Tietotaidon kehittäminen

Jos haluaa tehdä hyvää hoitotyötä, ei voi jämähtää paikoilleen. Täytyy kehittyä ihmisenä ja täytyy kehittää tietojaan ja taitojaan. Puhutaan tällä kertaa nyt näiden jälkimmäisten tarpeellisuudesta ja keinoista.

Miksi?

Luulisin, että useimmille hoitoalan koulutuksen saaneille on itsestään selvää, että ammatillinen peruskoulutus on vain pohja, jonka päälle todellinen ammattitaito rakentuu. Suuri osa ammattitaidosta opitaan töissä mallioppimisen ja itse tekemisen kautta. Mutta muitakin tiedon ja taidon keruukanavia tarvitaan, koska yhdessäkään työyksikössä ei voi olla valmiina kaikki maailman tieto, mitä loppuelämän aikana tarvitaan.

Miten?

Vanhassa vara parempi… 

Perinteisesti lisäoppia on hankittu käymällä koulutuksissa ja lukemalla kirjoja tai ammatillisia lehtiä. 

Lastenneurologisessa hoitotyössä nämä tiedonhankintatavat ovat olleet ongelmallisia siinä mielessä, että juuri tälle kohderyhmälle tarkoitettuja koulutuksia on ollut todella vähän tarjolla. Vuonna 2003 järjestettiin ensimmäiset valtakunnalliset opintopäivät ja sen jälkeen niitä on tietääkseni ollut kolmet tai neljät – en ole aivan varma määrästä, koska niistä tiedotus on kulkenut vain sairaaloiden sisällä, eikä mitään arkistoja ole.

Nyt on kuitenkin koulutustilanteeseen tullut onnellinen muutos, kun viime syksynä perustettiin Lastenneurologian hoitajat ryeli Lane, jonka tarkoituksena on nimenomaan lastenneurologian hoitotyön koulutuksen kehittäminen. Ensimmäinen koulutuspäivä "Lastenneurologianhoitotyön hyvät käytännöt"  järjestetään 9.11.2012 Helsingissä.

Toinen ongelma lisätiedon etsimisessä alallamme on ollut se, että yhtä ainoaa ammatillista oppikirjaa ei ole kirjoitettu lastenneurologisen hoitotyön näkökulmasta. (Tämän vuoksi muuten itse lähdin aikoinani yliopistoon – totesin, että jos niitä ei ole kirjoitettu, niin jonkun täytyy kai asialle  tehdä jotain.)

…vai voisiko vanhaa täydentää uudella? 

Niin, ei siis mennyt kuin kahdeksan vuotta yhdistyksen perustamiseen ja sen oppikirjan kirjoittamiseen ilmeisesti vielä hiukan kauemmin, jos lasketaan aikaa ideoiden syntymisestä niiden käytännön toteutukseen. Jos siten siis saataisiinkin aikaiseksi yksi oppikirja ja kerran vuodessa järjestettävä koulutuspäivä, niin mahtaako se riittää pitämään alan hoitajien tietotaidon riittävän korkealla näinä aikoina, kun potilaat ja heidän vanhempansa itsekin voivat helposti etsiä tietoa netin kautta ympäri maailmaa?  

Sanoisin, että ei riitä. Nykyaikaiseen hoitotyön ammattitaitoon kuuluu mielestäni myös tiedonhakutaito internetistä. Sieltä voi hakea joko "valmista tietoa" tai sitten osallistua sosiaalisessa mediassa tiedon tuottamiseen itsekin. Tästä jälkimmäisesti ajattelin nyt puhua.

Toki somea voi käyttää myös vain tiedon hakemiseenkin. Mielestäni tiedon tuottaminen vuorovaikutuksessa sopii kuitenkin  erityisen hyvin hoitoalalle – parhaimmillaan siinä oppii asiasisältöjen lisäksi sellaisia tiedonjakamisen käytäntöjä, joita voi hoitotyössäkin hyödyntää niin kollegoiden kuin potilaidenkin kanssa. Kuten esimerkiksi toisilta kysymistä, erilaisten näkökulmien huomioon ottamista ja arvostamista.

