On vielä kolmaskin asenne, joka vaikuttaa
siihen, miten ammattihenkilö lapsen toimijuutta tukee: se, miten hän suhtautuu ympäristön
ja oman toimintansa vaikutukseen (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012).
Tämä suhtautuminen tulee esiin niin lapsen arvioinnissa kuin lapsen ja
hänen lähiyhteisöjensä ohjauksessakin.
Mieti vaikka tilannetta, jossa kysyt
lapselta, haluaako hän juoda maitoa vai piimää. Lapsi ei vastaa, joten tarjoat
hänelle kuvakortteja tai esineitä, joista hän voi osoittaa haluamansa
vaihtoehdon. Hän ei kuitenkaan osoita. Tulkitsetko silloin, ettei lapsi osaa
tehdä valintoja? Vai hoksaatko, että kyse voi olla oman ajattelusi puutteellisuudesta;
et huomannut, että lapsi haluaa ehkä juoda jotain ihan muuta tai ei halua juoda
ollenkaan. Tällaisista väärin ymmärretyistä tilanteista kertoo muun muassa
Sirkka Komulainen (2005) tutkimuksessaan.
Kommunikoinnin lisäksi ammattihenkilöiden
sokeutta omalle ja ympäristön vaikutukselle lapsen toimintaan ilmenee usein
lapsen häiritsevän käyttäytymisen suhteen. Ja muuten aikuistenkin vammaisten,
valitettavasti. Hyvin usein sen ilman muuta oletetaan johtuvan henkilön
vammasta, eikä edes pohdita, mikä ympäristössä olisi sen voinut aiheuttaa.
Tästä hyvä esimerkki on Davisin ja Watsonin tutkimuksessa (2000) pojasta, joka
oli häiriökäyttäytymisen takia aiottu siirtää erityiskouluun. Sitten asiaa
kuitenkin alettiin selvittää havainnoimalla tilanteita, ja huomattiin, että
kyse olikin toisten lasten aloittamasta kiusaamisesta.
Kaiken kaikkiaan lasten toimijuuden
toteutumista edistäisi heidän kompetenssinsa näkeminen muuttuvana ja
tilannesidonnaisena (Davis & Watson 2000). Tällöin ammattihenkilöt
huomioivat tilanteen ja kontekstin vaikutuksen lasta arvioitaessa eivätkä pidä
kaikkia ongelmien synnynnäisenä (vrt. Komulainen 2005) ja lapsen vammasta
johtuvana.