Kuuntele lasta

Siivosin ison pinon papereita työpöydältäni. Ihmettelin, mikä paperi olikaan piilossa pinon takana: tutkimustulos siitä, että lasten mielipiteitä pitäisi kuunnella enemmän. Aika kuvaavaa: lasten mielipiteiden kuuntelu hautautuu aikuisten töiden alle…

Tutkimuksen yli tuhannesta suomalaisesta jopa 95 prosenttia oli sitä mieltä, että aikuiset tekisivät parempia päätöksiä, jos ottaisivat lasten mielipiteet huomioon. Useampi kuin kuusi kymmenestä soisi nimenomaan vanhempien kuuntelevan paremmin lapsiaan.

Jos vanhemmat eivät kuuntele tarpeeksi lapsiaan, niin ehkä ei meidänkään hoitajina tulisi pitää heitä ensisijaisina tiedonlähteinä lapsen kaikkien asioiden suhteen.

Laki potilaan oikeuksista vaatii alaikäisen potilaan mielipiteen selvittämistä hoitotoimenpiteen suhteen silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Mielestäni se on aina mahdollista. Miettikääpä pieniä vauvoja – oletteko sitä mieltä, ettei heillä ole mielipidettä siitä, miten heitä syötetään, pestään tai pistetään? Minun kokemukseni mukaan heillä on usein hyvinkin äänekäs mielipide – riippuu vain meistä aikuisista, ymmärrämmekö sitä vaiko emme.


Lapsen kuuntelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen täytyisi antaa päättää kaikesta hoidossaan. Edellä mainitussa laissakin lause hoidosta päättämisestä tulee erikseen; sitä ei ole sotkettu mielipiteen kuunteluun. Lapsen ei todennäköisesti ole hyväksi antaa päättää, ettei lääkeinjektiota pistetä, mutta hänelle voi silti suoda kokemuksen ymmärretyksi tulemisesta. Monissa muissa asioissa kuitenkin kannattaa jo imeväisikäisenkin antaa päättää asioista, jotka hän itse ymmärtää parhaiten – esimerkiksi milloin ja miten paljon hän

haluaa syödä. 

Jos kuuntelu on vaikeaa, kannattaa pohtia omaa lapsikäsitystään. Omiin toimintatapoihin vaikuttaa, näkeekö lapsen heikkona ja suojelun tarpeessa olevana vai aktiivisena, ajattelevana ja osaavana. Vai yhtä aikaa molempina.
Hyviä keinoja lapsen kuunteluun ovat esimerkiksi leikki ja sadutus – tai joskus vain

malttaminen pysähtyä hetkeksi paikoilleen.

Nykyään hoitotyönkin käytäntöjä vaaditaan perustelemaan sillä, paljonko ne vievät aikaa. Lapsen kuuntelu voi nopeuttaa toimintaa, kun lapsi rauhoittuu ja suostuu yhteistyöhön. Joskus taas hoitajan rauhoittuminen kuuntelemaan vie enemmän aikaa, kuin äkkiä lapsen puolesta päättäminen. 

Lapsen kuuntelemista ei pitäisikään perustella ajankäytöllä, vaan sillä, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi. Potilaan kuuntelu ei ole vain kaiken hyvän hoitotyön perusta, se on perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien ja potilaan oikeuksien toteuttamista. Sanotaan, että lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Tämä velvollisuus voi kuitenkin olla myös ilo – lapsilla on joskus ihan mahdottoman hienoja ajatuksia!

(Tämä kirjoittamani puheenvuoro on julkaistu vuonna 2011 Sairaanhoitaja-lehdessä 84 (3), 10.)

P.S. Olen kirjoittanut aiheesta laajemminkin Kuntoutus-lehden numerossa 3/2012, ja sen voi lukea netistä Kuntoutusportin kautta tai tästä pdf-muodossa.