maanantai 16. marraskuuta 2015

Saat olla vielä pieni

Hei pikkuinen!

Kyllä saat olla vielä pieni.
Kyllä saat nukkua vieressä.
Saat tarvita aikuista turvaksi.
Ei tarvitse pärjätä yksin.
Ei aikuistenkaan tarvitse.
Sitä voisimme oppia sinulta:
Uskallusta tarvita toista ihmistä.


P.S. Jokaisella lapsella on oikeus saada erityistä suojelua. Tutustu uuteen Lapsen oikeudet-sivustoon. Perjantaina liputetaan lasten oikeuksien kunniaksi!

P.S. 2 Jokaisen lasten kanssa työskentelevän pitäisi lukea vasta päivitetty Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen tehokkaat menetelmät sosiaali- ja terveydenhuollossa


maanantai 2. marraskuuta 2015

Sairaalan lapset


Kuntootus kohalleen - lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus -koulutuksesta Kuopiosta riittäisi vaikka mitä kirjoitettavaa. Nyt tartun kuitenkin vain yhteen mieleen jääneeseen ajatukseen. Kuntoutussuunnitelmasta joku on kuulemma sanonut näin: ”Kuntoutussuunnitelmassa lapset pitää palauttaa vanhemmilleen.”

Ensimmäinen ajatus oli, että onpa hyvin sanottu. Ja onkin - jos käytäntö on sellainen, että arviointia varten ammattilaiset ovat ”omineet” lapset itselleen tavalla tai toisella. Siinähän käy helposti ihan huomaamattakin niin, että lapset muuttuvat ikään kuin sairaalan lapsiksi astuttuaan sisälle osaston ovista. Sairaala on useimmille vanhemmille vieras paikka ja ehkä vähän pelottavakin, eikä siellä oikein voi tietää, miten kuuluu käyttäytyä. Jos sitten terhakkaat ammattilaiset ottavat heidän lapsensa ystävällisesti huomaansa, niin vanhemmille ei ehkä jää muuta vaihtoehtoa kuin pysyä hieman syrjässä.

Lapsen ottaminen sairaalan lapseksi voi kuitenkin olla myös vähemmän konkreettista. Lapsi voidaan omia vain tiedollisellakin tasolla niin, että ajatellaan ammattilaisilla olevan se oleellisin lasta koskeva tieto. Tällöin kuntoutussuunnitelman kautta lapsi ja häntä koskeva tieto pitäisi tosiaankin palauttaa vanhemmilleen.

Mutta entä jos lasta ja häntä koskevaa asiantuntemusta ei alun perinkään otettaisi pois vanhemmilta ja lapselta itseltään? Entä jos arviointiprosessin alussa ammattilaiset menisivätkin perheen luokse? Mieluiten ihan oikeasti sinne perheen kotiin ja arkeen, tai sitten edes sillä tiedollisella tasolla: kysymään perheeltä, miten he lapsen ja tilanteen näkevät, mitä toivovat, miten ymmärtävät, mitä pelkäävät. Ammattilaiset menisivät ja tarjoaisivat itsensä ja oman osaamisensa perheen käyttöön - sen sijaan, että ottaisivat lapsen kuntoutusjärjestelmän käyttöön, sairaalan lapseksi.