Haaste: myönteisessä valossa

Hei kaikki blogin lukijat, uudet ja vanhat! 

Heitän teille haasteen. Tuokaa esiin tarinoita tai kuvia jotka esittävät vammaisia ihmisiä / erityislapsia / kehitykseltään poikkeavia henkilöitä positiivisessa valossa. Kertokaa täällä blogin kommenteissa ja kertokaa muuallakin, mitä hyviä asioita olette vammaisten ihmisten kanssa kokeneet tai heistä lukeneet tai kuulleet.  

Minä aloitan. Tässä  on aivan upeita valokuvia, joissa on mielestäni mahtavalla tavalla saatu esiin jotain meille kaikille yhteisestä ihmisyydestä – siitä, että meillä kaikilla on unelmia. Nämä kuvat ovat todella hienoja, voisin laittaa melkein minkä vaan niistä seinälleni tauluksi. Kuvat saavat ajattelemaan, että kauneus tosiaan on katsojan silmässä. Näinkin voisimme heidät nähdä!

Joskus hienoa on se, mitä ihminen saa aikaan toisissa ihmisissä, kuten erään kehitysvammaisen Joey-pojan isä kirjoittaa TheGuardian-lehdessä:  

But I think I've learned the hard way that words aren't everything, and by looking into Joey's eyes and watching his behaviour, I've seen something beyond words, something that lies behind the words, something that can't be expressed in words. 

Minulle tämänhetkisessä elämässäni positiivisia vaikutuksia elämässä aiheuttavat vammaiset henkilöt ovat virtuaalituttavuuksia. Yksi heistä on valloittava pieni poika nimeltä Uuno, johon olen tutustunut hänen äitinsä blogin kautta. Esimerkiksi tässä  kirjoituksessa Uunon mainio persoona tulee esiin monelta kantilta. Äitinsä välityksellä Uuno on osuvilla oivalluksillaan saanut minut monta kertaa nauramaan ääneen. Ja joskus itkemäänkin.

Toinen blogiystäväni on Leena, joka siskonsa avustuksella pitää yllä kahtakin blogia: Värivitamiinia,  jossa on esillä hänen sykähdyttäviä taideteoksiaan (joita kaikki tämänkin sivun kuvat* ovat), sekä hänen elämästään kertovaa  blogia. Molemmista olen saanut paljon ilonpilkahduksia arkeeni.

Monet aikoinaan työssäni tapaamat lapset ovat myös jääneet unohtumattomasti mieleeni, niin kuin eräs pellavapäinen tyttö, joka aina minut nähdessään riemuissaan huusi:"Nohanna!". Tai eräs pieni poika, joka kettunsa kanssa valloitti sydämeni heti ensitapaamisella. Joskus mietin, mitä heille ja monille muille lapsille nykyään kuuluu.

Mutta siis miksikö tällainen haaste? Koska sanoilla ja kuvilla me myös luomme todellisuutta, emme vain kuvaa sitä. Jos aina vain puhutaan ongelmista, aletaan nähdä vain ongelmia.

Sain tämän idean 26.9. junamatkalla Ouluun. Se tuli tuosta yllä mainitusta valokuvanäyttelystä, kun tajusin, millä tavalla se minuun vaikutti. Siis minuun, joka kuvittelen lähtökohtaisesti suhtautuvani vammaisiin ihmisiin yhtä hyvin kuin ei-vammaisiinkin. Näyttely paljasti minulle jotain tiedostamattomista asenteistani.

Aika hauskaa, että seuraavalla viikolla luin Jaatispostin Hyvää ja kaunista -projektista, josta erityispedagogiikan professori Paula Määttä* kirjoitti Jaatispostissa näin:

"Erittäin hieno ja kannatettava idea koota perheitten hyviä kokemuksia.
Ammatti-ihmiset ovat tottuneet arvioimaan ja raportoimaan lapsen kehityksen ongelmista ja puutteista. Ammattilaiset eivät välttämättä edes tiedosta tätä ongelmakeskeistä puhetapaansa. Positiivisen ammattilaispuheen kokoaminen voi havahduttaa pohtimaan omaa puhetapaansa. Olen luennoinut ja kirjoittanut tästä teemasta parinkymmenen vuoden ajan - ja edelleen on jatkettava. Meidän tutkimustuloksemme vahvistavat sen, että ammatilaispuhe vaikuttaa vielä vuosienkin jälkeen."

Täällä blogissa voimme nyt harjoitella sitä positiivista ammattilaispuhetta. Mutta tänne saavat kyllä mielellään kirjoittaa myös ei-ammattilaiset, eli haaste koskee kaikki lukijoita!

Tarkoitus ei ole luoda mitään sankarimyyttejä vammaisista ihmisistä tai asettaa heitä asemaan, jossa "vammaisten tehtävänä on olla inspiroivia, ylittää itsensä niin, että terveet voivat sitä ihastella" kuten Maija Haavisto kritisoi blogissaan.

Tarkoitus on pikemminkin auttaa meitä havaitsemaan, että jokaisessa on hienoja puolia, jos vain osaa katsoa. Tässäkin hoitoalan, kuntoutuksen, opetuksen ja kasvatuksen ammattilaisten tehtävä on lähellä ystävän roolia, kuten aiemmin kirjoitin.

Kohtele ystäviäsi niin kuin taulujasi:

tarkastele heitä parhaassa mahdollisessa valossa.

                                                   – Jennie Jerome Churchill

Joten antakaapa tulla! Pieniä yksittäisiä väläyksiä jostain kohtaamastanne henkilöstä, kokonaisia elämäntarinoita, tai mitä vaan, missä jostakusta tavalla tai toisella vammaisesta (tai "kehitykseltään poikkeavasta") henkilöstä puhutaan jotain hyvää. Kirjoita itsellesi ylös muutama lause tai pitkä tarina, ja jos voit salassapitovelvollisuutta tai muuta yksityisyyden suojaa rikkomatta kertoa sen muillekin, niin kerro blogin kommenteissa!

P.S. Aika hauska idea tuon Hetki unelmaa -näyttelyn jatkoksi olisi kuvata myös hoitajia, lääkäreitä, terapeutteja, opettajia, vanhempia ja sisaruksia unelmissaan. Ja laittaa sitten kuvat noiden edellisten sekaan. Varmaan sieltäkin löytyisi monta morsianta, iskelmätähteä, jalkapalloilijaa ja presidenttiä :)

P.S.2 Tänään on Kansallinen epäonnistumisen päivä. "Jos et ole epäonnistunut, et ole yrittänyt mitään uutta." Loistava idea, lukekaa tästä lisää siitä, miten epäonnistumisenkin voi nähdä myönteisessä valossa!

*Lupa lainaukseen saatu.