ja  urheilutoimintaan, mukaan lukien koulujärjestelmässä tarjottava toiminta.

****

Koska tosiaan kaikki muutkin tuon noin 27 sivuisen sopimuksen oikeudet koskevat myös lapsia, vaikkei heitä joka kohdassa ole erikseen mainittu, palaan kyllä vielä varmasti myöhemminkin tähän aiheeseen. Jokaisen vammaisten lasten (ja aikuistenkin!) kanssa työskentelevän pitäisi kuitenkin huolehtia, että tavalla tai toisella tutustuu sopimuksen sisältöön, koska se tästä päivästä lähtien on osa oikeusjärjestystämme ja velvoittaa meitä toimimaan sen mukaan - ja myös opettamaan lapsille, mihin kaikkeen heillä on oikeus.

P.S. Täältä löytyy linkit sopimukseen ja muuhun lisätietoon.
P.S.2 Finlexissä tietoa sopimuksesta ja itse sopimusteksti (pdf:nä)