Ensimmäisinä vuosina kävijöitä olikin vain muutama sata kuukaudessa. Kesästä 2015 asti kävijöitä on ollut aina yli 1300 kuukaudessa ja parhaimmassa kuussa 6731. Kiitos kävijämäärien noususta kuuluu ehkä mummolleni (jonka inspiroima kirjoitukseni heinäkuussa 2015 oli ensimmäinen todella suosittu) sekä luultavasti Autismi- ja Aspergerliitolle (jonka FB-jakojen jälkeen blogiin on tullut tuhansien käyntien piikkejä) ja myös sille oivallukselleni, että bloggauksia kannattaa jakaa monta kertaa Twitterissä (vaikka se aluksi nololta itsekorostamiselta tuntuikin). Onneks tajusin, että sekin on vain näistä aiheista kiinnostuneiden ihmisten palvelemista - että tuo mahdollisimman hyvin esiin, mistä tietoa löytyy. No, kunhan ei liikaa spämmää kuitenkaan.
Kaikkien aikojen suosituin kirjoitukseni on asperger-piirteisestä pojasta kertovan elokuvan pohdinta Äärimmäisen erilainen ja uskomattoman samanlainen 4533 lukukerralla ja hyvänä kakkosena tulee Vammaisuuden käsittely lapsen kanssa 3888 lukukerralla. Näistä jälkimmäinen on myös eniten keskustelua herättänyt kirjoitukseni. Kolmanneksi suosituin on vanhempien kohtaamista käsittelevä Ettei tarvisi tulla kuin tuomiolle.
Neljänneksi suosituinkin on mainittava: Perhekeskeisyys lasten hoitotyössä, koska sen säännöllisesti toistuvat lukukerrat vuodesta toiseen saavat mut epäilemään, että joku hoitotyön opettaja käyttää tätä blogia opetusvälineenä. Jos käyttää, niin olen todella iloinen! Toivoisin niin kovasti, että siitä, mitä itse olen lukenut, kokenut, tutkinut, oppinut ja oivaltanut olisi hyötyä mahdollisimman monelle. Sehän on koko tämän blogin tarkoitus: laittaa tieto lisääntymään jakamalla, laittaa hyvä kiertämään.
Koen itseni onnekkaaksi, kun kokopäiväisenä väitöskirjatutkijan saan keskittyä siihen, miten vammaisten lasten hoitotyötä ja lasten kohtaamista ylipäätään voidaan kehittää. Mutta työni on jokseenkin turhaa, jos en levitä tietoa muillekin. Blogin päätin aikoinani aloittaa, kun tajusin, ettei ole mitään järkeä alkaa jakaa aihepiiristä tietoa vasta väitöskirjan valmistuttua, kun sitä kuitenkin kertyy koko ajan. Ajattelin myös, että blogi voisi olla hyvä paikka keskusteluttaa omia ajatuksiani ja oppia itsekin uutta. Keskustelua täällä kuitenkin syntyy tosi harvoin, ja välillä mietinkin, onko tässä mitään järkeä. Sitten katson noita kävijämääriä ja ajattelen, että kaipa kuitenkin on. Ainakaan toivottavasti tilastoluvut eivät ole pelkkien bottien vierailuja.
No, olisi kyllä kovasti kiinnostavaa tietää, ketkä tätä blogia oikein lukevat ja miten te tänne löysitte. Ja seuraako tätä tosiaan jokunen jostain ulkomailtakin, niin kuin tilastot näyttävät, vai ovatko ne niitä botteja? Entä käykö joku usein sen takia, että seuraa twiittejä tuolta oikeasta alareunasta?
Mutta hei: jos joku onnistuu huomaamaan olevansa se sadastuhannes kävijä* (ja lähettää mulle siitä ruutukaappauksen tai valokuvan ja osoitteensa meiliin pj.lane.ry(ät)gmail.com**), niin hän saa palkinnoksi uusimman Lasten asialla -lehden kotiin postitettuna kuvakortin kera!
* Kävijälaskuri on sivun oikeassa alareunassa
** Tuo gmail-osoitteeni on edelleen voimassa, vaikka ilokseni sain kuuden vuoden Lane ry:n puheenjohtajuuden jälkeen seuraajakseni Päivi Kyllösen, johon voitte tutustua täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti