Näin unta, että jotkut lapset olivat muuttuneet peukalon pituisiksi ja näkymättömiksi. Aikuisten kesken ihmeteltiin lasten katoamista. Lauri Tähkä oli ensimmäinen, joka alkoi nähdä niitä lapsia, ja vähitellen me muutkin.
Sitten huomattiin, että aika moni muukin asia oli
muuttunut meille näkymättömäksi. Lapset antoivat käsiimme värikyniä ja
kysyivät, montako niistä nähdään. Minä näin neljä ja halusin tietää, kuinka
monta oli vielä näkymätöntä. Kaksi oli, kertoivat lapset.
Jotkut aikuiset eivät halunneet tietää, onko vielä jotain,
mitä eivät näe. Masentaisi liikaa.
Mietin jo unessa, että tämä pitää muistaa: ei
voi edes tietää, miten paljon on sellaista, mitä ei itse näe, ja se kuitenkin
on.
Pahinta varmaan, jos luulee näkevänsä kaiken eikä
suostu kuulemaan, että jotain muutakin voisi vielä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti