tiistai 20. tammikuuta 2015

Muutosta tarvitaan!

Kerran nuorena sairaanhoitajana olin raskaassa elämäntilanteessa. Hyvä ystäväni oli silloin Amerikassa opiskelemassa. Hän soitti sieltä minulle (vaikkei se siihen aikaan ollut lainkaan halpaa), kuunteli huoliani ja sanoi:”Kuule, sä tarvit lomaa. Tuu tänne!”

Ihan ensimmäiseksi taisin riemastua: mikä ihana ajatus! Loma ja mahdollisuus tärkeän ystävän tapaamiseen! Sitten tajusin, ettei ole rahaa. Eikä lomapäiviä. Enkä ole ikinä matkustanut ihan yksin. Ja mitä sitä nyt muutenkaan, tosta vaan, toiselle puolelle maailmaa lähtemään - ilman mitään järkevää syytä. Ystävän kanssahan voi soitella ja meilata, ei sitä varten tarvitse maan ääriin matkustaa.

Mutta sitten iski mieleeni, että oi, siellähän pääsisi kuuntelemaan kantria livenä. Ja tajusin, että todellakin haluan ja todellakin tarvitsen tämän matkan. Todellakin olen virkistyksen tarpeessa.

Jostain sain päähäni ajatuksen: se on vain järjestelykysymys. 
Ja niin se olikin!

Puhuin ystävilleni halustani lähteä - ja kas, yhdellä oli ylimääräistä rahaa lainata minulle. Puhuin työpaikalla halustani lähteä - ja kas, sain muutaman päivän palkatonta vapaata, kun hankin sijaisen itselleni. Vapaapäivien ja ylitöiden yhdistäminen lähekkäin olevaan vappuun ja pääsiäiseen mahdollisti viikon reissun kohtuullisilla kustannuksilla. Ja matkajärjestelyjen opettelu - sehän oli hauskaa ja avartavaa!

Sen jälkeen olen tajunnut, että elämässä hyvin monet asiat ovat vain järjestelykysymyksiä. Tämän toivoisin myös hoitotyötä tekevien ja sitä opettavien ja johtavien oivaltavan. Aivan liian usein törmään siihen, että hoitajat perustelevat muutosten mahdottomuutta sillä, että joku muu jossain on päättänyt asian. Tai että ei siihen ole rahaa. Tai että aina on tehty näin. Tai että ei ole aikaa.

Mutta miten on? Voidaanko ilman rahaa ja ylimääräistä henkilökuntaa tehdä muutoksia? Ylen A-studion Hoivakoti kuntoon -projekti osoitti tehokkaasti, että kyllä voidaan. Että pienillä muutoksilla voidaan saada paljon hyvää aikaan.

Tavallaan noloa, että media tekee sen, mikä meidän hoitajien ja hoitotieteilijöiden olisi jo kauan sitten pitänyt saada aikaan: laittaa muutoksen tuulet puhaltamaan vanhustemme laitoshoidossa. Mutta samalla tietysti valtavan hienoa, että joku siihen ryhtyi ja joku sen sai alkuun.

Mutta nyt: Sama, mitä on tehty tuossa hoivakodissa, pitää tehdä kaikissa laitoksissa, asumisyksiköissä ja sairaaloissa. Rutiineilla perustelu, ihmisten ohittaminen ja laitosmainen kohtelu hiiteen! Asiakkaiden, asukkaiden ja potilaiden kuuntelu, yksilöllisyyden huomiointi ja yhteisöllisyys kunniaan!

Hoitajat! Käärikää hihanne ja olkaa se muutos, jota tämä maa tarvitsee! Olkaa niitä, jotka kuulevat, mitä ihminen tarvitsee, olkaa sysäämässä hyviä muutoksia käyntiin yksilöiden ja yksiköiden elämässä!

2 kommenttia:

  1. Olen aivan samaa mieltä. Keskustelin juuri viime yönä kollegan kanssa siitä, miten pienillä muutoksilla, etenkin asennemuutoksilla, saataisiin niin paljon aikaan. Pohdimme asioita, kuten potilaan hoitoon sitoutuminen, hoitohenkilöstön jaksaminen ja ylipäätään tehokkaampi ellei terveydenhuoltojärjestelmä niin ainakin toimipaikka. Miksi me suomalaiset niin vieroksumme muita ihmisiä? Pelkällä hymyllä, pysähtymisellä, läsnäololla ja kuuntelemisella voi vaikuttaa muutoksen syntyyn - eivätkä nämä välttämättä vie sen enempää aikaa tai energiaa kuin muukaan käytös. Ajattelisin, että itse asiassa jopa päinvastoin.

    Eräs psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi viisaasti jotenkin näin: "On turhauttavaa, että sama potilas tulee hoitoon kerta toisensa jälkeen samojen ongelmien takia. Yritän kuitenkin aina auttaa parhaan kykyni mukaan, koska ehkä viiden vuoden päästä potilaalla loksahtaa palat kohdalleen ja jokin mitä olen sanonut on auttanut potilaan pääsemään kiinni muutokseen." Tämän olen ottanut itselleni jonkinlaiseksi ohjenuoraksi hoitotyössä toimiessani.

    P.S. Pisti hymyilyttämään, kun kirjoitit "Mutta sitten iski mieleeni, että oi, siellähän pääsisi kuuntelemaan kantria livenä."

    VastaaPoista
  2. Viisaasti sanoi tuo psykiatrinen sairaanhoitaja. Ei ketään voi pakottaa parantumaan tai etenemään prosesseissaan nopeammin kuin mihin hän on valmis – sen sijaan hidastaa ja estää voidaan, jos ei hoideta hyvin joka kerralla.
    Ja viisaasti sanoit sinäkin Rayan: pelkällä kuuntelemisella voidaan tosiaan saada aikaan isoja muutoksia. Tämä on aihe, johon sekä hoitotyössä että hoitotieteessä pitäisi keskittyä todella paljon nykyistä enemmän. Itse olen lukenut aika paljon muiden tieteenalojen tutkimuksia (koska lapsia ja erityisesti vammaisia lapsia on niin vähän kuunneltu hoitotieteen tutkimuksissa), ja niiden avulla on tosiaan voitu osoittaa, miten paljon kuuntelu todella muuttaa asioita. Yksi esimerkki on Niikon & Korhosen tutkimus, josta olen toisessa blogissa kertonutkin: https://lapsinakokulma.wordpress.com/2014/08/14/kun-lapsia-alettiin-kuunnella/
    Kantri, niin :). Tässä kohtaa elämää en taitaisi olla sen takia valmis matkustamaan toiselle mantereelle, mutta sen silloinen vetovoima kertoo harrastusten merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Parhaimmillaan harrastukset auttavat ihmistä kuuntelemaan itseään ja sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee voidakseen hyvin - olipa se sitten rentoutumista, liikuntaa, porukkaan kuulumista, vanhoista kaavoista irtautumista tai jotain ihan muuta.

    VastaaPoista