Niin kuin meidän motossamme aikoinaan ainejärjestö Adaptuksessa todettiin: 

 Tieto lisääntyy jakamalla!

Missä? 

Voi olla, että vähäisen konsultointiperinteen vuoksi me hoitoalan ihmiset emme ole tottuneet netissäkään toisiamme konsultoimaan. Joitain väyliä tähän on kuitenkin olemassa, kuten Hoitajat.netin keskustelufoorumi   ja Tehyn Speaker's corner, jossa pohditaan eettisiä kysymyksiä. Lanen jäsenille on myös oma keskustelupalsta. 

Ennen oli siis mahdollista tavata oman alan kollegoita hyvässä lykyssä kerran vuodessa jossain koulutuksessa. Nyt on mahdollista keskustella milloin vain!

Itse olen harrastuspuolen keskustelupalstojen kautta saanut niin paljon hyvää elämääni, että soisin sen olevan mahdollista myös ammatillisella puolella. Kun keskustelijoina on suuri joukko ympäri Suomea, niin aina joltain löytyy tietoa, rohkaisua, käytännön vinkkejä – tai hyviä kysymyksiä. Saati, että siinä voi tutustua ihmisiin ja saada oikeita ystäviäkin. Ja paljon muutakin. Minä olen saanut.

Keskustelupalstojen lisäksi muita sosiaalisen median kanavia tiedon hankintaan ja jakamiseen ovat esimerkiksi Twitter, Facebook  ja blogit. Itse pidän erityisesti Twitteristä sekä sen käytön helppouden, ajankohtaisuuden että verkostoitumismahdollisuuden takia. Sen kautta pysyy monista asioista hyvin kärryillä! Ja voi verkostoitua yhtäkkiä vaikka toiselle puolelle maailmaa!

Tässä on yksi opastus Twitterin käyttöön, ja tästä voi käydä minun sivultani katsomassa, miltä Twitterissä näyttää.  Twitteriä voi siis seurata, vaikkei sinne olisi itse kirjautunutkaan, mutta silloin ei pääse laittamaan omia ajatuksiaan eteenpäin eikä voi kätevästi koota kaikki itseään kiinnostavien tyyppien päivityksiä samalle sivulle.

Facebookiin en itse ole erinäisistä syistä johtuen liittynyt, mutta on sielläkin paljon ammatillisessa mielessä hyödyllisiä sivustoja, kuten vaikka Ihmisoikeudet vammaisten arkeen.

Erittäin tärkeää on kuitenkin muistaa salassapitovelvollisuus ja muu järkevä nettikäyttäytyminen. Tähän hyviä vinkkejä löytyy Lääkärilehden 7/2011 jutusta "Näin luovit sosiaalisessa mediassa". 

Tuon jutun alkuperäisessä versiossa on tällainenkin lainaus:

"Maailma on netissä. On tyhmää, jos sitä ei käytä. 

On hyvä tuoda positiivista materiaalia itsekin."

- Eeva Pyörälä

Mitä?

Kyllä te itse tiedätte, millaista tietoa itse kunkin on tarpeen hakea. Tosin sosiaalista mediaa käyttäessä voi käydä niinkin, että saa sellaistakin tietoa, jota ei ole edes ymmärtänyt tarvitsevansa. 

Ja lisäksi: teillä itsellänne on vaikka kuinka paljon tietoa tärkeistä asioista. Älkää pitäkö sitä itsellänne! Älkää tyytykö jakamaan sitä vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, kun useampikin voisi siitä hyötyä! Meidän hoitoalan ihmisten pitäisi hyödyntää koulutustamme ja kokemustamme myös koko yhteiskunnan, ei vain yksittäisten ihmisten hyväksi.