Kuka on vammainen?

Tässäpä TV-sarja, jota kannattaa seurata: Ootsä joku vammainen? Yle Femmalla sunnuntaisin klo 18.30 syyskuun lopulta lähtien – ja onneksi  myös Yle Areenalla 30 päivää.

Sarjassa toimittaja Peter Al Fakir tapaa ihmisiä, joilla on fyysinen, psyykkinen tai älyllinen toimintarajoite, joka vaikuttaa elämään ja muiden suhtautumiseen. Hän ymmärtää, että haastateltavilla pitää olla kärsivällisyyttä hänen suhteensa, kuten hän itse sanoo:

"Minulla ei ole aavistustakaan, millaista on elää toimintarajoitteen kanssa – olen siinä mielessä itsekin vähän vammainen."

Ensimmäisessä jaksossa toimittaja kysyy, miten lievä kehitysvammaisuus vaikuttaa jakson päähenkilön Ankin elämään. Mutta ei Ankilla ole sen kanssa mitään ongelmaa. "Se vain on. Niin kuin seeproilla raidat."

Toimittaja: Oletko ajatellut millaista olisi, jos sinulla ei olisi kehitysvammaa?

Anki: No sitten minulla ei olisi sitä. Se joko on tai sitä ei ole. Se on kuin hiusten tai silmien väri, se vain on.

Toimittaja: Joku voi sanoa sinua hulluksi.

Anki (nauraa hyväntahtoisesti): Sitten kysyn mikä luulet itse olevasi? --- Kaikilla viiraa välillä päästä. Normaaliutta on monenlaista. Lehdistä saa lukea, että normaalitkin ihmiset tekevät jos jonkinlaisia tyhmyyksiä.

Siinäpä hyvä lähtökohta keskusteluille vammaisuudesta, erilaisuudesta ja normaaliudesta. Ankin asenteesta olisi monella meistä opittavaa, hän kun hyväksyy itsensä lisäksi muutkin sellaisina kuin ovat.

Mielestäni toimittajallakin on hyvä asenne. Hän uskaltaa kysyä ihan lapsellisesti kaikkea, mitä mieleen tulee. Välillä vähän tyhmiäkin ehkä, mutta hänelle sen suo – hänhän on vilpittömästi kiinnostunut haastateltavistaan ja ymmärtää, ettei käsitä kaikkea, mitä heidän elämäänsä kuuluu; siksi täytyy kysyä. Hän elää mukana päähenkilön elämässä, jännittää ja iloitsee, kulkee hetken aikaa samaa matkaa.

Tätä sarjaa kannattaa seurata kaikkien ihan tavallisiksi itsensä kokevien ihmisten. Varsinkin niiden, joita vammaisuus ei kiinnosta. Tämä kun on sarja ihmisistä, joista jokaisella on mielenkiintoinen tarina. Hyviä keskustelunaiheita se tarjoaa niin lasten kuin aikuistenkin kasvatukseen ja koulutukseen. Vammaisille lapsille, aikuisille ja heidän läheisilleen suosittelen myös katsomista ja aiheesta keskustelemista (onhan tutkimuksessa todettu, että joidenkin lasten kanssa ei ole koskaan puhuttu vammaisuudesta - Kelly 2005). Ja  vammaisten ihmisten kanssa työskenteleville ammattilaisille suosittelen myös: meille tekisi hyvää ottaa oppia toimittaja Al Fakirin vilpittömän kiinnostuneesta ja oman tietämättömyyden myöntävästä asenteesta. 

P.S. Blogasin eilen "Puhumattomat kolmevuotiaat uusi ilmiö – some varastaa vanhempien ajan" -uutiseen liittyvästä tutkimuksesta Terveyttä tieteestä -blogissa: Medialaitteiden tahmeus estää lasten kuuntelua.