Lapsuudentutkimuksen antia

Mitä jäi käteen Values of Childhood and Childhood Studies -konferenssista Oulussa viime viikolla? Joitain käyntikortteja, muutamia uusia LinkedIn-kontakteja, jokunen Twitter-seuraaja ja -seurattava, oman osaamisen epäilyä, omien näkemysten vahvistumista, ehkä jokunen uusikin ajatus.

Tässä joitain poimintoja mieleen jääneiden esitysten tuloksista tai johtopäätöksistä (metodologiset pohdinnat jääkööt toiseen kirjoitukseen).  Osa perustuu esitysten keskeisiin teemoihin, osa saattaa olla ihan sivuseikoista poimittuja yksittäisiä ajatuksia, jotka vain minusta olivat merkityksellisiä.
Kävin kuuntelemassa erityisesti esityksiä, jotka liittyivät leikkiin, kuunteluun ja kuulumiseen. Kuinka ollakaan, ne kaikki myös tuntuvat kietoutuvan toisiinsa.

Leikistä tiedetään, että lapset tarvitsevat tilaa ja aikaa häiritsemättömälle leikille. Anne Greven ja Knut Olav Kristensenin toimintatutkimuksessa oli todettu, että juonelliset leikit (dramatic play) häiriintyvät siitäkin, jos lapsia on liikaa. Tutkimusprojektissa lastentarhanopettajat järjestivät erillisiä leikkituokioita 3-4 lapsen ryhmille ja raportoivat kokemuksistaan tutkijoille. Tutkijat havaitsivat yhdeksi ongelmaksi opettajien puutteelliset leikkitaidot. Onneksi aikuisetkin voivat oppia paljon, jos lähtevät mukaan lasten leikkiin.

Eräs merkityksellinen havainto tuossa tutkimuksessa oli se, että ajan antaminen lasten juonileikeille ja niihin mukaan meneminen sai opettajat ja pääsemään lähelle lapsia ja tutustumaan heihin ihan uudella tavalla. Ennen projektia joidenkin opettajien mielestä varsinkin pienten lasten leikki oli ollut toistavaa ja tylsää, mutta lähelle meneminen sai heidät näkemään uusin silmin.

Lähelle pääsemiseen ja luottamuksen syntymiseen tarvitaan aikaa, ja luottamusta tarvitaan, jos halutaan auttaa vaikeissa ongelmissa. Tämä oli nuorten lastensuojeluasiakkaiden viesti, jonka Mikko Oranen välitti meille nuorten ideoimasta Uskomme sinuun –usko sinäkin -projektista , joka ei ollut tieteellinen, vaan oppaan kehittämisprojekti sijaishuollossa oleville nuorille.

Luottamuksen syntymiseen tarvitaan myös kokemusta kuulluksi tulemisesta. Mielenkiintoinen havainto Susanna Kinnusen tutkimuksessa oli, että kun päiväkodissa kuunneltiin lapsia, se lisäsi luottamusta myös päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien välillä. Lasten kuuntelu välittyi vanhemmille uudenlaisten reissuvihkojen avulla: niihin oli kirjoitettu lasten spontaanisti kertomia tarinoita, ei aikuisten ajatuksia. Tarinoista kuuluivat lasten näkökulmat tärkeisiin ”mitä sinulle kuuluu” ja ”kuka sinä olet” -kysymyksiin, joita meidän aikuisten pitäisi useammin kuunnella sen tyypillisemmän ”mitä sinä osaat”-kysymyksen sijaan.

 
Erityistä tukea tarvitsevien lapsen lasten kohdalla pitäisi kuuntelun lisäksi huomioida mahdollisuudet heidän toiminnalliseen osallistumiseensa. Kysyin aiheesta väitöskirjatutkimuksen tehneeltä Kristine Järnefeltiltä mikä mahdollistaa sen, että lapsi saisi olla lapsena toisten lasten joukossa.  ”Että keskipisteessä on lapsi itse, ei hänen vammansa eivätkä ammattilaiset”, kuului vastaus, ”silloin lapsen on mahdollista kuulua joukkoon.”  

Kuuluminen (belonging) oli aiheena myös Annu Hahon esityksessä, ja mielenkiinnolla jään odottamaan hänen tulevaa artikkeliaan, jotta saisin kuulla lisää hänen Buberin, Weilin ja Levinasin käsityksiin pohjautuvasta jaottelustaan yksilölliseen, yhteisölliseen, toiminnalliseen ja kompetenttiin kuulumiseen.

Haluaisin myös nähdä, mitä tapahtuisi, jos valtaa saisi Sirkka Komulaisen ajatus siitä, että riippuvuutta ei tarvitsisi nähdä alempiarvoisena kuin vapautta. Ehkä silloin kaikkien erilaisten ja erityisten olisi helpompi kuulua joukkoon. 

P.S. Kirjoitukseni perustuu milloin vajavaisella ja milloin valtavan vauhdikkaalla englannilla pidettyihin esityksiin ja niistä kiireessä kirjoittamiini muistiinpanoihin. Eli hyvin mahdollista on, että olen ymmärtänyt joitain asioita toisin, kuin esittäjät ovat tarkoittaneet. Mikäli lukijoissa on konferenssissa läsnä olleita, olisi kiva kuulla sekä samoista että eri esityksistä mieleen jääneitä ajatuksia. Samoin kuin tietenkin niiden ajatuksia, jotka eivät siellä olleet, mutta joilla tämä kirjoitus herätti jotain!

P.S. 2. Tänään on kansainvälinen sairaanhoitajan päivä. Tämä ei ollut oikein siihen teemaan sopiva kirjoitus, joten lukekaa sopivampi täältä: Hoitajien päivä