Miten toista voi auttaa muuttumaan?

Hoitotyössä on oikeastaan aina kyse ihmisen auttamisesta muutoksessa. Niin kuin opetuksessa ja kasvatuksessakin. Joskus ihminen itse haluaa muuttua, joskus ei, mutta loppujen lopuksi muutos on ainoa pysyvä asia tässä maailmassa. Vaikka ei haluaisi muuttua, ihmisen elimistö muuttuu, elinympäristö muuttuu ja ihmiset ympärillä muuttuvat, ja kaikki se vaikuttaa ihmiseen itseensä.

Halusipa ihminen muuttua tai ei, auttaminen ei aina ole ihan helppoa. Onhan niin monta väärää tapaa auttaa. Oikeitakin tapoja ehkä on monia, mutta jotain yhteistä niillä kaikilla varmaan on. 
Tämä pohdinta syntyi katsottuani elokuvan Avaruudessa ei ole tunteita. Mainio tarina nuoresta Simonista, jolla on Aspergerin syndrooma ja veli, joka ymmärtää häntä sekä vanhemmat, jotka eivät ymmärrä. Veljen parisuhteiden kautta Simonkin yrittää opetella ymmärtämään vaikeita asioita: tunteita, ystävyyttä, rakkautta.

Simonin tarina kertoo, miten ihmisessä voidaan saada aikaan hyviä muutoksia: välittämällä.  Pelkästään se kuitenkaan ei riitä - varmasti vanhemmatkin hänestä välittivät. Auttamiseen tarvitaan ymmärrystä, mutta ei liikaa. Puuttuvan ymmärryksen osan tilalle aitoa kiinnostusta ja uskaltavaa ihmettelyä. Tarvitaan halua ja kykyä kommunikoida sille toiselle ymmärrettävällä tavalla. Tarvitaan rohkeutta tutustua toiseen ja kokeilla uusia asioita ja kykyä olla oma itsensä.

Siinä kaikki. Mitenkäs näitä opetettaisiin?