Omien arkisten toimintatapojen muuttaminen voi olla todella vaikeaa. Varsinkin vuorovaikutustavat - työyhteisöstä tai ehkä jo lapsuuden ympäristöistä omaksutut - ovat usein iskostuneet niin syvään meihin, ettemme niitä edes tiedosta. Ja vaikka tiedostaisimmekin, on niihin vaikea tarttua, vaikka olisimme saaneet niistä paljonkin teoriatietoa.
Olen
itse väitöskirjaprosessini myötä oivaltanut, miten tärkeää olisi oikeasti osata
kuunnella toista. Se tieto on kuitenkin lisännyt tuskaa, kun olen huomannut,
etten kuitenkaan osaa. Siksi lähdin voimauttavan valokuvan ammatillisen
perusteiden kurssille. Halusin jotain konkreettista, jonka avulla opetella kuuntelua.
Menetelmän
ideat
Voimauttavassa valokuvauksessa tärkeintä ei ole valokuvaus, vaikka niin voisi kuvitella.
Tärkeintä on uudenlainen tapa katsoa: lempeä katse, joka hyväksyy toisen
sellaisenaan. Se on kaiken kuuntelemisen pohja, koska jos mielessä on
vaatimuksia siitä, mitä toisen pitäisi sanoa, tehdä tai olla, sulkee jo
korvansa siltä, mitä toinen on - tai mitä voisi olla. Keskeisiä periaatteita
menetelmässä ovat itsemäärittelyn oikeus, valta-asetelmien purkaminen ja
vastavuoroisuus.
Menetelmässä
kuvauksen kohde on päähenkilö, joka saa määritellä, miten haluaa tulla nähdyksi.
Kuvausprojekteissa etsitään sitä, mikä on päähenkilölle tärkeää. Kuvaajan
tehtävänä on opetella laittamaan sivuun omat toiveensa ja kehittämisideansa ja
keskittyä innostumaan kaikesta, mitä päähenkilö haluaa. Siinä on opettelemista
ammattilaiselle, joka on tottunut siihen, että hänen tehtävänsä on kehittää
asiakasta, sillä nyt kehitetäänkin minua ja sitä, miten minä katson asiakasta.
Olemme
terveydenhuollossa tottuneet siihen, että hyvään uskotaan vasta sitten, kun se
on todistettavasti näkyvissä. Voimauttavassa valokuvauksessa kuitenkin ajatellaan,
että hyvä voi tulla näkyväksi vasta sitten, kun joku siihen uskoo.
Eräs
voimauttavan valokuvan vahvuuksista on se, että sen avulla voidaan tavoittaa
asioita, joita on vaikea käsitellä kielen avulla. Kaikki tärkeä kun ei ole
sanallistettavissa, vaikka useimmat työtapamme perustuvat sanojen valtaan. Tämän
sisäistäminen saattaa auttaa meitä kohtaamaan niitä asiakkaita, jotka eivät
kommunikoi kielen avulla.
Menetelmän
toimivuus
Tutkimustietoa
menetelmästä on vasta tulossa, mutta sen teoreettiset, tieteeseen pohjaavat
perustelut löytyvät Savolaisen (2016) artikkelista. Jokainen tähän menetelmään
kouluttautunut voi kuitenkin itse testata, toimiiko se, jos siihen oikein
tosissaan heittäytyy, sillä pragmaattisen totuuskäsityksen mukaan totta on se,
mikä toimii.
Olen
itse onnistunut toteuttamaan tätä kaikkea ehkä vain muutaman pienen hetken ajan
joidenkin kuvausprojektien kuluessa. Mutta ne pienetkin hetket antavat toivoa
siitä, että voin pystyä siihen ehkä joskus vielä enenevässäkin määrin. Sillä voimauttavan
valokuvan ihme ei koske vain kuvausprojektien päähenkilöitä, vaan myös
kuvaajia: se ihme, että voidaan tehdä näkyväksi sellaista, jota ei aivan vielä
kokonaan ole edes olemassa. Ja silloin siitä voi vähitellen tullakin totta. Minä
voin olla vähän kärsivällisempi, vähän lempeämpi ja vähän enemmän omat
odotukseni sivuun laittava kuin olenkaan - mutta haluaisin olla.
Se,
mihin pystyn voimauttavan valokuvan menetelmää käyttämällä, heijastuu toiseen
ja saa hänessä aikaan saman ihmeen - se, mikä ei näyttänyt mahdolliselta, onkin
yhtäkkiä silmiemme edessä ja ehkä vielä kuviin ikuistettuna. Tämän olen jo
saanut kokea.
Hyödynnettävyys
hoitotyössä
Voimauttava
valokuvaus sopii mielestäni erittäin hyvin yhdeksi hoitotyön menetelmäksi
sairaiden ja vammaisten lasten kanssa työskenteleville. Menetelmään kannattaa
tutustua, vaikkei valokuvaus tuntuisi itselle sopivalta menetelmältä. Jotain
menetelmän takana olevasta ajatusmaailmasta saattaa silti tarttua ja herättää
halun etsiä itselle sopiva menetelmä, jonka avulla voisi oppia katsomaan sekä
itseään että toisia lempeämmin ja tekemään hyvää näkyväksi. Sillä sehän
hoitotyön tehtävä on tässä maailmassa - lisätä sitä hyvää, joka auttaa elämään
rikasta elämää myös sairauksien ja vammojen kanssa.
Lähteet
Savolainen, Miina 2016. Empowering
Photography: Participating in Someone Else's World. In Alexander Kopytin &
Madeline Rugh (eds.): "Green Studio": Nature and the Arts in Therapy,
179-204. Nova Science Publishers, Hauppauge.
******
Tämä kirjoitukseni on julkaistu alun perin 10.11.2017 Lasten asialla -lehdessä.
Lehteä voi lukea ilmaiseksi netissä ja sitä saa vapaasti jakaa
eteenpäin.
Aiempia voimauttavaan valokuvaan liittyviä kirjoituksiani tässä blogissa: Kauneus ja Kun hyvästä tulee totta.
Avainsanoja: dialogisuus, hyväksyminen, kuuntelu, voimaantuminen, voimauttava valokuva, valokuvaus, vuorovaikutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti