Pieni talo suuressa kaupungissa

Rakennettiinpa kerran pieni talo korkealle kukkulalle keskelle suurta kaupunkia. Talo oli sievä ja ihmeellinen, mutta pian huomattiin, että siellä oli hankala asua. Kutsuttiin liuta asiantuntijoita auttamaan, ja he tutkivatkin pienen talon tarkasti kellarista ullakolle asti. Löytyi erikoisia rakennusratkaisuja, joiden korjaamiseksi kukin antoi ehdotuksensa. Pian ryhdyttiin taloa kunnostamaan ehdotusten mukaan, ja paljon hyvältä vaikuttavia muutoksia saatiinkin aikaan. Jostain merkillisestä syystä talossa silti edelleen voitiin huonosti.

Joku sitten keksi, että kysyttäisiin asukkaalta. ”Talo on ihana”, hän sanoi, ”mutta kaupungin meteli ja pakokaasut tunkeutuvat sinne sisälle niin, että on tukala olla. Silti en voi oikein minnekään lähteä, kun ovi ei aukea kunnolla, ja jos sen saakin auki, on sen takana niin hirmuisen jyrkkä mäki, että pelottaa kiivetä alas.” Joskus liukkaalla säällä oli hän luisunut mäkeä suoraan liikenteen sekaankin. Parasta oli siis pysytellä sisällä talossa – mutta ei sekään hyvä ollut.

Kysyttiin naapureiltakin. He sanoivat, etteivät olleet uskaltaneet talossa käydä, kun se siellä korkealla niin yksinään oli ja tiedettiinkin ongelmataloksi. Jos olisi jotain tarttuvaa vaikka.

Joku sen sitten keksi: ei keskityttäisikään korjaamaan taloa, vaan ympäristöä. Niin tasoitettiin korkeaa kukkulaa ja rakennettiin sen ympärille vehreä puutarha puhdistamaan ilmaa ja vaimentamaan kaupungin ääniä. Tilalle saatiin lintujen laulua ja kukkien tuoksua. Ja mikä parasta, puutarha yhdisti pienen talon naapuritaloihin niin, että kaikkien oli helppo vierailla toistensa luona ja leikkiä yhdessä puiden alla. Huomattiinpa vielä, että muutkin ohutseinäiset talot ja oikeastaan hyvin monenlaiset talot hyötyivät puutarhan suojasta.