Äärimmäisen erilainen ja uskomattoman samanlainen

Kävin katsomassa elokuvan "Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä" . Päähenkilö oli asperger-piirteinen poika. Tarinan ytimenä oli isän kuoleman aiheuttamasta surusta selviäminen, mutta siihen kietoutui selviäminen elämästä ylipäänsä omien omituisuuksiensa kanssa. 

Isän menetyksessäkin ehkä traagisinta oli se, että isä oli ollut ainoa, joka poikaa ymmärsi. Isä osasi arvostaa pojan älyllisiä kiinnostuksen kohteita ja rakentaa niistä heidän yhteistä maailmaansa ja sen kautta rohkaista poikaa kontaktiin muunkin maailman kanssa. Isän keinot opettaa poikaa toimimaan peloistaan huolimatta kantoivat vielä isän kuoleman jälkeenkin. Ja niiden avulla, vähitellen, löytyi muitakin, jotka olivat kykeneviä pojan toimintaan mukaan lähtemisen tai ajatteluun samaistumisen kautta alkaa ymmärtää häntä. Koskettava, ajatuksia herättävä elokuva menetyksestä selviämisestä, erilaisuudesta, yksinäisyydestä ja yhteyden löytymisestä.

Yllä olevan kirjoitettuani kävin lukemassa elokuvan arvosteluja netistä. Kävin läpi Googlen kahden ensimmäisen sivun tuottamat linkit, joissa suurimmassa osassa arvioitsijoita häiritsi päähenkilön Thomas Hornin esittämän Oskarin hahmo. Oskaria kuvattiin sietämättömän pikkuvanhaksi ja yliaktiivisuutensa ajamana muita itsekkäästi pompottavaksi ja päällepäsmäröiväksi, liian etäiseksi, meluisaksi ja hermoja raastavaksi, taukoamatta pälpättäväksi viisastelijaksi, hahmona kohtalaisen raivostuttavaksi pojaksi, joka elää nippelitiedolla ja vaikeina hetkinään purskahtaa kiusallisiin huutomonologeihin.    

Jonkun mielestä hahmo ei ollut uskottava. Mitäs sanotte te, jotka Asperger-piirteisiä henkilöitä tunnette, kuulostaako tuo lista mitenkään tutulta? Uskottavalta?  

Erään arvioitsijan mukaan hahmoon samastuminen oli tehty tuskallisen vaikeaksi ja toisen mukaan helisevää tamburiinia koko ajan mukanaan kantava neuroottinen pikkupoika ei ole kovin sympaattinen päähenkilö. Minusta hän oli! Minä en myöskään nähnyt häntä sietämättömänä hahmona, vaan surevana lapsena, joka oli menettänyt sen ihmisen, joka oli onnistunut tekemään hänelle pelottavasta ja vaikeaselkoisesta maailmasta vähän vähemmän pelottavan ja positiivisella tavalla arvoituksellisen. Näin hänet mielenkiintoisena persoonana, jolla oli onni saada lähelleen ihmisiä, jotka pystyivät ymmärtämään häntä paremmin kuin minä itse tosielämässä varmaankaan olisin pystynyt. Näin elokuvan mallina siitä, mihin meidän kaikkien pitäisi pystyä toistemme suhteen: ymmärtämään toista edes jossain määrin hänen omasta näkökulmastaan, ei vain meidän näkökulmastamme. Vaikeaa, mutta ei ehkä kokonaan mahdotonta?

Muutamia kiittäviä arvioitakin elokuva oli saanut, joissa kahdessa jopa viitattiin positiivisessa mielessä Oscar-poikaan: 

Ikäänkuin valon pilkahduksina, elokuva onnistuu välillä tavoittamaan omaperäisen pojan aivoitukset, tuomaan yhtä aikaa kaoottisen mielen ja järjestelmällisen etsinnän yhteissoinnut esiin. - Filmitähti

Itselleni elokuva oli vapauttava kokemus, sillä se sai ajattelemaan asioita uudella tavalla. Elokuvan todellinen pääosan esittäjä on Oskaria esittävä Thomas Horn. Hän on roolissaan hyvin luonnollinen ja hänen reaktionsa eri tilanteisiin ovat uskottavia. --- Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä on erinomaisesti kerrottu nuoren pojan selviytymistarina! 

- Jukka L. Savolainen for smackthejack.net 

Elokuvan Oscar oli hyvin erikoinen poika. Ja silti niin tavallinen: kaipasi, suri, pelkäsi, toivoi, rakasti, iloitsi. Etsi omaa tietään ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Miksi meidän on niin vaikea nähdä erilaisuutta ja samanlaisuutta yhtä aikaa?

"Isä sanoi, että tapa jolla näen maailman, on lahja." 
- Oscar