keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Yliherkkyyttä tai aliherkkyyttä



Se on tiedetty jo pitkään, että autismin kirjon ihmisille on tyypillistä, että heidän aistinsa toimivat yli- tai aliherkästi. Silti moni ammatti-ihminenkään ei ymmärrä, miten paljon aistipoikkeavuudet voivat ihmisen elämää vaikeuttaa. Ne voivat esimerkiksi olla yksi syy siihen, miksi autistinen henkilö käyttäytyy muita häiritsevästi eri tilanteissa. Tämä on onneksi huomioitu Haastavan käyttäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -hankkeessa, ja aiheesta on tehty opas.

Toinen opas on tehty autismin kirjon henkilölle itselleen aistiasioiden pohtimiseen ja apukeinojen löytymiseen.Mitä aistiongelmille voidaan tehdä? Tärkeintä lienee se, että sekä henkilö itse että ihmiset hänen ympärillään ymmärtävät, miten juuri tämä henkilö kokee eri aistiärsykkeet. Silloin häiritseviä ärsykkeitä voidaan vähentää ja hyvissä tilanteissa vähän kerrallaan totutella uusiin tai niihin häiritseviinkin ärsykkeisiin. Vaikka näin, kuten tässä  Carl H. Delacaton ajatuksia referoivassa kirjoituksessa esimerkkinä kerrotaan:

Pekan äiti totutti lapsensa yliherkkää kuuloaistia autoajeluilla. Hän oli nauhoittanut kasetille kodinkoneiden ääniä, koiran haukkumista ja TV-mainosten musiikkia. Nämä olivat ääniä, joihin Pekka reagoi poikkeavasti. Autoajelu oli Pekan mielipuuhaa. Hän oli tällöin rento ja rauhallinen. Matkoilla äiti soitti ääniä kasetilta aluksi hyvin hiljaa. Pekan sietokyvyn kasvaessa voitiin äänen voimakkuutta lisätä. Pekka tottui ääniin ja oppi sietämään niitä paremmin.

Toinen asia, missä autismin kirjon henkilöt voivat olla yli- tai aliherkkiä on ehkä vähemmän tunnettu, nimittäin tunnekokemukset. Tai lähinnä tunnettua on ehkä ajatus aliherkkyydestä tunneasioissa. Ja joillain tällaista aliherkkyyttä tosiaan ilmeneekin.

Autistinen kirjailija Iris Johansson (2008) on kertonut lapsuudestaan näin:

Tavallaan minulle oli tarpeen, että joku oli tunteiden vallassa, millaisten tahansa, jotta itse voisin olla läsnä ja mukana tavallisessa elämässä. Muussa tapauksessa jouduin omaan maailmaani ja olin kaukana inhimillisestä vaikutuksesta ja kontakteista ---. En koskaan ymmärtänyt, että ihmiset jakoivat tunteet myönteisiin ja kielteisiin. Koska en itse kokenut tunteita, uskoin, että kummankinlaiset olivat yhtä hyviä.

Mutta voi myös olla niin, että autismin kirjon henkilö on yliherkkä tunteille, ja hänen suojautumisensa liian vahvoilta kokemuksilta näyttää ympäristön silmissä aliherkkyydeltä. Tällaisista kokemuksista kerrotaan blogissa ”Asperger-syndroomaisen sielu”:

Kuten jo mainitsin, monesti poistun äkkiä paikalta, kun joku alkaa itkeä. En tee sitä ilkeyttäni. En tahtoisi olla tyly ja jättää toista yksin, mutta toisen ihmisen paha olo usein pelästyttää minut niin pahasti, etten voi muuta, kuin "juosta karkuun." --- Minä tunnen usein erittäin voimakkaasti, vaikka se ei ehkä näykään päälle päin. Ollessani todella iloinen ainoastaan hymyilen pienesti, jos sitäkään. Usein näytän täysin vakavalta, ehkä jopa surulliselta, mutta sisimmässäni olen äärettömän onnellinen.

Mitä tunneyli- tai aliherkkyydelle sitten voi tehdä? Eilisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä.

Tänään 2.4.2014 on siis autismitietoisuuden päivä, jonka tapahtumia löytyy tästä ja tästä. Päivän kunniaksi on myös koottu laaja kokoelma autismin kirjoon liittyviä tutkimuksia.Niin, ja kannattaa lukea aikaisemmat bloggaukseni tästä aihepiiristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti