Kuinka usein muistat kyykistyä lapsen korkeudelle
katsomaan, miltä maailma siellä näyttää? Tai osaatko katsella maailmaa
ylösalaisin, nurin niskoin sohvalta roikkuen tai taikalasien läpi?
Joskus ihan konkreettinen näkökulman vaihtaminen auttaa
ymmärtämään lapsen tapaa nähdä maailma, mutta usein tarvitaan muitakin keinoja.
Aikuinen tietysti toivoisi sellaisia, joilla nappia painamalla voi saada
vastauksen kysymykseen: mitä siellä lapsen pään sisällä oikein liikkuu. Mutta
eihän sellaisia nappeja ole. Ja jo Rousseau aikanaan tiesi, että
lasten kasvatus on
kutsumus,
jossa täytyy ymmärtää hukata aikaa
voittaakseen
aikaa.
Siis tärkein ohje myös lapsen ymmärtämistä
tavoitteleville on: ole valmis käyttämään siihen aikaa.
Mutta onhan niitä ihan konkreettisiakin keinoja, joiden
avulla voi kuuntelemista ja lapsen maailman ymmärtämistä opetella. Esimerkiksi
lapsen ehdoilla leikkiin osallistuminen, valokuvaaminen
(voimauttavan valokuvan idealla) ja sadutus ovat hyviä keinoja tutustua lapsen maailmaan.
Viimeksi mainittua on jo aika paljon tutkittu
tieteellisestikin. Linkkejä joihinkin tutkimuksiin löytyy esimerkiksi Lapsetkertovat ja toimivat ry:n sivuilta. Hyviä perusteoksia aiheesta ovat Liisa Karlssonin Sadutus —Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (uudistettu painos 2014) ja Liisa
Karlssonin ja Reeli karimäen toimittama Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan (2012).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti