Ilon jakamista – jakamisen iloa

Jos kysyttäisiin kaikilta lastenneurologian ammattilaisilta, mikä on heidän työnsä keskeisin sisältö, harva ehkä vastaisi: ilon jakamisen mahdollistaminen. Kuitenkin, kuten useasta uusimman Lasten asialla -lehden jutusta voidaan lukea, sen ehkä pitäisi olla. Erityisen hyvin tämä kuvaus sopisi mielestäni hoitotyön keskeisen sisällön kuvaamiseksi. Se, että teemme asioita, jotka edistävät lasten ja aikuisten sekä lasten keskinäistä ilon jakamista, on voimaannuttavaa, jos mikä. Ja voimaantumista juuri tarvitaan sairauden ja sen hoitojen kanssa selviämiseen, kuntoutumiseen, kehittymiseen, oppimiseen – hyvinvoivaan elämään.

Muistan, kun kerran työkuvioiden ulkopuolella tapasin erään äidin, joka kertoi kahdesta lapsestaan. Hän kertoi heidän ikänsä, heidän diagnoosinsa ja heidän ongelmansa. Mutta ei heidän vahvuuksiaan, luonteenpiirteitään, kiinnostuksenkohteitaan – ei edes heidän nimiään. Ja kuitenkin olin siis aikomassa tavata nämä lapset. Silloin ajattelin, että voi apua, näinkö ammattilaiset ovat tartuttaneet puhetapansa tähän äitiin, näinkö hän lapsensa näkee? Ja apua – näinkö me näemme lapset, näinkö me puhumme heistä? Ei kiinnostavina yksilöinä ja oman elämänsä päähenkilöinä, vaan ongelmina ja toimenpiteiden kohteina?

Jokaisen lapsen olisi tärkeää saada kokea jo vauvavaiheista lähtien olevansa iloitsemisen arvoinen. Silloin toteutuu lapsen oikeus olla oma itsensä, mikä oli tänä vuonna lapsen oikeuksien viikon teemana. Meillä ammattilaisina on suuri vastuu siinä, että olemme mukana vaikuttamassa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten tapaan nähdä itsensä. Ammattilaisten negatiivissävyinen tapa kohdata lapsi tai puhua tai kirjoittaa hänestä voi sisäistyä jo vauvavaiheessa lapsen läheisten ajattelumaailmaan ja sitä kautta myös lapsen kuvaan itsestään.

Ilon mahdollistaminen ei kuitenkaan tarkoita, että hankalat asiat ohitettaisiin kuin niitä ei olisikaan. Jos lapsella tai hänen ympäristössään on haasteita, niistä pitää voida puhua. Tärkeää on vain se, miten niistä puhutaan. Yhtä lailla pitäisi voida puhua ammattilaisten haasteista ja myös meidän ympäristöjemme haasteista, kuten vaikka vanhojen tai uusien sairaaloiden ratkaisuista, jotka eivät aina edistä sitä, minkä takia sairaalat ovat olemassa: potilaan parasta. Lasten asialla -lehdessä aloitetaan keskustelua tästäkin aiheesta ja toivottavasti se jatkuu Lanen jäsenkeskustelupalstalla tai lehden keskustelupalstalla, jotta kaikkien tieto ja ymmärrys saataisiin yhteiseksi hyödyksi. Lehteä julkaiseva yhdistys Lastenneurologian hoitajat ry eli Lane on olemassa juuri siksi, että sekä kehittämisideat että ilo onnistuneista ratkaisusuista voitaisiin jakaa.

****** 

Tämä kirjoitus julkaistiin 20.11.2019 Lasten asialla -lehden pääkirjoituksena.  Lue lehdestä myös Jukka Mäkelän kirjoitus ilon jakamisen merkityksestä lapsen kehityksen kannalta, Hanna Hassisen kommenttipuheenvuoro ilon lisäämisestä lasten hoitotyön käytännössä, Tiina Marttilan kokoamia vauvaperhetyöntekijöiden ajatuksia hyvän näkemiseen ja kunnioittavaan kohtaamiseen opettavasta koulutuksestaan, Laura Ortjun kokoamia hoitajien ajatuksia hoitotyön, lapsi- ja perhenäkökulman toteutumisesta uusien sairaaloiden lastenneurologisissa yksiköissä, Tiina Marttilan toimittama kuvaus lastenneurologian hoitotyöstä KYSissä, Laura Ortjun kolumni vanhemmuuden navigaattoreista sekä minun kirjoitukseni siitä, miten tärkeänä Lanessa pidetään koulutusta ja tutkitun tiedon levittämistä esimerkiksi tutkimusklubien kautta.  Koko lehti löytyy pdf-muodossa tästä linkistä.


Kannattaa tutustua myös sekä lehdessä julkaistuihin lukuvinkkeihin että lehden kotisivuilla jatkuvasti päivittyviin lukuvinkkisivuihin, jos lasten kasvatukseen, kuntoutukseen ja hoitotyöhön liittyvät kirjat kiinnostavat.