 |
| Kuvaaja: Satu Mikkonen |
Kesäloman huipentavassa salsaillassa sain ihailla huiman taidokasta pyörätuolitanssia ja keskustella siitä Pirkanmaan Pyörätuolitanssijat ry:n valmentajan Jarno Jokelan kanssa (kuvassa Sirkka Saarisen kanssa). Tässä joitain keskustelussa jaettuja ajatuksia:
Tärkeää on se, mitä ihminen itse haluaa. Kun löytyy kiinnostus, halu tai jopa intohimo tekemiseen, löytyvät myös kyky ja voima uuden oppimiseen. Ja kun kiinnostuksenkohde on löytynyt, sen opettelussa saa ja pitääkin vaatia paljon. Muuten käy niin kuin vammaisille ihmisille valitettavan usein käy, että alkaa uskoa, ettei pysty paljon mihinkään, kun ei paljon mitään vaadita (tai jos vaaditaan liikaa väärissä asioissa).
Tässä olisi melko varmasti avain myös onnistuneeseen kuntoutukseen. Ainakin yhdessä lapsia koskevassa tutkimuksessakin (Mandich 2003) se on todettu, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kertonut.
Tottahan elämässä pitää opetella sellaistakin, mikä ei niin paljon kiinnosta. Mutta jos sitä voisi opetella sen kiinnostavan asian kautta tai edes sen ohella, niin kyllä elämä kirkastuisi. Tätä tanssin taikaa soisin joka ikisen lasten ja vammaisten ja kaikkien ihmisten kanssa työskentelevien tuovan työhönsä.
Kirjoitat todella asiaa. Ja vaikka kirjoitat lapsista, tekstisi osui ja upposi myös ainakin yhteen aikuiseen liikuntavammaiseen liikkujaan. Olisiko mahdollista lainata paria kohtaa tästä tekstistäsi omaan liikunta-aiheiseen blogiini, lähteen tietenkin mainiten?
VastaaPoistaKiitos kommentista, Pauliina! Kirjoitan tosiaan enimmäkseen lapsista, mutta useimmat asiat sopivat kyllä ihan aikuisiinkin.
PoistaIlman muuta voit lainata tekstiä blogiisi, kun mainitset lähteen. Laita sitten vaikka tänne kommentteihin linkki bloggaukseesi, niin tämänkin blogin lukijat pääsevät lukemaan ajatuksiasi!
Osui ja upposi :) Sopii sekä omaan maailmaan (väitöskirjan parissa uurastamiseen) sekä ammatillisesti. Tulee mieleen käsite lähikehityksen vyöhyke: asian pitää olla "sopivan hankalaa" jotta oppii ja ylipäätään innostuu opiskelemaan uutta. Liian helppo tai liian vaikea sammuttavat motivaation.
VastaaPoistaJa hauskuus& vatsa &Muumimamma - se vasta osuvaa onkin!
Hauskaa, että osui ja upposi, Anu! Lähikehityksen vyöhyke tosiaan - aikuisella usein yhtä tärkeä kuin lapsella. Mullakin meinasin erään tanssilajin opettelu loppua ensimmäiseen kertaan, kun heti olisi pitänyt osata löytää lapatukilihakset omasta selästään ja osata niitä käyttää - no, onneksi pääsin yli reippaasti ohi lähikehitykseni vyöhykkeen menneen opetuksen aiheuttamista masennuksen tunteista ja menin kuin meninkin uudelleen. Ja siitä se sitten aukenikin paritanssin ihmeellinen maailma :) Sen muistaminen saa ajattelemaan, että kyllä vaan kaikenlaisilla opettajilla (ja kuntouttajilla ja kasvattajilla) on aikamoinen vastuu - voivat saada ihmisen innostumaan ja oppimaan tai masentumaan ja luovuttamaan. Varsinkin lasten kohdalla vaikutusvalta on suuri, kun lapsilla ei vielä ehkä ole kokemuksia, että sellaisesta voi päästä yli.
Poista