Hoitotyö on näyttöön perustuvaa – tällainen teksti on jossain vaiheessa ilmestynyt monien sairaanhoitopiirien hoitotyön toimintaohjelmiin. Sen minä vain haluaisin tietää, että miten se yhtäkkiä itsestään alkaisi olla sellaista? Tuore suomalainen väitöskirjakin (Saunders 2016) kertoo, että sairaanhoitajilla on puutteelliset valmiudet näyttöön perustuvaan toimintaan ja näin ollen se ei sitten käytännössä juurikaan toteudu.
Jotain siis tarttis tehdä. Me Lanessa on jo
alettu tehdä. Kahden vuoden ajan olemme järjestäneet Helsingissä tutkimusklubeja,
jotka ovat olleet erittäin pidettyjä. Ideana tutkimusklubeissamme on ollut,
että jokainen osallistuja lukee etukäteen saman tutkimusartikkelin, ja yhdessä
sitten keskustellaan siitä, miten artikkelista saatua tietoa voitaisiin
hyödyntää hoitotyön käytäntöjen kehittämisessä.
Kuva:Saila Horsma |
Nyt olemme sitten viisivuotisjuhlavuotemme
kunniaksi lanseeranneet klubitoiminnan ympäri Suomea seitsemällä eri
paikkakunnalla – kaikilla niillä, jotka ilmoittautuivat halukkaiksi klubin
järjestämään, kun Lane tarjosi materiaalit, ohjeet, vetäjän sekä juhlan
kunniaksi vielä täytekakunkin.
Kokemukset tutkimusklubitoiminnasta ovat todella
lupaavat. "Ei meillä koskaan ole aikaa vain istua ja puhua
hoitotyöstä", sanoivat hoitajat monessa paikassa – ja olivat todella
onnellisia, että nyt siihen oli aikaa järjestetty. Tietystä teemasta puhuminen
koettiin mielekkääksi ja artikkelit olivat aina avanneet joitain uusia
ajatuksia. Ja yhdessä keskustelu avasi vielä lisää.
Mikä parasta, kaikissa paikoissa osallistujat ovat olleet
innostuneita jatkamaan klubitoimintaa ja keksineet keinoja, joilla se heillä
järjestyisi ilman Lanen tukea jatkossa. Yhdessä paikassa ideoitiin, että
opiskelijoita voisi hyödyntää artikkeleiden alustamisessa ja toisessa aiottiin
pyytää kehittämisylihoitajaa klubin vetäjäksi. Eräässä paikassa aiottiin
hyödyntää Lanen kotisivujen tietopankista
löytyviä suomenkielisiä lähteitä ja opinnäytetöitäkin, kun englanninkielisten
artikkeleiden lukeminen tuntui vaikealta – ja valmista kokoelmaa hyödyntämällä jokainen
työyhteisön jäsen voisi vuorollaan valita aiheen ja käsiteltävän kirjallisuuden.
Koska kokemukset ovat näin huikean hienot, päätimme
syyskokouksessa jatkaa tutkimusklubien järjestämisen tukemista vielä vuonna
2017 niillä paikkakunnilla, joissa on Lanen jäseniä, mutta ei ole vielä klubia
järjestetty. Mutta täytekakkua ei kyllä enää tipu, juhlat meni jo!
Joissain sairaaloissa ylihoitajat ovat luvanneet, että
tutkimusklubit saa järjestää työajalla. Vaikka siis senhän pitäisi itse asiassa
olla aivan itsestään selvää – ei kai kouluttautumista ja työn kehittämistä
muutenkaan omalla vapaa-ajalla pitäisi joutua tekemään? Tässähän on kyse paitsi
konkreettisesta hoitotyön kehittämisestä jonkin aiheen osalta, niin myös
tutkitun tiedon lukemisen ja käyttämisen opettelusta. Jos joku taho (kuten Lane) tarjoaa ilmaista
koulutusta, niin eikö se kannattaisi riemusta kiljuen ottaa vastaan ja tehdä
kaikkensa, että mahdollisimman moni pääsisi siitä osalliseksi? Varsinkin, jos
siellä hoitotyön toimintaohjelmissa lukee, että hoitotyö on näyttöön perustuvaa
toimintaa. Ja jos ei lue, niin se
kannattaisi sinne kiireen vilkkaa kirjoittaa. Ja sitten alkaa tehdä asioita,
jotka edistävät sen toteutumista.
P.S. Lue lisää tutkimusklubeista tästä Lasten asialla
-lehden artikkelista: Tutkimusklubi: käytännön
työn kehittämistä ja eräästä tutkimusklubin synnyttämästä oivalluksesta täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti