Miksi?
Luulisin, että useimmille hoitoalan koulutuksen saaneille on
itsestään selvää, että ammatillinen peruskoulutus on vain pohja, jonka päälle
todellinen ammattitaito rakentuu. Suuri osa ammattitaidosta opitaan töissä
mallioppimisen ja itse tekemisen kautta. Mutta muitakin tiedon ja taidon
keruukanavia tarvitaan, koska yhdessäkään työyksikössä ei voi olla valmiina
kaikki maailman tieto, mitä loppuelämän aikana tarvitaan.
Miten?
Vanhassa vara parempi…
Perinteisesti lisäoppia on hankittu käymällä koulutuksissa ja lukemalla
kirjoja tai ammatillisia lehtiä.
Lastenneurologisessa hoitotyössä nämä tiedonhankintatavat ovat
olleet ongelmallisia siinä mielessä, että juuri tälle kohderyhmälle
tarkoitettuja koulutuksia on ollut todella vähän tarjolla. Vuonna 2003
järjestettiin ensimmäiset valtakunnalliset opintopäivät ja sen jälkeen niitä on
tietääkseni ollut kolmet tai neljät – en ole aivan varma määrästä, koska niistä
tiedotus on kulkenut vain sairaaloiden sisällä, eikä mitään arkistoja ole.
Nyt on kuitenkin koulutustilanteeseen tullut onnellinen muutos,
kun viime syksynä perustettiin Lastenneurologian hoitajat ryeli Lane, jonka tarkoituksena on nimenomaan lastenneurologian hoitotyön
koulutuksen kehittäminen. Ensimmäinen koulutuspäivä "Lastenneurologianhoitotyön hyvät käytännöt" järjestetään 9.11.2012 Helsingissä.
Toinen ongelma lisätiedon etsimisessä alallamme on ollut se,
että yhtä ainoaa ammatillista oppikirjaa ei ole kirjoitettu lastenneurologisen
hoitotyön näkökulmasta. (Tämän vuoksi muuten itse lähdin aikoinani yliopistoon
– totesin, että jos niitä ei ole kirjoitettu, niin jonkun täytyy kai
asialle tehdä jotain.)
…vai voisiko vanhaa täydentää uudella?
Niin, ei siis mennyt kuin kahdeksan vuotta yhdistyksen
perustamiseen ja sen oppikirjan kirjoittamiseen ilmeisesti vielä hiukan
kauemmin, jos lasketaan aikaa ideoiden syntymisestä niiden käytännön
toteutukseen. Jos siten siis saataisiinkin aikaiseksi yksi oppikirja ja kerran
vuodessa järjestettävä koulutuspäivä, niin mahtaako se riittää pitämään alan
hoitajien tietotaidon riittävän korkealla näinä aikoina, kun potilaat ja heidän
vanhempansa itsekin voivat helposti etsiä tietoa netin kautta ympäri maailmaa?
Sanoisin, että ei riitä. Nykyaikaiseen hoitotyön
ammattitaitoon kuuluu mielestäni myös tiedonhakutaito internetistä. Sieltä voi
hakea joko "valmista tietoa" tai sitten osallistua sosiaalisessa
mediassa tiedon tuottamiseen itsekin. Tästä jälkimmäisesti ajattelin nyt puhua.
Toki somea voi käyttää myös vain tiedon hakemiseenkin. Mielestäni tiedon tuottaminen vuorovaikutuksessa sopii kuitenkin erityisen hyvin hoitoalalle – parhaimmillaan siinä oppii asiasisältöjen lisäksi sellaisia tiedonjakamisen käytäntöjä, joita voi hoitotyössäkin hyödyntää niin kollegoiden kuin potilaidenkin kanssa. Kuten esimerkiksi toisilta kysymistä, erilaisten näkökulmien huomioon ottamista ja arvostamista.
Niin kuin meidän motossamme aikoinaan ainejärjestö
Adaptuksessa
todettiin:
Tieto lisääntyy jakamalla!
Missä?
Voi olla, että vähäisen konsultointiperinteen vuoksi me
hoitoalan ihmiset emme ole tottuneet netissäkään toisiamme konsultoimaan.
Joitain väyliä tähän on kuitenkin olemassa, kuten Hoitajat.netin
keskustelufoorumi ja Tehyn Speaker's corner, jossa pohditaan eettisiä kysymyksiä. Lanen
jäsenille on myös oma keskustelupalsta.
Ennen oli siis mahdollista tavata oman alan kollegoita
hyvässä lykyssä kerran vuodessa jossain koulutuksessa. Nyt on mahdollista keskustella
milloin vain!
Itse olen harrastuspuolen keskustelupalstojen kautta saanut niin paljon hyvää elämääni, että soisin sen olevan mahdollista myös ammatillisella puolella. Kun keskustelijoina on suuri joukko ympäri Suomea, niin aina joltain löytyy tietoa, rohkaisua, käytännön vinkkejä – tai hyviä kysymyksiä. Saati, että siinä voi tutustua ihmisiin ja saada oikeita ystäviäkin. Ja paljon muutakin. Minä olen saanut.
Keskustelupalstojen lisäksi muita sosiaalisen median kanavia
tiedon hankintaan ja jakamiseen ovat esimerkiksi Twitter, Facebook ja blogit. Itse pidän erityisesti Twitteristä
sekä sen käytön helppouden, ajankohtaisuuden että verkostoitumismahdollisuuden
takia. Sen kautta pysyy monista asioista hyvin kärryillä! Ja voi verkostoitua yhtäkkiä vaikka toiselle puolelle maailmaa!
Tässä on yksi opastus Twitterin käyttöön, ja tästä voi käydä
minun sivultani katsomassa, miltä Twitterissä näyttää. Twitteriä voi siis seurata, vaikkei sinne
olisi itse kirjautunutkaan, mutta silloin ei pääse laittamaan omia ajatuksiaan
eteenpäin eikä voi kätevästi koota kaikki itseään kiinnostavien tyyppien
päivityksiä samalle sivulle.
Facebookiin en itse ole erinäisistä syistä johtuen liittynyt,
mutta on sielläkin paljon ammatillisessa mielessä hyödyllisiä sivustoja, kuten
vaikka Ihmisoikeudet vammaisten arkeen.
Erittäin tärkeää on kuitenkin muistaa
salassapitovelvollisuus ja muu järkevä nettikäyttäytyminen. Tähän hyviä vinkkejä
löytyy Lääkärilehden 7/2011 jutusta "Näin luovit sosiaalisessa mediassa".
Tuon jutun alkuperäisessä versiossa on tällainenkin lainaus:
"Maailma on netissä. On tyhmää, jos sitä ei käytä.
On
hyvä tuoda positiivista materiaalia itsekin."
- Eeva Pyörälä
Mitä?
Kyllä te itse tiedätte, millaista tietoa itse kunkin on
tarpeen hakea. Tosin sosiaalista mediaa käyttäessä voi käydä niinkin, että saa
sellaistakin tietoa, jota ei ole edes ymmärtänyt tarvitsevansa.
Ja lisäksi: teillä itsellänne on vaikka kuinka paljon tietoa
tärkeistä asioista. Älkää pitäkö sitä itsellänne! Älkää tyytykö jakamaan sitä
vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, kun useampikin voisi siitä hyötyä! Meidän
hoitoalan ihmisten pitäisi hyödyntää koulutustamme ja kokemustamme myös koko
yhteiskunnan, ei vain yksittäisten ihmisten hyväksi.