Kenelle viestitään?

Kuvittele, että olisit potilaana kiinalaisessa sairaalassa, jossa hoidettaisiin vain suomalaisia potilaita. Olettaisit varmaan, että sairaalan opastekyltit olisivat suomeksi, jotta kaikki potilaat pystyisivät seuraamaan kylteistä, mihin ollaan menossa. Mutta ne olisivatkin vain kiinaksi. Koska kaikilla potilailla siellä kuitenkin on saattaja, joka osaa lukea kiinaa. Sinulle sanottaisiin, että onhan seinillä hienoja suomenkielisiä lauluja ja runoja koristeena, niin ei kai sitä suomen kieltä kyltteihinkin vielä tarvita?

Ehkä moni potilasta ei välittäisikään niistä kylteistä, jos kerran saattajat osaavat viedä oikeaan paikkaan. Mutta ehkä aika moni välittäisikin, jotta tuntisi asioiden edes hiukan olevan hallussaan, kun sairaus ja vieras paikkakin saavat hallinnan tunteen heikoksi. Turvallisuudentunnetta se ainakin lisäisi, kun kokisi olevansa kartalla. Eikä silloin tarvitsisi tuntea olevansa tahdoton paketti, jota liikutellaan paikasta toiseen.

Ehkä moni myös tuntisi sairaalan arvostavan potilaitaan, jos viestintä olisi kohdistettu heille heidän omalla kielellään. Ehkä potilaiden hyvinvointia lisäisi tunne siitä, että heidän kielensä - tärkeä osa identiteettiä - on otettu huomioon. Ovathan sekä mieliala että ympäristö yhteydessä hyvinvointiin.

Tämä ”kiinalais-suomalaisen sairaalan” tilanne on lukutaidottomilla lapsilla kaikissa niissä lastensairaaloissa, joiden opasteissa on pelkkää tekstiä eikä ollenkaan kuvia. Vanhoissa sairaaloissa se on ymmärrettävää. Ei ennen vanhaan ymmärretty, että lapsen omalla toimijuudella olisi jotain merkitystä. Mutta uusissa sairaaloissa niiden puutetta ei mielestäni voi selittää millään hyvällä syyllä. Kuvathan ovat yksi osa esteetöntä viestintää, josta on sitä paitsi hyötyä niin monille muillekin kuin lapsipotilaille; esimerkiksi vieraskielisille, kehitysvammaisille, hahmotushäiriöisille tai lukihäiriöisille ihmisille - olivatpa he sitten potilaita, omaisia tai vierailijoita.

Tutkimusten mukaan sairaalaympäristön vieraus aiheuttaa lapsille ahdistusta, pelkoa (Coyne 2006), turvattomuutta ja avuttomuuden tunteita (Salmela 2010). Sairaalan tulo on yksi niistä kohdista, jolloin lapset ovat eniten peloissaan (Schmidt ym. 2007). Tutkimusten mukaan todella monet lapset myös kokevat, etteivät saa riittävästi tietoa sairaalassa (Coyne & Gallagher 2011, Coyne & Kirwan 2012, Migone ym. 2008). Mutta: jotkut lapset ovat arvioineet sairaalassaolon parhaimpien asioiden joukkoon fyysisen ympäristön ja helpon paikkojen löytymisen (Pelander 2008), eli selvästi asialla on lapsille

merkitystä.

Joten huolehtikaahan te, jotka näistä asioista vastaatte, että opasteet ovat myös

lasten kielellä. Ja hei, samalla kun niihin uusiin sairaaloihin tehdään lasten toimijuutta arvostavia opasteita, niin voitaisko samalla laittaa hisseihin aikuisille hissin napin painamiskielto silloin, kun hississä on lapsia? Sillä miksi aikuisten pitäisi saada tehdä sellaista, mikä heistä ei ole tärkeää, mutta lapsista sen sijaan on? Kyltti voisi ohjata aikuisia muutenkin huomioimaan niitä asioita, jotka lapsille ovat tärkeitä. Ja saada lapset tuntemaan itsensä tärkeiksi. Sillä hehän siellä lastensairaalassa ovat päähenkilöitä, eikö niin? 


Lähteet: 

Coyne I. 2006. Children's experiences of hospitalization. Journal of Child Health Care 10(4), 326-336.

Coyne I & Callagher P. 2011. Participation in communication and decision-making: children and young people’s experiences in a hospital setting. Journal of Clinical Nursing 20 (15-16), 2334-2343.

Coyne I & Kirwan L. 2012. Ascertaining children's wishes and feelings about hospital life. Journal of Child Health Care 16(3), 293−304.

Pelander T. 2008. The quality of paediatric nursing care - children’s perspective. Publications of the University of Turku, Finland. Department of Nursing Science. Faculty of Medicine. Academic dissertation. Number 829. Painosalama, Turku.

Salmela M. 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. University of Helsinki, Faculty of Medicine, Institute of Clinical Medicine, Clinic for Children and Adolescents, Child Psychiatry. Academic dissertation.

Schmidt C, Bernaix L, Koski A, Weese J, Chiappetta M & Sandrik K. 2007. Hospitalized children's perceptions of nurses and nurse behaviors.  American Journal of Maternal Child Nursing 32(6), 336-342.

***** 

Avainsanoja: esteettömyys, esteetön viestintä, lapsipotilas, lastensairaala, lasten oikeudet, opasteet, saavutettavuus, sairaala,  sairaalapelot, sairaalaympäristö, viestintä, ympäristön merkitys potilaalle.