Miten ilo lisääntyy?

Ilo lisääntyy, kun sille annetaan tilaa ja kun sitä eletään todeksi. Vammaisten lasten kohdalla kolme on tärkeää: Miten puhut ja kirjoitat lapsesta, miten puhut lapselle ja miten kuuntelet lasta.

Lapsesta puhuminen (ja kirjoittaminen) 

Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin, joten ei siitä tässä enempää kuin yksi muistutus: Merkitykselliseksi puhe- ja kirjoitustavan tekee se, että se, mitä ja miten puhutaan ja kirjoitetaan ei vain kerro todellisuudesta, vaan myös luo todellisuutta. 

Tai sittenkin yksi käytännön vinkki vielä: perusta ilovihko tai ilokansio tietokoneelle tai tee ilopäivityksiä lapsesta vaikka Facebookiin tai Twitteriin (#ilolapsesta). Joka päivä mieti jo aamulla, että mitähän kivaa saan tänään kirjoittaa muistiin lapsesta. Ja viimeistään illalla kirjoita ylös lapsestasi ainakin yksi asia, josta iloitset. 

Lapselle puhuminen 

Puhu lapsen kanssa vammaisuudesta. Yleisesti tiedetään, että lapset kehittävät omia selityksiään asioista, joista ei puhuta. Vammaisuuden tulkinnoista esimerkkinä on eräässä tutkimuksessa (Kelly 2005) lapsi, joka oletti autisminsa johtuvan siitä, että oli syönyt liikaa suklaata. Aikamoinen taakka kannettavaksi lapselle!

Kannattaa muistaa, että lapselle vammaisuus merkitsee eri asiaa kuin sinulle. Merkitykset voivat olla jokaiselle lapselle erilaisia. Kuvaavaa on kuitenkin se, mitä lapset tuossa Kellyn tutkimuksessa vastasivat kysymykseen mitä tekisivät taikasauvalla jolla toteuttaa kolme toivetta. Arvaatteko, mitä he toivoivat? Ei – eivät vammatonta elämää. Vaan lemmikkieläimiä, leluja, rahaa, poikaystävää; ihan samanlaisia asioita, kuin kuka tahansa lapsi tai nuori. Vain yksi liikuntavammainen tyttö toivoi pystyvänsä kävelemään.

Ilo varmasti lisääntyy, jos voitte puhua vammaisuudesta niin, että lapsi voisi sanoa, kuten Temple Grandin: "Tiedän, että olen erilainen, mutta en huonompi." 

Lapsen kuuntelu   

Kuuntelusta olen kirjoittanut tässä blogissa paljonkin (ainakin suurin osa löytynee tunnisteella kommunikointi). Mutta nyt esittelen siihen keinon, josta en ole vielä kirjoittanutkaan: lasten kuuntelu leikin avulla.

Jos saan arvata: arki lasten kanssa on usein hektistä, raskasta, kiireistä, väsyttävää. On niin paljon velvollisuuksia, huolia ja hoidettavia asioita, ettei aina jouda leikkimään tai ei jaksa. Mutta mitähän tapahtuisi, jos ehtisit joka päivä edes hetkeksi irrottaa kaikista aikuisen velvollisuuksista ja asettuisit olemaan lapsen kanssa keskittyen vain häneen? Minä luulen, että ilo lisääntyisi. Ja saisit voimaa lapsista. Ja lapset sinusta.

Niin vanhempien kuin ammattilaistenkin kannattaa tutustua Papunetissä esiteltyyn Huomioivan yhdessäolon toimintamalliin, jonka tarkoituksena on löytää yhdessä olemisen ilo vammaisen lapsen (tai aikuisen) kanssa. Mallia toteuttavalta aikuiselta se vaatii tilanteeseen heittäytymistä, halua viettää aikaa lapsen kanssa, kykyä havainnoida mikä on lapselle mielekästä ja rohkeutta päästää irti sellaisista toiminta- ja vuorovaikutustavoista, jotka eivät toimi. Lisäksi aikuisen pitää osata pohtia vuorovaikutustilanteita ja oman vuorovaikutustapansa merkitystä sekä kirjata havaintoja muistiin.

Mikä parasta: Lapsen kuuntelu voimaannuttaa lapsen lisäksi aikuistakin! Se estää meitä tulemasta pelkästään täysikasvuisiksi! 

Sinä olet pian täysikasvuinen,

jos jatkat tuohon tyyliin, sanoi homssu.
Sinusta tulee kuin isä ja äiti, ja se on sinulle aivan oikein.

Sitten näet ja kuulet ihan tavallisella tavalla,
et nimittäin näe etkä kuule mitään,
ja sen jälkeen sinusta ei ole mihinkään. 
–     Tove Jansson

P.S. Tämä ja edellinen kirjoitus perustuvat vierailuuni 
Riihimäen Kehitysvammatuki ry:n illassa.