sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Äitielämä*



Se on sellaista, että on sata rautaa tulessa. Pitäisi pestä pyykit, pitäisi maksaa laskut, pitäisi viedä lapsi harrastukseen, pitäisi huolehtia siitä ja tästä ja tuosta. Mahdollisesti palkkatöitäkin pitäisi tehdä.

Koko ajan päässä soi tuo pitäisi-laulu. Ja syyllisyys kaikesta, mitä ei ole tehnyt – ei ollenkaan tai ei tarpeeksi hyvin tai ei tarpeeksi paljon. Niin kuin vaikka keskittynyt lapsensa kanssa olemiseen.

Vaikka se lapsi onkin kaikista kallisarvoisinta, mitä elämässä on.

Mitähän, jos päättäisit alkaa leikkiä lapsen kanssa joka päivä? Aloittaisit vaikka vartista; sen nipistäminen muilta töiltä ei kai olisi mahdotonta.

Ja sitten kun huomaisit, miten kivaa se on, ja miten siitä voimaantuu tekemään ne muutkin työt, niin pidentäisit aikaa tai ottaisi monta varttia päivän mittaan. Siis sellaista aikaa, jolloin heittäytyisit kokonaan lapsen kanssa olemaan, sulkisit pois kaikki muut ajatukset ja nauttisit omasta lapsestasi. Ja antaisit lapsen johtaa leikin maailmaan, jos tie sinne tuntuu unohtuneen. Saisit iloa lapsesta – ja lapsi saisi iloa aikuisesta. Se kun on tutkitustikin** ihan tosi tärkeää.


*Äitielämää voivat elää myös isät.
** Täällä lisää julkaisuja aiheesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti