Vuoden aikana täällä
on käyty 5951 kertaa (luvusta ovat poissa minun käyntini). Suomen
lisäksi lukijoita on yhdeksästä muusta maasta, joista kolmesta on käyty kymmeniä
kertoja ja yhdestä jopa toista sataa kertaa. Jos 5951 käyntiä jaettaisiin tasan
koko vuodelle, jokaisena päivänä olisi käynyt 16 lukijaa. Se tuntuu hienolta – siis näköjään tälle
blogille on tilausta. Ilmeisesti nämä aiheet kiinnostavat aika suurtakin
joukkoa ihmisiä. Siitä iloitsen!
Vuoden aikana 18
henkilöä on kommentoinut yhteensä 36 kertaa. Näistä viisi useammin kuin kerran.
Erityinen kiitos heille! Eniten kommentteja
kirvoitti ystävänpäiväbloggaus
14.2.2012.
Jos jotain saisin toivoa synttärilahjaksi blogille, toivoisin saavani tietää vähän enemmän siitä, mitä te blogin lukijat ajattelette.
Hei Johanna,
VastaaPoistaolen lukenut tätä sinun blogiasi mielenkiinnolla. ylipäänsä vammaisuuteen liittyvät asiat, mutta eritoten vammaisten lasten ja perheiden ympärillä olevat asiat ovat vaikeita asioita. Niihin liittyy niin monenlaisia tunteita. on myös niin, että tutkittua tietoa alkaa nyt vasta olla niin paljon, että asioiden "kevyempi" käsittely julkisuudessa on saanut jalansijaa. Voidaan nostaa erilaisia sankaritarinoitakin esille. Voidaan suhtautua asioihin ilman kiihkoa ja nähdä sekä haitat että hyödyt, jotka liittyvät vammaisten lasten hoitoon ja elämään. Kiitos sinulle syvällisestä ja pohtivasta otteesta.
Esitänsinulle yhden kysymyksen, jota siniun ei tarvitse julkaista, jos tulet siihen päätökseen. Nuorten välisessä keskustelussa eräs nuori kommentoi vammaisen nuoen tunnereaktioon liittyvää käyttäytymistä pohtimalla, että käytöksen takana olisi ollut syyllisyyden tunteita omaa vammaisuutta kohtaan. Oletko sinä törmännyt tällaiseen. Minulle näkökulma oli uusi ja en osaa sanoa, että kirjallisuudessakaan olisi pohditttu asiaa tästä näkökulmasta. Aina mietti asioita ulkopuolisten näkökulmasta.
Eeva-Kerttu
Hei Eeva-Kerttu, kiitos palautteestasi ja siitä, että olet luonut vuorovaikutteisuutta tähän blogiin!
VastaaPoistaKyllä kehityspsykologiassa on sellainen käsitys, että lapsille ylipäätään on tyypillistä syyttää itseään sekä itselle että läheisille tapahtuneista asioista. Tämän ajatellaan liittyvän ihan tyypilliseen kehitykseen kuuluvaan (leikki-iässä alkavaan ja osittain vielä kouluikään asti jatkuvaan) maagisen ajattelun vaiheeseen, jossa lapsi pitää itseään tapahtumien keskipisteenä. Hän saattaa kuvitella ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa syyksi siihen, mitä hänelle itselleen ja muille tapahtuu.
Yksi tieteellisessä tutkimuksessa (Kelly 2005) esiin tullut vammaisiin lapsiin liittyvä esimerkki on lapsi, joka kuvitteli autisminsa johtuvan liiasta suklaan syömisestä.
Varmaankin tämän varhaisessa vaiheessa syntyneen syyllisyyskokemuksen kanssa on samoin kuin muidenkin varhaisvaiheiden vaikutusten. Ne voivat olla aika syvälle mieleen hautautuneena, ja silti sieltä vaikuttavat elämään siinäkin vaiheessa, kun nuori itse rationaalisesti ajatellen pystyy päättelemään, ettei vammaisuus ole hänen omaa syytään. Mainitsemaasi tilanteeseen en kuitenkaan ota kantaa (etkä sitä toki pyytänytkään), koska ulkopuolelta ja välikäsien kautta saadusta tarinasta on mahdoton tietää, liittyykö yllä mainittu kehitysvaiheselitys siihen ollenkaan, vai onko selitys ihan jokin muu.